Vapaan 10 kilometrin perinteisen kilpailu on Arsi Ruuskasen suuri mahdollisuus. Einar Hedegart pyrkii pilaamaan Johannes Hösflot Kläbon täydelliset kisat.
20. helmikuuta 2009, Liberecin MM-hiihdot ja perinteisen hiihtotavan 15 kilometrin väliaikalähtökilpailu. Suomalaisodotukset ovat korkealla, koska
Sami Jauhojärvi on läpi kauden kuulunut maailman parhaiden perinteisen hiihtäjien joukkoon.
Erittäin raskaissa ja vaikeissa olosuhteissa käyty kilpailu päättyykin lopulta pronssisiin suomalaisjuhliin. Mitalistin nimi on kuitenkin sellainen, jonka vain harva oli veikkauskuponkiinsa raapustanut:
Matti Heikkinen. Mies, joka ei ollut ennen Liberecin pöljää päivää hiihtänyt kertaakaan maailmancupissa palkintokorokkeelle.
Tästä pian 17 vuoden takaisesta maagisesta suomalaishetkestä
Arsi Ruuskanen hakee varmasti perjantaina innoitusta, kun
Milanon-Cortinan olympialaisissa kisataan miesten 10 kilometrin vapaan hiihtotavan väliaikalähtökilpailu. Maailmancupissa Ruuskanen ei vielä toistaiseksi ole juhlinut, mutta tässä yksittäisessä kilpailussa hänellä voi olla mahdollisuuksia vaikka kuinka kovaan jytkyyn, jos sekä päivän vire, olosuhde että välineistö ovat hänelle suosiollisia.
Sunnuntaina kisatun skiathlonin jälkeen haastattelupisteellä nähtiin murtunut mies, joka joutui nieleskelemään kyyneleitään. Tämä siitä huolimatta, että hän oli esittänyt koko arvokisauransa parhaan hiihdon jääden vain äärimmäisen niukasti top kympin ulkopuolelle.
Tämä lupaa erittäin hyvää perjantain kilpailuun. Ruuskanen tietää olevansa elämänsä kunnossa ja että skiathlonissa ilman perinteisen osuuden luokattomia suksia olisi lopputulos voinut olla vaikka kuinka kova.
Perjantain kisassa ei pitovoiteiden toimivuutta tarvitse jännätä, eikä yhtäkään sijaa menetetä loppukirissä, joka on Ruuskasen suurin heikkous. Sen sijaan edessä on todella raaka kestävyyskilpailu, jossa jokainen urheilija taivaltaa kympin matkan vain omien ajatustensa ja infernaalisen tuskan kanssa. Lisäksi jos latuja ei suolata, on urheilijoille tarjolla äärimmäisen raju olosuhde, jossa ei saa mitään ilmaiseksi. Jos latu on pehmeä ja sohjoinen, olisi se Ruuskaselle suuri etu.
Suomalaisten urheilufanien tuleekin toivoa kaikki sormet ja varpaat ristissä, että Kuusamon Erä-Veikkojen mies tekee perjantaina koko elämänsä hiihdon ja Suomen huollolle osuu nappipäivä. Tämän jälkeen on muista urheilijoista kiinni, kuinka korkealla Suomen lippu heiluu tuloslistalla.
Kläbon kuuden kullan tavoitteella pelottavin uhka - Einar Hedegart
Peräti kuutta kultamitalia jo toisissa peräkkäisissä arvokisoissa tavoitteleva
Johannes Hösflot Kläbo joutuu perjantaina kohtaamaan miehen, jolla on parhaat mahdollisuudet romuttaa norjalaisen kultarohmun haaveen täydellisistä olympialaisista. Hänen maanmiehensä
Einar Hedegart on läpi kauden ollut vapaalla hiihtotavalla niin rautaisessa vireessä, että edes rakettimiehen absoluuttinen huippusuoritus ei välttämättä tuo kultaa.
Entinen ampumahiihtäjä Hedegart on tullut ryminällä maailman huipulle. Trondheimissa hän juhli uransa ensimmäistä maailmancupin voittoa ja vain viikkoa myöhemmin Davosissa hän suorastaa murskasi kaikki muut. Tämän jälkeen pelkästään vapaalla hiihtotavalla kisaava nuori norjalainen on nähty ladulla ainoastaan Norjan mestaruuskisoissa sekä Gomsin maailmancupin parisprintissä. Molemmat kisat päättyivät luonnollisesti Hedegartin voittoon.
Kympin vapaa ei lähtökohtaisestikaan ole Kläbon paraatimatka, eikä kaiken muun urallaan moneen kertaan voittanut supermies ole kertaakaan onnistunut juhlimaan voittoa väliaikamuotoisessa vapaan hiihtotavan kilpailussa. Kun hänellä on vielä vastassa Hedegartin kaltainen poikkeusyksilö, vaikuttaa Kläbon kohtaama haaste suorastaan ylivoimaiselta. Toki juuri Kläbo on se mies, joka voi näinkin haastavista lähtöasetelmista nousta voittoon.
Hedegartin lisäksi vapaan väliaikalähdöissä myös Norjan kaksi muuta hiihtäjää, eli
Harald Östberg Amundsen sekä
Martin Löwström Nyenget, voivat olla Kläbolle kovia haastajia. Skiathlonissa kaatumisen vuoksi mahdollisesti mitalin menettänyt Amundsen on varmasti erityisen motivoitunut ottamaan uransa ensimmäisen olympiamitalin. Nyenget on puolestaan myös vapaalla paljon mainettaa kovempi tekijä, vaikka hänen parhaillaan ylivertaisen hyvä perinteisen osaamisensa ajoittaan antaakin väärän kuvan hänen vapaan hiihdostaan.
Suomalaiset luonnollisesti toivovat, että norjalaisten ykköshaastaja perjantaina olisi Arsi Ruuskanen. Skiathlonin perusteella vaikuttaisi kuitenkin siltä, että norjalaisten punanuttuista rintamaan kiivaimmin haastavat ranskalaiset. Skiathlonin oikaisullaan palstatilan sunnuntaina itselleen varastanut hopeamitalisti
Mathis Desloges lienee tälläkin kertaa ranskalaisten kovin tykki, mutta ei
Hugo Lapalus’ta tai
Jules Lapierreäkään saa missään nimessä unohtaa.
Kotiyleisö puolestaan toivoo, että joku saapasmaan hiihtäjistä tekisi perjantaina elämänsä vedon.
Davide Graz oli yllättäen skiathlonissa isäntämaan ykkösnimi, mutta perjantaina tarkimmalla silmällä kannattanee kuitenkin seurata
Elia Barpia. Ruotsalaisten kovin luu vaikuttaa puolestaan olevan
Truls Gisselman, mutta hänen vauhtinsa tuskin mitaleille riittää.
Katso kohteet ja kertoimet