Tero Seppälä taistelee yhteislähtöcupin kärkisijoista kauden päätöskisassa Holmenkollenilla


Tero Seppälä lähtee maailmancupkauden päätöskilpailuun Holmenkollenille mainioista lähtöasetelmista.
Etusuora: 20.03.2022 09:36Ampumahiihto
Tero Seppälä taistelee yhteislähtöcupin kärkisijoista kauden päätöskisassa Holmenkollenilla
Kuva: Julia Sadykova
Veikkaus
Tero Seppälä.
Miesten yhteislähtö, pelikohteet tästä.
Kaupallinen yhteistyö: Veikkaus
Tero Seppälä hakee huipentumaa mainiolle maailmancupkaudelleen sunnuntaina Holmenkollenilla, kun miesten kausi päättyy klo 16.00 käynnistyvään yhteislähtökilpailuun.

Kauden aikana perustasoaan hurjasti nostaneella Seppälällä riittää panosta päätöskisassa, sillä hän on ennen sunnuntain kisaa yhteislähtöcupissa peräti yhdeksäntenä. Kuudenteen sijaankin Seppälällä on matkaa vain 17 pistettä.

Kokonaiscupissakin Seppälä on ennen sunnuntaita mainiosti sijalla 12.

Holmenkollenin viikonloppuna Seppälä ei ole vielä saanut nappionnistumista. Pikakisasta irtosi neljällä sakolla sija 35 ja takaa-ajosta kolmella sakolla sija 23. Hiihtovauhti on kuitenkin ollut hyvää, joten mikäli ammuntavire osuu sunnuntaina kohdilleen, on Seppälällä hyvät mahdollisuudet taistella kärkipään sijoista sekä sunnuntain kisassa että yhteislähdön kokonaiscupissa.

Yhteislähtöcupin tilanne 3/4

#UrheilijaTulos
1.Quentin Fillon Maillet 🇫🇷142
2.Vetle Sjåstad Christiansen 🇳🇴127
3.Benedikt Doll 🇩🇪123
4.Sivert Guttorm Bakken 🇳🇴122
5.Antonin Guigonnat 🇫🇷111
6.Tarjei Bø 🇳🇴104
7.Sturla Holm Lægreid 🇳🇴99
8.Emilien Jacquelin 🇫🇷94
9.Tero Seppälä 🇫🇮87
10.Felix Leitner 🇦🇹84


Miesten yhteislähtöcupin tilanne on äärimmäisen tasainen ennen päätöskisaa. Maailmancupin kokonaiscupin voiton jo varmistanut Ranskan Quentin Fillon Maillet pitää ykkössijaa myös massacupissa, mutta eroa toisena olevaan Norjan Vetle Sjåstad Christianseniin on vain 15 pistettä. Koko yhteislähtöcupin kärkikymmenikkö mahtuu 58 pisteen sisään ja kun sunnuntain kilpailun voitosta irtoaa 60 pistettä, ovatkin suuretkin muutokset cupissa vielä mahdollisia.

Fillon Maillet on yksi suurimmista suosikeista myös kauden päätöskisassa. Holmenkollenilta jo kaksi kakkossijaa napannut ranskalainen on ollut vuoren varmassa iskussa läpi kauden, eikä vireessä näy laskun merkkejä.

Norjan Sturla Holm Lægreid on omiin standardeihinsa nähden vaisuhkosti sujuneen alkukauden jälkeen virinnyt keväthangilla jätti-iskuun. Norjalainen voitti pikakisan ylivoimaiseen tyyliin ja oli virheettömän ammunnan lisäksi nopein myös ladulla. Takaa-ajossa Lægreid putosi viimeisen pystyn kahden sakon myötä kolmanneksi. Hirmuvireistä Lægreidiä on helppo ennustaa sunnuntaina voittotaistoon.

Saksan Erik Lesser päättää uransa sunnuntain kisaan ja voidaan todellakin todeta, että konkari lopettaa huipulla! Lesser on noussut kevätkaudella jäätävään iskuun sekä penkalla että ladulla. 33-vuotias saksalainen oli pikakisassa perjantaina viides ja nousi lauantaina takaa-ajossa voittoon puhtaalla ammunnalla. Pikakisassa Lesser oli toiseksi nopein hiihtäjä. Saksalainen haluaa varmasti päättää uransa tyylillä ja on varmana ampujana mukana kilpailun voittotaistossa.

Christiansen on syytä nostaa myös yhdeksi sunnuntain suosikeista. Norjalainen oli yhteislähdön ykkönen Otepäässä ja Pekingissä irtosi samasta kisasta olympiapronssia. Christiansen muistetaan myös viestikilpailujen ratkaisijana sekä Pekingistä että Kontiolahdelta. Jos Christiansen voittaa sunnuntaina, täytyy Fillon Maillet'n sijoittua kolmen parhaan joukkoon säilyttääkseen yhteislähtöcupin ykkössijansa.

Norjassa kun kilpaillaan, täytyy potentiaalisten menestyjien joukkoon nostaa joukko nälkäisiä norjalaisia. Erlend Bjöntegård, Sivert Guttorm Bakken sekä Filip ja Aleksander Fjeld Andersen ovat nousseet IBU Cupista maailmancupmenestyjiksi, eikä heidän kärkisijansa sunnuntain kisassa saa yllättää ketään. Koko nelikko oli lauantain takaa-ajossa 13 parhaan joukossa.

Katso kohteet ja kertoimet
Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veikkauksen kanssa. Miesten yhteislähtö, pelikohteet tästä. Rahapelaamisen ikäraja on 18 vuotta. Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi