Yleisurheilutaustaisilla ehdokkailla vaihtelevaa menestystä eduskuntavaaleissa


Harri Piironen: 20.04.2015 17:52Yleisurheilu
Yleisurheilutaustaisilla ehdokkailla vaihtelevaa menestystä eduskuntavaaleissa
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Eilen valittujen 200 uuden kansanedustajan joukossa on myös joitain yleisurheilutaustaisia henkilöitä. Heistä ehdottomasti messevimmät yleisurheilumeriitit löytyvät 10 kilometrin kävelyn maailman- (1993) ja Euroopan (1994) mestarilta Sari Essayahilta (kd.), joka keräsi Savo-Karjalan vaalipiiristä yhteensä 11 184 ääntä. Essayah on aiemmin ollut kansanedustaja vuosina 2003-2007, ja Euroopan parlamentin jäsen vuosina 2009-2014.

Keskustan Pasi Kivisaari hankki läpimenoon riittäneet 5 159 ääntä Vaasan vaalipiiristä. Kivisaaren paras meriitti on 4x800 metrin SM-pronssi Lapuan Virkiän joukkueessa vuonna 1992. Miehen ennätyksiä ovat 800 metrillä 1.53,90 (1990) ja 1500 metrillä 3.55,86 (1992). Oulun vaalipiiristä ponnisti Arkadianmäelle 5860 äänellä ex-kestävyysjuoksija Juha Pylväs (kesk.), jolta löytyy useita sijoituksia kymmenen parhaan joukkoon nuorten SM-kisoista. Pylvään ennätyksiä ovat muun muassa 5000 metrin 14.43.71 (1995) ja 10 000 metrin 30.33,49  (1995).

1500 metrin juoksussa nuorten Euroopan mestaruuden vuonna 1985 voittanut Mika Maaskola (sd.) ylsi Varsinais-Suomessa varasijalle. Maaskola keräsi 4 767 ääntä. Eduskuntaan valituista ehdokkaista myös Juha Rehulalta (kesk.), Susanna Huoviselta (sd.), Alexander Stubbilta (kok.), Erkki Tuomiojalta (sd.) ja Juho Eerolalta (ps.) löytyy taustaa yleisurheilun puolelta.

Moukarinheiton Euroopan mestari Olli-Pekka Karjalainen (kok.) keräsi Vaasan vaalipiiristä 2 991 ääntä ja jäi rannalle. Uudellamaalla ehdolla ollut pika-aitojen moninkertainen arvokisamitalisti ja entinen kansanedustaja Arto Bryggare (sd.) jäi niin ikään ulos eduskunnasta 966 äänellä. Pronssia pituushypyssä Kalevan kisoissa 1985 voittanut Jyrki Hyttinen (kok.) kasasi Kaakkois-Suomessa 1 737 ääntä, eikä mennyt sisään. 1990-luvun alussa 4x800 metrillä Suomen mestaruuksia voittanut Ilpo Haalisto (ps.) sai Varsinais-Suomessa 2 309 ääntä eikä myöskään yltänyt eduskuntaan.

Urheilujohtajista SUL:n kunniapuheenjohtaja ja entinen IAAF:n hallituksen jäsen Ilkka Kanerva (kok.) nappasi Varsinais-Suomesta 9 168 ääntä, ja valittiin näin jo ties kuinka monennen kerran Arkadianmäelle. Mainittakoon, että tällä kertaa valitusta eduskunnasta ei löydy ainoatakaan olympiamitalistia. Essayah (4:s 10 kilometrin kävelyssä 1992) ja Kokoomuksen Sari Multala (5:s purjehduksen E-jolla -luokassa 2000 ja 2004) ovat yltäneet lähimmäksi himoittuja olympialaisia mitaleja.