Johtaako Suomen riskitaktiikka miesten viestissä palkintokorokkeelle vai kääntyykö se kohtalokkaaksi virheeksi?


Suomen siipirikkoisella joukkueella on torstain viestissä todella ohut mitalisauma. Nousu kolmen joukkoon olisi kuitenkin todella suuri yllätys.
Veijo Vaakanainen: 05.03.2025 21:35Hiihto
Johtaako Suomen riskitaktiikka miesten viestissä palkintokorokkeelle vai kääntyykö se kohtalokkaaksi virheeksi?
Kuva: Jenni Rannila-Savola (Ruka Nordic)
Veikkaus
Ristomatti Hakola
Miesten viesti, pelikohteet tästä.
Kaupallinen yhteistyö: Veikkaus
Kaksi vuotta sitten Planicassa järjestetyissä hiihdon MM-kisoissa Suomi palasi miesten viestissä mitalimaaksi 14 vuoden tauon jälkeen. Torstaina Trondheimissa Suomen miehillä on mahdollisuus jatkaa mitaliputkea, mutta mitali olisi vastaavanlainen jättiyllätys kuin suomalaisten pronssi vuonna 1997 samalla paikkakunnalla.

Kahden vuoden takainen mitali perustui Suomen taktiikan täydelliseen onnistumiseen. Ristomatti Hakola tuli kärkiryhmässä vaihtoon, Iivo Niskanen repi hurjan eron, Perttu Hyvärinen sai pidettyä asemat, ja ankkuriosuudella Niko Anttola hiihti kylmäpäisesti pitäen eron takana tuleviin riittävän isona.

Ennen kauden alkua monet uskoivat saman nelikon lähtevän puolustamaan mitalia myös Trondheimissa. Monien epäonnisten vaiheiden jälkeen torstaina viivalla on kuitenkin ainoastaan Hakola, jonka vastuulla olisi täyttää Iivo Niskasen saappaat viestin kakkososuudella.

Muut suomalaismiehet torstain kilpailussa ovat henkilökohtaisen kympin sensaatio Ville Ahonen avaajana, Remi Lindholm kolmososuudella sekä Trondheimin kaksinkertainen mitalisti Lauri Vuorinen ankkurina. Tällaista kokoonpanoa Suomen arvokisaviestiin tuskin kukaan olisi vielä viikko ennen kisoja osannut ennakoida.

Tällä kertaa Suomi tuskin saa revittyä perinteisen osuuksilla haastajiinsa ratkaisevaa eroa, joten suomalaisten on pystyttävä ratkaisuihin vapaan osuuksilla. Koska Suomi luottaa ankkurina Vuoriseen, on toiveissa selvästikin se, että ankkuriosuudella ratkaisut jäävät kirivaiheeseen.

Tämä toive vaikuttaa lähtölistojen saapumisen jälkeen kuitenkin valitettavan epätodennäköiseltä. Suomalaiset olivat todennäköisesti laskeneet, että Ranska valitsee jälleen ankkuriksi sprinttitykki Richard Jouven, joka esimerkiksi Seefeldissä vuonna 2019 pyyhälsi loppusuoralla vastustamattomasti Perttu Hyvärisen edelle ja varmisti joukkueelleen pronssimitalit.

Ranska päätti kuitenkin Jouven sijaan luottaa Mathis Desloges’n taitoihin. Nuoren ranskalaisen vahvuudet ovat ehdottomasti enemmän kestävyyspuolella, joten hän varsin todennäköisesti pitää ankkuriosuuden nousupätkillä sellaista vauhtia, ettei Vuorinen pysty siihen vastaamaan.

Edessä voi siis olla toisinto Oberstdorfin MM-kisojen miesten viestistä, jossa Suomi edellisen kerran kokeili ankkurina sprintteriä. Tuolloin Ranskan Jules Lapierren hurja isku Burgstallin raastavaan nousuun pehmitti täysin Lauri Vuorisen.

