Sunnuntaina Les Rousses’sa nähdään Iivo Niskasen tämänhetkinen iskukyky.
Les Rousses’n kisaviikonlopun pääpäivä on suomalaisnäkökulmasta vuorossa sunnuntaina, kun maastohiihdon maailmancupissa kisataan miesten ja naisten 20 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähdöt. Miesten kisassa suomalaisia kiinnostaa luonnollisesti eniten
Iivo Niskasen kunto pitkän sairastelun ja antibioottikuurin jälkeen.
Perjantaina hiihdetyn vapaan kympin kisan jälkeen Niskanen itse oli varsin luottavainen kuntonsa suhteen, sillä paluu pitkän kilpailutauon jälkeen sujui Niskaselle heikommalla hiihtotavalla kohtuullisesti. Toki eroa kärkeen tuli varsin paljon, minkä lisäksi loppusijoitukseen vaikutti myös norjalaisten tavallista pienempi joukkue Ranskan maailmancupissa.
Sunnuntain kisa kertoo kuitenkin jo paljon enemmän Niskasen suorituskyvystä harmillisen sairastelujakson jäljiltä. Alkukaudesta kolminkertaisen olympiavoittajan kunto oli hänelle paremmalla perinteisellä hiihtotavalla rautainen ja etenkin voitto kauden avauskisassa Rukalla oli vahva näyttö siitä, että Niskanen aikoo nöyryyttää norjalaisia heidän kotikentällään Trondheimin MM-kisoissa.
Suunnitelmat kohti MM-kisoja menivät kuitenkin uusiksi ja valmistautumisesta kohti arvokisoja tuli Niskaselle jälleen taistelu aikaa vastaan. Les Rousses’n kisassa suomalaiselle tärkeintä olisikin saada positiivinen signaali siitä, ettei työtä ole tehtävänä liikaa, jotta Niskanen voisi palata maaliskuun alussa korkeimmalle korokkeelle MM-kisoissa sitten Lahden kotikisojen vuonna 2017.
Tosin sunnuntain kisa ei välttämättä anna vielä kovin tarkkaa kuvaa siitä, millaisessa vireessä Niskanen tällä hetkellä on. Les Rousses’n uusituilla radoilla urheilijoille on tarjolla varsin lyhyitä ja jyrkkäpiirteisiä nousuja, joilla merkittävien erojen tekeminen voi olla liikaa vaadittu. Ainakin Niskanen itse oli ennen kilpailua sitä mieltä, että sunnuntaina on edessä massahiihtoa.
Jos kisasta muodostuu takavuosina liiankin tutuksi tullutta letkajenkkaa, ei Niskanen välttämättä loppukahinoissa ole Suomen kovin toivo. Sen sijaan Imatran SM-hiihdoissa kovaa kuntoa osoittaneen
Ristomatti Hakolan mahdollisuuden nousevat merkittävästi, jos matkavauhti on verkkaista ja kärkisijat ratkaistaan viimeisen kilometrin aikana.
Kirikykyisenä hiihtäjänä Hakolan pitäisi pystyä asemoimaan itsellä hyville pelipaikoille, josta hän pystyisi parhaimmassa tapauksessa tavoittelemaan jopa uransa ensimmäistä palkintosijaa. Toki Hakolalle on jo alkumatkasta tarjolla haastetta, sillä harvan kilpailutahdin vuoksi hänen starttipaikkansa tulee olemaan varsin kehno ja hän joutuu tekemään kovasti töitä päästäkseen letkassa sellaisille paikoille, joista ratkaisujen tekeminen on mahdollista.
Norjassa samaan aikaan käytävien mestaruuskisojen vuoksi kilpailun tuloslista saattaa tällä kertaa olla hieman erilainen kuin tavallisesti, sillä lajin ylivertainen mahtimaa ei tällä kertaa aseta viivalle aivan yhtä timantin kovaa hiihtäjäjoukkoa kuin tavallisesti. Toki tälläkin kertaa norjalaiset ovat ehdottomasti ykkössuosikkeja muodostui kisasta sitten kovavauhtinen pudotuspeli tai leppoisa retkihiihto.
Alkukaudesta alavireisesti hiihtänyt hallitseva viidenkympin maailmanmestari
Pål Golberg osoitti perjantain vapaan kympillä, että hän on päässyt kisatauon aikana paljon parempaan vireeseen. Golberg on lisäksi urheilija, jolle sopivat sekä kova matkavauhti että kiritaisto, joten hänet on nostettava kisan ykkössuosikiksi.
Mikäli kisassa päädytään massakiriin, on myös
Erik Valnes vaikeasti voitettava. Sprintin kautta normaalimatkoille noussut Valnes on tosin etenkin perinteisellä myös reippaan matkavauhdin kisoissa erittäin kova luu, joten Valnesin palkintosija on sunnuntaina varsin todennäköinen.
Simen Hegstad Krüger ei sen sijaan hänelle heikommalla hiihtotavalla varmasti toivo loppukiriä, jossa hän jää väistämättä useamman urheilijan jalkoihin. Krügerille sopisikin siis paremmin reipas matkavauhti, mutta hän itse ei välttämättä perinteisellä sellaista pysty pitämään.
Mattis Stenshagenilla on puolestaan sunnuntaina näytön paikka. Vain harvoin maailmancupissa mahdollisuuden saavan Stenshagenin olisi pystyttävä näyttämään todella kovaa virettä, jotta vierailu maailmancupissa ei jäisi tälläkin kertaa hänen osaltaan väliaikaiseksi. Norjan kovan tason tuntien se vaatisi Stenshagenilta sunnuntaina vähintään palkintosijaa ja mieluiten voittoa.
Norjan ulkopuolisista urheilijoista lauantain sprinttivoittaja
Edvin Anger on myös sunnuntaina varmasti vaikea voitettava, etenkin jos kilpailu huipentuu kirikamppailuun. Tosin Anger on jo osoittanut kuluvan kauden aikana, että perinteisen normaalimatkoilla häneltä luonnistuu myös kova matkavauhti.
Ruotsalaisista myös
William Poromaa osoitti perjantain vapaan kisassa merkkejä nousukunnosta juuri sopivasti MM-kisojen lähestyessä. Jo useampi vuosi sitten Ruotsin mieshiihdon vapahtajaksi kruunattu Poromaa ei ole Planican MM-pronssin jälkeen päässyt lähellekään parasta virettään, mutta hän vaikuttaisi olevan jälleen valmis taistelemaan kärkisijoista.
Edellä mainittujen urheilijoiden lisäksi myös perjantaina ensimmäistä kertaa normaalimatkalla palkintokorokkeelle noussut USA:n
Ben Ogden on merkattava lähtölistaan vahvalla tussilla. Myös Ogden on kiritaistossa omimmillaan, eikä perinteisellä hiihtotavalla häntäkään ole helppo yhteislähtömuotoisessa kisassa pudottaa.
Kotiyleisön suurin suosikki on Tourin kokonaistuloksissa toisena vuonna peräkkäin kolmen parhaan joukkoon noussut
Hugo Lapalus. Tosin perjantain vapaan kisan perusteella Tourin rasitukset painavat vielä miestä, eikä todennäköinen massakiri suosi yhtään Lapalus’n ominaisuuksia.
Katso kohteet ja kertoimet