Norjan kaksikko Pål Golberg - Johannes Hösflot Kläbo on ylivoimainen ykkössuosikki miesten parisprinttiin. Suomen kaksikolle Niilo Moilanen - Joni Mäki ei voi povata kovinkaan suurta menestystä.
Hiihdon MM-kisojen ensimmäinen viikonloppu Slovenian Planicassa huipentuu sunnuntaina parisprintteihin. Vapaan tyyliin nopeatempoisesta kisasta on luvassa jälleen miesten puolella norjalaisjuhlaa.
Henkilökohtaisessa sprintissä kaksoisvoiton ottanut Norjan joukkue
Pål Golberg -
Johannes Hösflot Kläbo on kisan ylivoimaisesti suurin ennakkosuosikki. Molemmat ovat sekä erinomaisia sprinttereitä että loistavia normaalimatkojen hiihtäjiä, joten heillä ei ole tähän kisamuotoon oikeastaan mitään heikkouksia.
Ainoa pieni kysymysmerkki Golbergin kohdalla on hänen edellinen esiintymisensä MM-kisojen parisprintissä. Kymmenen vuotta sitten Val di Fiemmessä Golberg tummui täysin finaalivaiheessa ja Norja tippui sensaatiomaisesti mitaleilta. Tämä tuskin tällä kertaa kuitenkaan toistuu, sillä Golberg on nyt monin verroin parempi urheilija.
Etukäteen kovin Norjan haastaja on Ranska, joka lähtee kuitenkin matkaan hieman yllättävällä joukkueella. Kisassa ei ole mukana henkilökohtaisen kisan pronssimitalistia
Jules Chappaz’ta ja ehkä vielä yllättävämpää on se, ettei perinteisen sprintissä jopa yllättävän vahvassa vauhdissa ollut
Lucas Chanavat ole joukkueessa.
Sen sijaan joukkueessa hiihtävät viime vuoden sprintticupin voittaja
Richard Jouve sekä henkilökohtaisessa sprinttikisassa hienosti kahdeksanneksi sijoittunut
Renaud Jay. Jay pääsi mukaan joukkueeseen luultavasti vahvan Les Rousses’n normaalimatkan näyttönsä sekä Livignon parisprintin voiton ansiosta. Ranskassa halutaan varmistaa, etteivät mitalimahdollisuudet kaadu kestävyyden loppumiseen.
Toinen vahva mitalisuosikki on Ruotsin kaksikko
Calle Halfvarsson ja
Edvin Anger. Niukasti sprintissä mitalien ulkopuolelle jäänyt ja skiathlonissa kuudenneksi yltänyt Halfvarsson on erittäin vahvassa kunnossa ja nuori Anger on hiihtänyt useamman kerran finaaliin kauden aikana. Tosin MM-sprintissä Angerin meno ei ollut odotetun vahvaa.
Italia lähtee parisprinttiin viime vuosilta tutulla duolla
Francesco de Fabiani ja
Federico Pellegrino. He ovat paperilla kivenkova mitalikandidaatti, mutta joukkueen syömähampaan Pellegrinon paras kunto näyttää valitettavasti jääneen Alpe Cermisin huipulle. Italian mitali ei kuitenkaan yllättäisi ketään.
Mahdollisia yllättäjiä
Mielenkiintoinen joukkue mitalitaistoa ajatellen on myös Yhdysvaltojen kaksikko
James Clinton Schoonmaker ja
Ben Ogden. Yhdysvaltain nuori miesten joukkue tulee todennäköisesti parin vuoden päästä olemaan todella kova, mutta Planican kisat saattavat tulla USA:n nouseville tähdille vielä liian aikaisin.
Saksalaiset luottavat siihen, että parisprintistä tulee kestävyysurheilijoiden taisto. Skiathlonissa vahvasti hiihtänyt
Friedrich Moch saa kisaan parikseen alkukaudesta perinteisen normaalimatkoilla pariinkin otteeseen hyville sijoille hiihtäneen
Janosch Bruggerin. Kaksikon sprinttivauhti tuskin kuitenkaan mitalitaistoon saakka riittää.
Todellinen jokerikortti mitaleille voisi olla Ison-Britannian joukkue. Davosissa sprinttifinaaliin asti yltänyt
James Clugnet saa parikseen parhaimmillaan jopa palkintokorokkeelle asti yltäneen
Andrew Youngin. Young ei kuitenkaan ole tänä vuonna ollut terävimmässä kunnossaan, joten historiallinen brittien arvokisavoitto olisi todellinen jättipaukku.
Sveitsi lähtee parisprinttiin päinvastaisella taktiikalla kuin normaalimatkojen tykkeihin luottava Saksa.
Roman Schaad ja Livignossa vapaan sprintissä podiumille asti hiihtänyt
Janik Riebli on tasaisen varma kaksikko, jonka parhaat ominaisuudet ovat nimenomaan sprintin puolella. Planican rajuissa oloissa kaksikon kestävyys tuskin kuitenkaan loppuun asti riittää.
Mahdollisten yllättäjäjoukkueiden joukkoon on nostettava myös Tshekki, joka starttaa kisaan kaksikolla
Ludek Seller -
Michal Novak. Seller on viime vuosien aikana profiloitunut nimenomaan vapaan sprintteriksi, joka on parhaimmillaan karsintavaiheessa. Novak sen sijaan osoitti jo sprintin nelossijalla olevansa todella kovassa kunnossa.
Novakin kunto voisi hyvinkin riittää jopa terävimmän kärjen haastamiseen, mutta Sellerin kestävyys ei taida vielä ainakaan tällä kertaa riittää. Olisikin todella suuri yllätys, mikäli Tshekki palaisi parisprintissä mitalikantaan 16 vuoden jälkeen. Sapporossa 2007
Dusan Kozisek ja
Milan Sperl olivat pronssilla ja kahta vuotta aiemmin Oberstdorfissa Kozisek juhli niin ikään pronssia tuolloin parinaan
Martin Koukal.
Kanada on myös joukkue, jolla on ainakin jonkinasteinen mahdollisuus yllättää. Tosin kaksikolle
Antoine Cyr -
Graham Ritchie hiihtotapa taitaa olla väärä. Viime kaudella Pekingissä pari oli upeasti viides perinteisellä, mutta vapaalla vastaava suoritus olisi jättipaukku.
Suomella on miesten parisprintissä kaksien kisojen mitaliputki. Kaksi vuotta sitten Oberstdorfissa
Ristomatti Hakola ja
Joni Mäki ottivat vapaalla yllätyshopeaa ja viime vuonna Pekingissä Mäki saavutti toisen hopeansa yhdessä
Iivo Niskasen kanssa. Nyt Mäki tavoittelee kolmatta peräkkäistä mitaliaan parinaan seuratoverinsa
Niilo Moilanen.
Suomalaisittain valitettavasti Mäen mitaliputki katkennee sunnuntaina. Mies itse ei ole koko kauden aikana päässyt samanlaiseen kuntoon kuin parina viime kautena, eikä sprintin suoritus nostattanut kovinkaan suuria toiveita miehen vireestä. Moilanen oli ennen kaatumistaan varsin pirteä, mutta hänelle parisprintistä tullee aivan liian hapokas kokemus.
Katso kohteet ja kertoimet