Ranskan muut hiihtäjät ovat Remi Bourdin, Hugo Lapalus sekä juuri Oberstdorfin ankkuri Lapierre. On siis varsin epätodennäköistä, että Suomi pääsisi irti Ranskasta ennen ankkuriosuutta.

Suomen muista pahoista vastustajista Ruotsi hiihtää kokoonpanolla Truls Gisselman, William Poromaa, Jens Burman ja Edvin Anger. Toisin sanoen Ruotsin ankkuri Anger pystyy luultavasti vastaamaan huomattavasti paremmin Desloges’n kovaan iskuun ja tiputtaa Suomen mitaleilta. Olisi todella suuri yllätys, jos ankkuriosuudella nähtäisiin Suomen toivomaa laturetkeilyä.

Lähtölistojen perusteella vaikuttaa siis siltä, että Vuorisen valitseminen ankkuriksi riskillä tulee hautaamaan Suomen jo valmiiksi ohuet mitalihaaveet. Toisaalta myöskään Arsi Ruuskanen, Niko Anttola tai Markus Vuorela ei hyvin todennäköisesti olisi ankkurina voinut päihittää Desloges’ta tai Angeria.

Tiivistettynä Suomella on siis mitalisauma, mutta se on lähtökohtaisesti todella ohut ja perustuu käytännössä Ranskan täydelliseen epäonnistumiseen torstain viestissä tai siihen, että ankkuriosuudesta muodostuu odotusten vastaisesti vauhdiltaan leppoisa. Muissa tapauksissa neljäs sija on ennakkoon Suomen maksimitulos.

Norja luonnollisesti laskettelee kisassa ylivertaiseen voittoon joukkueella Erik Valnes, Martin Löwström Nyenget, Harald Östberg Amundsen ja Johannes Hösflot Kläbo. Huippukuntoon viime viikon hurjan epäonnen jälkeen päässyt Valnes ratkaisee todennäköisesti viestin avausosuudella ja tämän jälkeen Norjan selkä kaikkoaa yhä kauemmas muiden ulottumattomiin.

Ranskan, Ruotsin ja Suomen lisäksi mitaleista taistelevat ainakin kahden vuoden takainen pronssijoukkue Saksa, Italia sekä Yhdysvallat. Saksan joukkue ei kolmososuuden Friedrich Mochia lukuun ottamatta ole paperilla kovinkaan vahva (Florian Notz, Albert Kuchler ja Janosch Brugger), mutta Saksa on ennenkin onnistunut venymään viestikisoissa ihmeellisellä tavalla.

MIesten viestien entinen mahtimaa Italia on ollut jo vuosikymmenen verran kaukana mitalivauhdista. Tällä kertaa joukkueella on kuitenkin parhaat mahdollisuudet pitkään aikaan kivuta palkintokorokkeelle, kun joukkueen muodostavat Giovanni Ticco, Federico Pellegrino, Davide Graz ja Simone Dapra. Heistä lähinnä ankkuriosuutta vievän Dapran tason riittävyys on ennakkoon kysymysmerkki vertailtaessa haastajamaihin.

Viestikultaa Lahden nuorten MM-kisoissa vuonna 2019 voittanut Yhdysvallat on noussut vuosi vuodelta yhä vahvemmaksi tekijäksi myös miesten maastohiihdossa. Tämänkertaisen joukkueen mahdollisuudet mitaliin tosin saattavat kaatua siihen, ettei tähän asti kisoissa hyvin esiintynyt maan ykköshiihtäjä Gus Schumacher ole jostain syystä ollenkaan mukana joukkueessa.

Jos mitalitaistoon osallistuu vielä muita maita, olisi se todella suuri yllätys. Lähinnä Sveitsi (Cyril Fähndrich, Jonas Baumann, Jason Rüesch, Valerio Grond) voisi olla sellainen maa, joka voisi pöljänä päivänä ja hurjalla kalustoedulla tuoda oman mausteen kamppailuun jalometallista.

Katso kohteet ja kertoimet
Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veikkauksen kanssa. Miesten viesti, pelikohteet tästä. Rahapelaamisen ikäraja on 18 vuotta. Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi