Aina kutkuttava miesten keihäskarsinta kilpaillaan ensi yönä


Miesten keihäskarsinta heitetään torstain ja perjantain välisenä yönä.
Etusuora: 21.07.2022 10:06Yleisurheilu
Aina kutkuttava miesten keihäskarsinta kilpaillaan ensi yönä
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Veikkaus
Toni Keränen.
Miesten keihäskarsinta, pelikohteet tästä.
Kaupallinen yhteistyö: Veikkaus
Miesten keihäskarsinta heitetään kello 3.05 (a-ryhmä) ja 4.35 (b-ryhmä).

Suurimmat suomalaismitalitoiveet Eugenen MM-kisoissa kohdistuvat mieskeihäänheittäjiin. Ennen taistelua mitaleista, olisi kuitenkin selvitettävä aina kinkkinen keihäskarsinta. Suomella on matkassa kolme keihäsmiestä: Oliver Helander (b-ryhmä), Lassi Etelätalo (a-ryhmä) ja Toni Keränen (a-ryhmä).

Lue myös: Suomalainen keihäsmies on nähty finaalissa joka kerta osallistuessaan EM-, MM- tai olympiatasolla keihäänheittoon

Maailman keihästaso on ollut tänä vuonna kova, sillä Eugenen keihäskarsinnassa on mukana kahdeksan miestä, jotka ovat rykäisseet tällä kaudella keihään päälle 87 metriin. Vaatimustaso finaaliin on viimeisimmissä arvokisoissa vakiintunut noin 82 metrin tuntumaan. Naisten keihäskarsinnan taso jäi vaatimattomaksi, mikä antaa viitteitä siihen, että jo ennen kisoja kritisoitu heittoalusta ei olisi optimaalinen. Miesten suora karsintaraja finaaliin on 83,50.

Edellisissä viisissä arvokisoissa MM- ja olympiatasolla finaaliin on vaadittu seuraavat keihäskaaret:


Oly-Tokio 2021: 82,40
MM-Doha 2019: 82,26
MM-Lontoo 2017: 83,00 (karsintaraja)
Oly-Rio 2016: 81,96
MM-Peking 2015: 80,86

Suurimmat suomalaisodotukset kohdistuvat Helanderiin, joka kiskaisi kesäkuussa Paavo Nurmi Gamesissa kovat lukemat 89,83. Paperilla Helanderin eteneminen finaaliin vaikuttaisi melko varmalta, mutta todellisuudessa se on kaikkea muuta kuin sitä. Vaivojen takia Helander on joutunut vetäytymään viime hetkillä muutamista kesän kilpailuista. Tästä johtuen hänellä on vain kolme kilpailua allaan koko kaudelta tuloksin 80,36 – 89,83 – 85,46.

Helanderin arvokisahistoria aikuisten tasolla on toistaiseksi tahmea: Kohtaloksi on koitunut karsinnasta tippuminen EM-kisoissa 2018, MM-kisoissa 2019 ja Tokion olympialaisissa. Pisin karsintaheitto on kantanut 80,36.

Rankingin kautta Eugeneen tiensä selvittänyt Etelätalo on pistänyt vielä paremmaksi kuin Helander ja kilpaillut koko kesänä vain kahdesti. Etelätalon kauden paras tulos on PNG:stä 82,63.

Toisin kuin Helander, niin Etelätalo on ylisuoriutunut arvokisoissa. Ensimmäisissään aikuisten arvokisoissa vuonna 2014 Etelätalo heitti hieman yllättäen EM-neloseksi. Viisi vuotta myöhemmin Etelätalo sijoittui MM-areenalla Dohassa myös neljänneksi. Tokiossa Etelätalo esitti niin ikään kauden parastaan ja sijoittui kahdeksanneksi.

Keränen on suomalaisista se, kehen kohdistuu vähiten odotuksia. 24-vuotiaan suomalaisen on todennäköisesti heitettävä vähintäänkin lähelle uransa parastaan selviytyäkseen finaaliin. Keräsen tällä kaudella heittämä ennätys on 82,89. Keräsen uran viisi pisintä heittoa ovat syntyneet tällä kaudella – kolme niistä on kantanut päälle 80 metriä.


Katso kohteet ja kertoimet
Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veikkauksen kanssa. Miesten keihäskarsinta, pelikohteet tästä. Rahapelaamisen ikäraja on 18 vuotta. Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi