Millaiset lähtöasemat takaa-ajoon Tero Seppälä hankkii pikakilpailussa?


Lauantaina ratkotaan mitalistit miesten pikakisassa. Kuinka lähelle kärkisijoja Tero Seppälän vauhti riittää?
Veijo Vaakanainen: 11.02.2022 14:44Ampumahiihto
Millaiset lähtöasemat takaa-ajoon Tero Seppälä hankkii pikakilpailussa?
Kuva: Julia Sadykova
Veikkaus
Tero Seppälä.
Miesten pikakilpailu, pelikohteet tästä.
Kaupallinen yhteistyö: Veikkaus
Pekingin olympialaisten ampumahiihtokisoissa on lauantaina vuorossa miesten 10 kilometrin ja kahden ammunnan pikakilpailu. Kyseessä on tärkeä startti, sillä se määrittää lähtöasetelmat myös seuraavan päivän takaa-ajoon. Yksi epäonnistuminen pilaa siis urheilijoilta kaksi starttia.

Tero Seppälän olympia-avaus normaalimatkalla ei sujunut odotuksien mukaan. Ammunnallisesti Seppälä suoriutui kisasta varsin kelvollisesti, mutta hiihtovauhti oli kauden aiempiin näyttöihin verrattuna varsin vaisua.

Lauantain hiihtovoittoisessa kilpailussa Seppälältä toivotaan paljon parempaa menoa ladulla. Tiistain vaisuutta saattaa osittain selittää riskinotto lähtöpaikan kanssa, mutta lauantaina vastaavia selityksiä ei enää ole tarjolla. Nyt suomalaisen suksen on liikuttava paljon nopeammin, jos hän mielii edes kärkisijojen tuntumaan.

Vahvan hiihdon lisäksi luonnollisesti myös ammunnan on Seppälältä onnistuttava. Nolla-ammunta olisi luonnollisesti suotavin lopputulos penkalta, mutta yksi sakkokin on vielä siedettävä tulos, joka tarjonnee kelvolliset lähtöasemat takaa-ajoon.

Norjalaiset ja ranskalaiset suosikkeina


Kuten lähes jokaisessa miesten ampumahiihtokisassa, on suurimmiksi suosikeiksi nostettava norjalaiset ja ranskalaiset urheilijat. Kahden ammunnan hiihtovoittoinen kilpailu on yleensä suosinut erityisesti norjalaisia.

Johannes Thingnes Bö onnistui loistavasti jo avausmatkalla saavuttaen olympiapronssia. Pikakisa on yleensä Bölle ollut vielä astetta parempi kilpailu, joten ampumahiihdon monivuotista hallitsijaa pitää jälleen seurata tarkasti. Tosin Bö on viime vuosina useampaan kertaan sortunut liian moneen ohilaukaukseen ampumapenkalla.

Vanhempi Bön veljeksistä Tarjei ei vakuuttanut ladulla ensimmäisellä henkilökohtaisella matkalla, mutta siitä huolimatta kokenutta arvokisamenestyjää ei voi unohtaa kärkitaistosta. Tosin Tarjeikin varsin usein ampuu yhden sakon liikaa kärkitaistoon.

Normaalimatkan olympiavoittajaa ja maailmancupin johtajaa Quentin Fillon Maillet’ta ei missään nimessä saa unohtaa ennakkosuosikkien joukosta. Fillon Maillet voi hyvin ottaa jo kisojen toisen voittonsa, tosin ranskalainen on yleensä ollut parhaimmillaan neljän ammunnan kisoissa.

Fillon Maillet’n maanmies Emilien Jacquelin epäonnistui totaalisesti normaalimatkalla, mutta hän lähtee revanssinnälkäisenä tavoittelemaan kärkisijoja pikamatkalla. Jacquelin on ollut juuri pikamatkoilla läpi koko kauden vahvassa vireessä ja noussut useampaan kertaan palkintokorokkeelle.


Keitä muita kannattaa seurata?


Kauden suurin yllättäjä on ollut Valko-Venäjän Anton Smolski, joka juhli jo avausmatkalla hopeamitalia. Smolski on onnistunut vakiinnuttamaan tasonsa kolmen kärkeen tai sen tuntumaan, joten tälläkin kertaa hänet pitää nostaa potentiaalisten mitalistien joukkoon.

Benedikt Doll on ollut nousukuntoinen ja oli normaalimatkallakin vain yhden osuman päässä olympiamitalista. Hänellekin pikakilpailu tarjoaa uuden mahdollisuuden nousta jälleen palkintokorokkeelle arvokisoissa.

Venäläiset Aleksandr Loginov ja Eduard Latipov ampuivat normaalimatkalla liikaa sakkoja, mutta heidän tekemisensä ladulla näytti siltä, että he pystyvät taistelemaan olympiamitaleista. Se tosin vaatinee molemmilta virheetöntä ampumasuoritusta.

Suomalaisista Seppälän lisäksi mukana ovat myös Olli Hiidensalo, Tuomas Harjula ja Heikki Laitinen. Heiltä lähinnä Hiidensalolta voidaan odottaa pääsyä mukaan takaa-ajoon. Hiidensalo toki voi onnistuessaan olla yllättävänkin korkealla, kuten tällä kaudella on jo useampaan kertaan nähty.

Katso kohteet ja kertoimet
Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veikkauksen kanssa. Miesten pikakilpailu, pelikohteet tästä. Rahapelaamisen ikäraja on 18 vuotta. Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi