Niskanen itse ennakoi viidenkympin kisasta letkajenkkaa, joka suosii kirikykyisiä urheilijoita.
Miesten 50 kilometrin hiihto oli aina vuoteen 1986 asti
Salpausselän kisojen päätapahtuma yhdessä lauantain iltamäen kanssa. Nyt lähes 40 vuotta myöhemmin miesten viisikymppiä palaa jälleen kisaohjelmaan, kun
maastohiihdon maailmancupin ainoa kuninkuusmatkan kilpailu siirrettiin Holmenkollenilta Lahteen.
Kansainväliseltä hiihtoliitolta petti tässä päätöksessä kuitenkin jälleen kerran pelisilmä. Kun viisikymppiä vietiin yhdeksi vuodeksi poikkeuksellisesti Kollenilta Lahteen, olisi myös kisamuodon voinut täksi yhdeksi kerraksi vaihtaa alkuperäiseen muotoon väliaikalähdöksi.
Tällöin Salppurin viidenkympin perinteitä olisi oikeasti kunnioitettu niitä kuuluvalla tavalla. Viidenkympin väliaikalähtökisa perinteisellä hiihtotavalla olisi tuonut nykykatsojille lyhyen välähdyksen Salppurin kulta-ajoista, jolloin kisavieraita saapui täysinä junalasteina suoraan kisapaikalle.
Parhaassa tapauksessa viidenkympin raastavassa kisassa, jossa jokainen hiihtäjä taistelee metsässä ainoastaan itseään ja kelloa vastaan olisi voinut syntyä jopa samanlaisia sukupolvilta toisille siirtyviä tarinoita, kuten
Fjodor Simashovin legendaarinen simahdus vuoden 1974 Salppurin viidelläkympillä.
FIS jätti kuitenkin tämän ainutkertaisen tilaisuuden käyttämättä ja kisamuotona kuninkuusmatkalla on tälläkin kertaa yhteislähtö. Lisäksi kisasta on odotettavissa letkahiihtoa, ainakin jos Suomen ykköshiihtäjää
Iivo Niskasta on uskominen.
Niskaselle itselleen Salpausselän viisikymppiä oli varmasti ennen kauden alkua yksi tärkeimmistä kilpailuista Trondheimin MM-kympin lisäksi. Juuri ennen MM-kisoja iskenyt influenssa pilasi kuitenkin kolminkertaisen olympiavoittajan loppukauden. Paluu kisoihin viime viikolla Holmenkollenilla oli todella tuskainen.
Viikossa ei kovin suuria ihmeitä valitettavasti voi tapahtua, joten Niskasta ei tällä kertaa laskea ykkössuosikkien joukkoon. Toivottavasti hän kuitenkin pystyisi tulemaan kärkiryhmän mukana loppuratkaisuihin asti, eikä leikki päättyisi kesken, kuten viime kisassa Kollenilla.
Jos Niskasen veikkaukset ryhmähiihdosta osuvat oikeaan, on
Johannes Hösflot Kläbo kilpailun ainoa voittajasuosikki. Toisaalta vaikka kisasta tulisi myös kovavauhtinen pudotuspeli, olisi Kläbo todennäköisesti myös siinä tapauksessa hyvin vaikea voitettava.
Todennäköisin vauhdittaja kilpailuun on MM-kisojen epäonnen soturi
Martin Löwström Nyenget. Perinteisellä Iivo Niskasen kanssa maailman ykköshiihtäjän tittelistä taisteleva norjalainen oli raudanlujassa vireessä Kollenilla, joten hän voisi saada jopa joukon hajoamaan. Vauhdinpito lienee myös Nyengetin ainoa vaihtoehto, sillä kiritaistossa hän ei kärkipäähän sijoitu.
Sen sijaan
Erik Valnesille hidasvauhtinen kilpailu sopii paremmin kuin hyvin. Sprinttipuolelta perinteisen normaalimatkojen valiohiihtäjien joukkoon noussut Valnes kestää varmasti myös varsin hyvää vauhdinpitoa, mutta kiritaistossa ainoastaan Kläbo pystyy todennäköisesti hänet lyömään.
Norjalaisista mielenkiintoisia nimiä ovat myös vapaalla yleensä paremmin viihtyvä
Simen Hegstad Krüger sekä uransa tähän kauteen päättävä
Pål Golberg. Molemmat ovat erinomaisia viidenkympin hiihtäjiä, joten hyvänä päivänä he ovat tuloslistalla todella korkealla.
Myöskään kauden suurinta nousijaa
Andreas Fjorden Reetä ei saa täysin unohtaa, vaikka hänen kuntokäyränsä onkin ollut hieman laskeva. Reeltä puuttuu kuitenkin vielä sijoitus kolmen joukkoon, joten kauden päätökseen riittää myös Reellä paljon nälkää, vaikka hän onkin saavuttanut jo kauden aikana varmasti enemmän kuin osasi odottaa.
Norjan ulkopuolelta ainakin Ison-Britannian
Andrew Musgravea kannattaa seurata tarkasti. Trondheimin MM-kisoissa kuudenneksi sijoittunut britti oli jo kahdeksan vuotta sitten Lahden MM-kisoissa viidenkympin kisassa aivan mitalisijojen tuntumassa, joten brittihiihtäjä tietää, kuinka Lahden maastoissa viidenkympin kisa tulee hiihtää.
Trondheimin MM-kakkonen
William Poromaa hiihti perinteistä hyvin myös Holmenkollenilla. Ruotsalaisen kevätkunto vaikuttaisi olevan varsin mainio, joten häneltä voi ehdottomasti odottaa taistelua paikasta kolmen joukkoon. Toki Poromaalle massakiri ei varmasti ole mieluisin tapa ratkaista sijoituksia.
Jos kisan ratkaisut nähdään vasta viimeisten kilometrien aikana, voi Ruotsin vahvin lenkki olla tämän kauden aikana yleishiihtäjäksi kasvanut
Edvin Anger. Isokokoiselle ruotsalaiselle viisikymppiä tosin saattaa olla vielä liian pitkä matka.
Ranskan
Hugo Lapalus on hiihtänyt kauden aikana yllättäen jopa hieman vahvemmin perinteisellä kuin vapaalla. Omintakeisella tekniikalla mäkiä ylös kipittävä ranskalainen ei kuulu kirimiehiin, mutta hän voi hyvinkin olla matkan aikana yksi aktiivisimmista vetomiehistä.
Suuri osa Suomen muista perinteisen normaalimatkojen kärkimenijöistä ei valitettavasti ole eri syiden vuoksi päässyt mukaan kauden päätöskisaan. Näin ollen Niskasen lisäksi ainoastaan
Niko Anttolalta voi odottaa edes kohtuullista suoritusta kilpailussa.
Katso kohteet ja kertoimet