Yhteislähtö on Tero Seppälän viimeinen mahdollisuus taistella kärkisijoista


Ampumahiihdon päätösmatkalla riittää vielä suomalaisjännitystä. Onnistuuko Tero Seppälä haastamaan suurimpia suosikkeja?
Veijo Vaakanainen: 17.02.2022 12:31Ampumahiihto
Yhteislähtö on Tero Seppälän viimeinen mahdollisuus taistella kärkisijoista
Kuva: Julia Sadykova
Veikkaus
Tero Seppälä.
Miesten yhteislähtö, pelikohteet tästä.
Kaupallinen yhteistyö: Veikkaus
Perjantaina kilpaillaan Pekingin olympialaisten viimeiset ampumahiihtokilpailut. Miesten yhteislähtökilpailussa nähdään myös kisojen viimeinen suomalaissuoritus ampumahiihtostadionilla, kun Tero Seppälä taistelee 29 muun urheilijan kanssa mitaleista.

Ennen kisoja Seppälää pidettiin mahdollisena yllättäjänä jopa mitalitaistoon, mutta tähän asti suomalaisen suorittaminen kisoissa on ollut hieman mollivoittoista. Ongelmat eri kisoissa ovat olleet erilaisia, sillä välillä Seppälällä on ollut haasteita ampumapenkalla ja välillä taas hiihtovauhdissa.

Perjantaina hänellä on kuitenkin vielä yksi mahdollisuus kirkastaa olympiakisojen vire. Tilanne on hyvin tuttu suomalaisille aiemmista ampumahiihdon arvokisoista, sillä Kaisa Mäkäräinen onnistui useamman kerran nousemaan mitaleille yhteislähdössä alavireisesti menneiden kisojen jälkeen.

Yhteislähdössä Seppälällä on vastaava tilaisuus päättää kisansa huippuonnistumiseen. Mitaleille nousua suomalaiselta ei kuitenkaan kannata odottaa, vaikka hän edellisessä maailmancupin yhteislähdössä olikin kiinni palkintosijassa aina viimeiseen ammuntaan asti. Nousu kymmenen parhaan joukkoon olisi jo upea päätös olympiaurakalle.


Ranskalaiset ja norjalaiset jälleen suurimpia suosikkeja


Ykkössuosikiksi kisaan on nostettava kaksinkertainen olympiavoittaja Quentin Fillon Maillet. Ranskalainen on ollut läpi koko kauden vahvassa vireessä ja olympialaisissakin hänen tekemisensä on ollut rautaista. Lisäksi yhteislähtö on usein ollut hänelle erittäin suotuisa kisamuoto.

Pikamatkan olympiavoittaja Johannes Thingnes Bö on paperilla Fillon Maillet’n ykköshaastaja tälläkin kertaa. Bön hiihtovauhti tarjoaa hänelle mahdollisuuden voittaa jokaisen kilpailun, johon hän osallistuu, mutta norjalaisen haasteet ovat tälläkin kertaa ampumapaikalla.

Bön isoveli Tarjei on myös ollut olympialaisissa vahvassa vireessä ja saalistanut jo useamman mitalin. Henkilökohtainen voitto Tarjei Böltä kuitenkin vielä puuttuu ja sitä hän lähtee varmasti yhteislähdössä hakemaan.


Revanssinnälkäiset haastajat


Norjalaisista kisassa kannattaa seurata myös Vetle Sjåstad Christiansenia, joka ei toistaiseksi ole onnistunut henkilökohtaisissa kilpailuissa. Viestissä Christiansen oli kuitenkin erittäin vakuuttava, kun hän onnistui ankkuriosuudella kääntämään viestin voitokkaaksi Norjalle.

Toinen urheilija, joka on suoriutunut toistaiseksi kisoissa alavireisesti, on Ranskan Emilien Jacquelin. Ranskalaiselle hurjalle taistelijalle olympiakisat ovat olleet henkilökohtaisten matkojen osalta toistaiseksi suuri pettymys. Perjantaina hänellä on kuitenkin vielä yksi mahdollisuus lähteä Kiinasta kotiin olympiamitalistina.


Mahdolliset yllätyskortit


Valko-Venäjän Anton Smolskia ei voi oikeastaan pitää enää yllättäjänä, sillä hän on onnistunut jo vakiinnuttamaan tasonsa palkintosijoille tai niiden tuntumaan. Pekingistäkin hänellä on jo yksi mitali kotiintuomisena, mutta yhteislähdössä hänellä voisi olla mahdollisuus tuplata mitalisaldonsa.

Suurempia yllätysnimiä voisivat sen sijaan olla Saksan Roman Rees ja Itävallan Felix Leitner, jotka ovat esittäneet kisoissa erityisesti vahvaa ammuntatyöskentelyä. Heistä Leitner on noussut muutaman kerran ennenkin juuri yhteislähdöissä kärkitaistoon nolla-ammunnalla, joten perjantain kisaan hänet kannattaa ottaa seurantaan.

Katso kohteet ja kertoimet
Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veikkauksen kanssa. Miesten yhteislähtö, pelikohteet tästä. Rahapelaamisen ikäraja on 18 vuotta. Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi