Tero Seppälä hakee loppukauden aikana kruunua upealle kaudelleen.
Lauantaina ampumahiihdon
maailmancup Viron
Otepäässä jatkuu yhteislähtökilpailuilla.
Tero Seppälä on tuttuun tyyliin mukana taistelemassa kärkisijoista 29 ampumahiihtomaailman valion kanssa.
Pikakilpailussa Tero Seppälä onnistui ampumapaikalla hienosti suoriutumalla virheittä. Hiihtovauhti ei kuitenkaan ollut tällä kertaa kaikkein terävintä, ja suomalainen jäi niukasti kärkikymmenikön ulkopuolelle.
Lauantaina Seppälä lähtee parantamaan torstaista suoritustaan. Yhteislähdöt ovat aiemmin tämän kauden aikana sujuneet häneltä varsin hyvin, joten myös Otepäässä häneltä odotetaan vahvaa suoritusta vähintään kymmenen parhaan joukkoon. Palkintosija sen sijaan vaatisi huippuonnistumista ja etenkin paljon parempaa hiihtoa kuin torstaina.
Ranskan
Quentin Fillon Maillet on tuttuun tyyliin nostettava kilpailun suurimmaksi ennakkosuosikiksi. Maailmancupin kokonaisvoiton tänä vuonna nappaava ranskalainen juhli torstaina jo kolmatta peräkkäistä voittoa olympialaisten jälkeen. Huippuvireistä ranskalaista on yhteislähdössäkin erittäin vaikea voittaa.
Fillon Maillet’n suurimmat haastajat tulevat ennakkoon jälleen kerran Norjasta. Aiemmin kauden aikana vireensä kanssa kipuillut
Sturla Holm Lægreid esiintyi pikakilpailussa edukseen ja on etukäteen ajatellen vielä parempi neljän ammunnan kisoissa, vaikka hänen osumatarkkuutensa ei tällä kaudella olekaan ollut viime kauden veroista.
Lægreidin lisäksi norjalaisista myös
Vetle Sjåstad Christiansen ja
Tarjei Bö ovat jokaisessa kisassa potentiaalisia menestyjiä. Tosin Bö oli pikakilpailussa yllättävän suurissa vaikeuksissa hiihtovauhtinsa kanssa.
Norjalaisten lisäksi Fillon Maillet’ta haastavat myös saksalaiset.
Benedikt Doll hiihti vahvasti pikakilpailussa ja hän juhli voittoa kauden edellisessä maailmancupin yhteislähtökisassa. Hänen lisäkseen myös
Roman Rees onnistui torstaina hienosti ja
Johannes Kühn sekä
Erik Lesser ovat aina yllätysvalmiita.
Ruotsalaiskaksikkoa
Sebastian Samuelsson ja
Martin Ponsiluoma pitää myös tuttuun tyyliin seurata tarkalla silmällä. Molemmilla on tosin usein taipumus ampua yksi tai useampi sakkokierros liikaa, mikä pudottaa heidän terävimmästä kärkitaistosta.
Mielenkiintoinen yllätysnimi yhteislähtöön voisi olla Liettuan
Vitautas Strolia. Ajoittain jo aiemmin kauden aikana väläytellyt Strolia oli pikakilpailussa hienosti kuudes ja voi täydellisellä onnistumisella taistella jopa pääsystä palkintokorokkeelle.
Katso kohteet ja kertoimet