Yhdysvaltain Katie Moon on naisten seipään ennakkosuosikki. Suomalaishyppääjät Lampela, Murto ja Andersson tähtäävät kaikki mukaan loppukilpailuun.
Yhdysvaltain
Katie Moon tavoittelee Tokiossa jotain, mihin kukaan naisseiväshyppääjä ei ole onnistunut 12 vuoteen - voittamaan kolme maailmanmestaruutta. Edellisen kerran tässä tempussa on onnistunut venäläistähti
Jelena Isinbajeva, joka oli ykkönen Helsingin, Osakan ja Moskovan kisoissa.
Moonin tehtävä ei ole missään nimessä helppo, mutta tie ykköspallille loiveni hiukan, kun hallitseva olympiavoittaja
Nina Kennedy joutui jäämään aivan viime hetkillä pois MM-kisoista. Nyt neljä Timanttiliigan osakilpailua tällä kaudella voittanut Moon on kiistatta seiväskisan suurin ennakkosuosikki.
Yhdysvalloilla on tällä kertaa aito mahdollisuus rohmuta kaikki mitalisijat, sillä Moonin lisäksi joukkueessa ovat myös kolminkertainen MM-mitalisti
Sandy Morris ja hyvin tänä kesänä hypänneet Mollin siskokset
Amanda ja
Hana. Morris, 33, edustaa nelikon kokeneempaa kaartia, kun taas 20-vuotiaat Mollin siskokset ovat vasta urheilu-uriensa alkumetreillä.
Jenkkinelikon kovimmat haastajat tulevat Iso-Britanniasta ja Sveitsistä. Britti
Molly Caudery voitti talvella 2024 hallimaailmanmestaruuden, mutta jäi kokonaan ilman tulosta Pariisin olympiakarsinnassa. Sveitsin
Angelica Moser ylitti tänä vuonna hallissa 480, ja hän kuuluu myös vahvasti mitaliehdokkaiden joukkoon.
Kauden viisi parasta hyppääjää
| Nimi | Tulos | Maa |
| Amanda Moll | 491 | Yhdysvallat |
| Molly Caudery | 485 | Iso-Britannia |
| Katie Moon | 485 | Yhdysvallat |
| Sandi Morris | 483 | Yhdysvallat |
| Hana Moll | 481 | Yhdysvallat |
Naisten seiväs on ollut Suomelle vahva laji jo pidemmän aikaa, eikä tähän tule muutosta Tokiossa. Suomi saa jalkeille täysin saman kolmikon, joka hyppäsi sinivalkoisissa väreissä kaksi vuotta Budapestin kisoissa.
Juuri MM-kisojen kynnyksellä ulkoratojen parhaan tuloksensa (464) hypännyt
Elina Lampela on suomalaiskolmikon ykkösnimi. Apeldoornin EM-kisoissa neljänneksi sijoittunut suomalainen on väläytellyt potentiaaliaan kesän aikana, vaikka pieni selkävaiva hidasti vauhtia keskikesän aikana. Lampelan perustaso riittää selkeästi finaaliin, jossa hän voi taistella yllättävän hyvistä sijoista.
Kaksi vuotta sitten Budapestissa MM-pronssia juhlinut
Wilma Murto ei kuulu kilvan ennakkosuosikkeihin, vaikka hänen ennätyksensä onkin huima 485. Polvileikkauksesta nopeasti hyppykuntoon toipunut suomalaistähti ylitti Oulun Motonet GP:ssä tuloksen 445, mutta pidemmällä vauhdilla korkeammat hypyt ovat täyttä realismia. Murron todellinen tuloskunto on iso kysymysmerkki, mutta finaalipaikka on kokeneelle hyppääjälle täysin mahdollinen.
Sinivalkoisten kolmikon täydentää suomenmestari
Saga Andersson, joka hyppäsi Oulussa uudeksi ennätyksekseen tuloksen 455. Andersson on ottanut tällä kaudella merkittäviä kehitysharppauksia, ja nyt odotuksissa voisi olla ensimmäinen aikuisten arvokisafinaali.
Edellisissä MM-kisoissa finaalipaikkaan vaadittiin jopa tulos 465, mutta nyt vedenjakajana toimii todennäköisesti tulos 460. Jos alempi korkeus 445 riittää loppukilpailupaikkaan, finaalissa nähdään suurella todennäkäisyydellä enemmän kuin 12 hyppääjää. Jokaisella suomalaishyppääjällä on onnistuessaan mahdollisuus finaalipaikkaan, ja etenkin Lampela taistelee onnistuessaan kärkisijoista.
Viidet edelliset MM-kisat naisten seipäässä
| Vuosi | Finaaliin vaadittu tulos | Mitaliin vaadittu tulos | Voittotulos |
| 2023 | 465 | 480 | 490 |
| 2022 | 435 | 480 | 485 |
| 2019 | 460 | 485 | 495 |
| 2017 | 450 | 465 | 491 |
| 2015 | 455 | 480 | 490 |
Kaikki jutun tilastot ovat Tilastopajan tarjoamia. Katso kohteet ja kertoimet