Miesten normaalimatka 20 km, pelikohteet tästä.
Kaupallinen yhteistyö: Veikkaus
Kuten edelliskaudella, niin myös tälläkin kaudella ampumahiihdon maailmancupin henkilökohtaiset kilpailut käynnistyvät normaalimatkoilla.
Yleensä kauden ensimmäisissä kilpailuissa povataan suurempaa todennäköisyyttä yllätyksille, mutta historiaan peilaten näin on harvemmin tapahtunut. Toki viime kaudella Niklas Hartwegin ja David Zobelin nousu podiumille oli yllätys, mutta tuolloinkin voitto matkasi yhden suosikeista, Sebastian Samuelssonin, matkaan.
JTB totutusti suosikkina matkaan
Johannes Thingnes Bön edelliskauden ainoa työtapaturma tapahtui Kontiolahdella juuri 20 km normaalimatkalla, kun norjalainen jäi neljän sakkonsa kanssa sijalle 12. Tämän jälkeen hän oli jokaisessa kauden kilpailussa kolmen sakissa, mikä on käsittämätön suoritus niinkin herkässä lajissa kuin ampumahiihto.
Bön menneellä harjoituskaudella sattui ja tapahtui; lapsen syntymä, sairaalareissu kyyn puraisusta ja kaatuminen juoksumatolla, joka johti pieneen loukkaantumiseen. Tuorein hässäkkä on parin viikon takaan, kun hän satutti kätensä sponsoritapahtumassa leikkimielisessä painissa veljensä kanssa.
Edellä mainitut seikat eivät kuitenkaan vaikuta juurikaan heikentäneen miehen iskukykyä, sillä Sjusjöenin kauden avauskisoissa hän oli totuttuun tapaan ykkönen. Toisaalta hän teki huippusuorituksia myös kauden 2022 avauskisoissa, mutta Kontiolahden maailmancupin avauksessa meno oli kauden heikointa. JTB nähtiin lauantaina Östersundin sekaviestissä, jossa meno oli hyvää, mutta ei välttämättä niin säkenöivää kuin odotettiin. Passailiko Bö? Se nähdään sunnuntaina.
Sturla Holm Lægreid vaikuttaa olevan kauden alussa hyvässä perusvedossa. Sjusjöenissä kauden avauskisoissa mies onnistui vahvan ammuntansa turvin hyvin, mutta hiihtovauhti oli tuolloin poikkeuksellisen tahmeaa. Östersundin parisekaviestissä Laegreid teki niin ikään perusjälkeä ilman suurempaa loistoa ammunnassa tai hiihtovauhdissa.
Tarjei Bö ja Johannes Dale-Skjevdal kuuluvat myös tuttuun tapaan menestyjäehdokkaisiin. Heidän lisäkseen esiin on nostettava Vebjörn Sörum, joka onnistui mainiosti Sjusjöenissä. Edelliskaudella miehellä oli loukkaantumisia, mutta tästä huolimatta hän teki kovaa jälkeä IBU Cupissa. Endre Strömsheim on myös villikortti aina podiumille asti.
Löydät Sjusjöenin tuloksia jutun lopusta.
Kauden 22/23 normaalimatkan parhaat
#
Urheilija
Pisteet
1.
Vetle Sjåstad Christiansen 🇳🇴
171
2.
Benedikt Doll 🇩🇪
151
3.
Martin Ponsiluoma 🇸🇪
132
4.
Roman Rees 🇩🇪
123
5.
Tommaso Giacomel 🇮🇹
120
6.
Niklas Hartweg 🇨🇭
120
7.
Johannes Thingnes Bø 🇳🇴
119
8.
Sturla Holm Laegreid 🇳🇴
90
Suurin uhka norjalaisjuhlille on kotimaassaan kilpaileva Samuelsson. Parisekaviestin ensimmäinen ammunta oli huono, mutta toisella kierroksella alkoi jo sitten tapahtua, ja mies teki upeaa jälkeä. Samuelssonin muutaman kauden avauskisan perusteella on kuitenkin todettava, että normaalimatkalla ei ole varaa ampua yhtä heikolla prosentilla kuin Idressä ja Östersundissa viestissä. Vauhti ladulla varmasti riittää, mutta ammunnan on toimittava paremmin.
Idren tulokset löytyvät jutun lopusta.
Benedikt Doll takoi uransa ensimmäiset 20/20 maailmancupissa nimenomaan Östersundissa vuosi sitten normaalimatkalla. Miehellä lienee siis hyvät muistot Ruotsin maalta. Saksalainen kuitenkin vetäytyi lauantain viestistä pienen kurkkukivun vuoksi, joten on vaikea nähdä, että sunnuntaina kaverilta irtoaisi nappisuoritus.
Toinen saksalainen Philipp Nawrath oli viime kaudella Östersundissa matkan nopein hiihtäjä, mikä viittaa latuprofiilin sopivan hyvin hänelle. Nawrath satutti jalkansa kesäkuun alussa ja joutui pidemmälle tauolle muun muassa juoksuharjoittelusta. Myöskään viime kaudella hyvin normaalikisoissa suoriutuneen Roman Reesin menestys ei olisi suuri yllätys.
Quentin Fillon Maillet avasi kautensa lauantaina ja teki sen hyvin, vaikka kaksi sakkoa mahtuikin matkaan. Italian Giacomel Tommason hiihtovauhti on hyvä, mutta ammunta on epävarmaa. Sveitsin Niklas Hartweg on kiertueen parhaimpia ampujia, mikä on erityisesti normaalimatkalla eduksi, mutta parisekaviestissä mies haparoi ammunnassa kysymyksiä herättävän paljon.
Vaikuttavatko sairastelut kahden suosikin edesottamuksiin?
Martin Ponsiluoma on kärsinyt marraskuun aikana vaivoista. Tämän takia Ponsiluoma jätti väliin Idressä käydyt ampumahiihtokilpailut, jossa tahtipuikkoa heilutteli Samuelsson. Huomioiden sairastelut ja 20 km kilpailun, joka on kestoltaan jo raaka, niin olisi yllätys, jos Ponsiluoma onnistuisi kisassa nousemaan korkealle. Lauantain sekaviestisuoritus ei ollut myöskään suuria odotuksia herättävä.
Vetlje Sjåstad Christiansen on normaalioloissa kova tekijä normaalimatkalla, mutta Ponsiluoman tavoin hän on sairastellut marraskuussa, ja Östersundin kilpailut ovat miehelle kauden ensimmäiset. Christiansen ei kisannut lauantaina.
Suomen Tero Seppälä hiihti erittäin tahmeasti lauantaina, mutta ammunta sen sijaan oli uomissaan. Myöskään muiden suomalaisten, kuten Olli Hiidensalon ja Tuomas Harjulan hiihtovauhdissa ei ollut kehumista - oliko voitelu onnistunut? Edellä mainitun kolmikon lisäksi Suomen joukkueessa kisaavat Otto Invenius ja Jaakko Ranta.
Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veikkauksen kanssa. Miesten normaalimatka 20 km, pelikohteet tästä. Rahapelaamisen ikäraja on 18 vuotta. Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi