Normaalimatkojen maailmancupin voiton ja varmistanut Niskanen lähtee tavoittelemaan hyvää suoritusta heikommalla hiihtotavallaan.
Miesten
maailmancupin viimeinen henkilökohtainen kilpailu käydään lauantaina Ruotsin
Falunissa, kun ohjelmassa on viidentoista kilometrin vapaan hiihtotavan väliaikalähtökilpailu. Suomalaisittain mielenkiintoisin nimi on luonnollisesti
Iivo Niskanen.
Lauantain kilpailussa Niskasella ei ole enää suurta panosta, sillä hän on jo kauden aiemmilla otteillaan varmistanut sen, että hänet kruunataan kisan jälkeen normaalimatkojen maailmancupin voittajaksi. Suomalaisittain historiallinen cup-voitto on upea kruunu Niskasen täydelliselle kaudelle.
Viidentoista väliaikakilpailu ei etukäteen ajatellen ole Niskasen vahvimpia matkoja, joten lauantaina hän tuskin palkintosijataistoon kuitenkaan nousee. Suomalainen on toki hiihtänyt urallaan muutaman erinomaisen vapaan väliaikakisan, mutta Falunin pitkät kuokkanousut ovat suomalaiselle yleensä tuskaa.
Ykkössuosikit kilpailuun tulevat tuttuun tyyliin Norjasta. Alkukaudesta hiihdettyjen vapaan väliaikakisojen perusteella suurin voittajasuosikki on
Simen Hegstad Krüger, joka voitti sekä Lillehammerissa että Davosissa. Vapaan hiihtotavan spesialisti ei ole viime aikoina päässyt näyttämään parhaita kykyjään, mutta lauantaina hän pääsee vihdoin kilpailemaan mielimatkaallaan.
Erittäin mielenkiintoinen nimi lauantaina on myös Holmenkollenin viidenkympin voittoa juhlinut
Martin Löwström Nyenget. Norjan kakkoskaartiin kuuluva Nyenget on ollut loppukauden aikana ehkä koko uransa parhaassa kunnossa ja hänelle vapaa hiihtotyyli sopii yhtä hyvin kuin perinteinen.
Viime sunnuntaina Norjan kolmoisvoiton täydentäneet
Sjur Röthe ja
Didrik Tönseth ovat myös varmasti lauantaina kovia nimiä. Sama pätee myös matkan hallitsevaan maailmanmestariin
Hans Christer Holundiin sekä MM-pronssimitalistiin
Harald Östberg Amundseniin.
Norjalaisten ylivallan suurin haastaja kisassa lienee Ruotsin
William Poromaa, joka on tehnyt olympialaisten ja loppukauden aikana lopullisen kansainvälisen läpimurtonsa. Voisiko Ruotsin mieshiihdon pelastajaksi ristitty Poromaa saavuttamaan kotiyleisönsä edessä jopa uransa avausvoiton?
Poromaan lisäksi myös ranskalaiset voivat hyvänä päivänä haastaa kärkisijoista. Erityisesti
Hugo Lapalus,
Clement Parisse sekä jo Falunin MM-kisoissa 2015 hopeaa juhlinut
Maurice Manificat ovat potentiaalisia haastajia.
Iivo Niskasen lisäksi suomalaismiehistä mukana ovat
Perttu Hyvärinen,
Joni Mäki,
Remi Lindholm,
Arsi Ruuskanen sekä
Markus Vuorela. Heistä Hyvärinen on etukäteen potentiaalisin pistehiihtäjä, muilta se vaatii erittäin hyvää onnistumista.
Katso kohteet ja kertoimet