fi

Sivu sisältää mainoslinkkejä

Seuraavat kahdet MM-hallit kisataan Aasiassa - maailman väkirikkain valtio kisaisäntänä ensimmäistä kertaa


Yleisurheilun sisäratojen MM-mitaleista kisataan vuonna 2028 Intian Odishassa ja vuonna 2030 Kazakstanin Astanassa.
Ville Lampinen: 19.03.2026 15:31Yleisurheilu
Seuraavat kahdet MM-hallit kisataan Aasiassa - maailman väkirikkain valtio kisaisäntänä ensimmäistä kertaa
Kuva: Trackpic
Kuvituskuva.
Kahdet seuraavat yleisurheilun sisäratojen MM-kilpailut käydään Aasiassa.



Vuonna 2028 kisaisäntänä toimii Intian Odisha ja kaksi vuotta myöhemmin kilpailut järjestetään Kazakstanin Astanassa. World Athleticsin presidentti Sebastian Coe kertoi seuraavien halliarvokisojen järjestäjät Puolan Torunissa, jossa kisataan nyt tulevana viikonloppuna tämän vuoden MM-hallit.

Yleisurheilun arvokisat ovat painottuneet viime vuosina Aasiaan, eikä tähän tule siis jatkossakaan muutosta. Ulkoradoilla MM-mitaleista kisattiin viimeksi viime syksynä Japanin Tokiossa, ja kahden vuoden päästä mitalit ovat jaossa Kiinan Pekingissä.



Odishan vuoden 2028 MM-hallit ovat käännekohta intialaisessa yleisurheilussa, sillä kyseessä on historian ensimmäinen kerta, kun maailman väkirikkain valtio saa järjestettäväkseen yleisen sarjan arvokilpailun. Vuoden 2028 MM-hallit järjestetään Odishan osavaltiossa sijaitsevassa Bhubaneswarin kaupungissa.

Yleisurheilun suosio on ollut Intiassa suuressa kasvussa sen jälkeen, kun keihäänheittäjä Neeraj Chopra voitti lajin olympiakultaa Tokiossa 2021 ja MM-kultaa Budapestissa kesällä 2023.

Intia tavoittelee tosissaan vuoden 2036 kesäolympialaisia, ja yleisurheilun MM-hallit ovat tärkeä välietappi tämän tavoitteen saavuttamisessa. Vuonna 2030 Intian Ahmedabad isännöi Kansainyhteisön kisoja.

Astana on tuttu kisakaupunki World Athleticsin kultaisten hallikisojen sarjasta, mutta nyt kaupunki saa ensimmäistä kertaa järjestettäväkseen myös MM-tason kilpailut.



Kaupallinen yhteistyö

Katso huippu-urheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Katso kaikki Timanttiliigan osakilpailut sekä World Athletics Indoor Tour -hallisarjan ja World Athletics Continental Tourin tärkeimmät kilpailut vain MTV Katsomo+ Urheilusta.

Lisäksi näet muun muassa jääkiekon Liigan ja Mestiksen, rallin MM-sarjan sekä jalkapallon Mestarien Liigan, La Ligan ja Seria A:n kaikki ottelut yksinoikeudella.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour Gold ja World Athletics Continental Tour Gold
  • Jalkapallon Mestarien liiga, Serie A, La Liga, MM-kisat
  • Jääkiekon Liiga, Mestis, SHL, MM-kisat
  • MM-ralli, ATP-tennis ja paljon muuta

Hanki katseluoikeus ja nauti huippu-urheilusta suorana lähetyksenä.