Tehdäänkö Lahden Motonet GP:ssä suomalaista yleisurheiluhistoriaa?


Kotimaan kovimmat yleisurheilijat ottavat jälleen toisistaan mittaa Lahden GP-kisoissa. Edessä voi hyvinkin olla ennennäkemätöntä tulostykitystä.
Etusuora: 15.07.2020 08:34Yleisurheilu
Tehdäänkö Lahden Motonet GP:ssä suomalaista yleisurheiluhistoriaa?
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Veikkaus
Nooralotta Neziri (1) ja Annimari Korte (3).
Motonet GP Lahti, pelikohteet tästä.
Kaupallinen yhteistyö: Veikkaus
Lahden Motonet GP:tä voi seurata TV2:lta sekä Yle Areenasta 15.7. klo 18.30 lähtien.

Kotimainen yleisurheilukausi on toistaiseksi tarjonnut jo lukuisia hienoja Suomen ennätyksiä sekä hurjia ennätysparannuksia. Railakas tulostykitys voi hyvinkin jatkua myös keskiviikkona Lahdessa järjestettävissä Motonet GP-kisoissa, joissa on paikalla lähes koko kotimaisen yleisurheilun terävin kärki.

Urheilijat ovat jo osoittaneet olevansa huippukunnossa, eikä tällä kertaa tulostehtailun pitäisi jäädä säästäkään kiinni. Sääennusteiden mukaan Lahdessa pitäisi kisojen aikaan olla nimittäin lähes ihanteelliset olosuhteet, poutasäätä ja noin 20 astetta lämmintä.

Kaikki puitteet vaikuttaisivat siis olevan kunnossa jopa historiallisen kovatasoisille yleisurheilukarkeloille. Koska lähes jokainen kisaohjelmassa oleva laji on tällä kertaa erittäin mielenkiintoinen, on kisojen kohokohtien poimiminen tavallista vaikeampaa. Seuraavassa olemme kuitenkin nostaneet muutamia illan makoisimpia herkkupaloja.

Siirtyvätkö pika-aitojen SE-lukemat historiankirjoihin?


Jokaisessa kotimaisessa yleisurheilukisassa, jossa aiturikolmikko Annimari Korte, Nooralotta Neziri ja Reetta Hurske ovat viivalla, on naisten pika-aidat nostettava illan suurimmaksi kohokohdaksi. Viime viikolla Jyväskylässä Korte kutitteli jo omia SE-lukemiaan, vaikka hidasteena olivatkin viileä sää ja kropassa tuntunut väsymys. Lahdessa näitä esteitä ei pitäisi olla, joten kaiken onnistuessa kohdalleen, kirjataan SE-lukemat Lahden illan jälkeen 12,6-alkuisin lukemin.

Kortteen lisäksi myös Neziri ja Hurske olivat Jyväskylässä kauden parhaassa vireessään. Mikäli nousukunto jatkuu Lahdessa, niin voimme hyvinkin nähdä ensimmäistä kertaa kolmen suomalaisnaisen alittavan 12,80 samassa kisassa.

Kovan aiturikolmikon lisäksi myös seitsenottelija Maria Huntingtonin aitavire on mielenkiintoista nähdä. Toistaiseksi hän on juossut aidat tällä kaudella kahdesti päälle 13,30:n, mutta näissä molemmissa kisoissa olosuhteet olivat kaukana ihanteellisista. Hyvissä oloissa Lahdessa Huntingtonkin saattaa painaa ennätyksensä alle 13 sekunnin.

Millaisessa vireessä ovat keihäsmiehet?


Miesten keihäskesä ei toistaiseksi ole tarjonnut vielä suuria elämyksiä suomalaisille yleisurheilufaneille, sillä ainoastaan Toni Kuusela on ylittänyt 80 metrin rajapyykin. Lahdessa keihäspaikalle saadaan kuitenkin lisää säpinää, kun Dohan MM-kisojen nelonen Lassi Etelätalo astelee ensimmäistä kertaa tällä kaudella vauhdinottoradan päähän.

Etelätalo tavoittelee varmasti heti kauden avauksessa päälle 80 metrin lukemia. Hänen lisäkseen pitkää kaarta voidaan odottaa myös Toni Kuuselalta, jonka kauden paras tulos on toistaiseksi 81,36.

Terävimpien kärkinimien lisäksi keihäskilpailussa kannattaa seurata myös Topias Lainetta, joka avaa kautensa Lahdessa nilkkaleikkauksen jälkeen. Viime kaudella ennätyksensä 76,98 heittänyt vastikään 19-vuotta täyttänyt Laine on yksi suomalaisen yleisurheilun suurimpia lupauksia.

Myös reippaasti yli 80 metriä viime kaudella heittänyt latvialaiskaksikko Rolands Strobinders-Gatis Cakss on varmasti vaarallinen kauden avauskisassaan.

Kuinka kovaa satasen juoksijat painelevat?


Miesten pikajuoksu on ollut lajiryhmänä yksi alkukauden suurimmista yllättäjistä. Vaikeiden vuosien jälkeen ennätystasolleen nousseen Samuli Samuelssonin lisäksi myös esimerkiksi Tuukka Huuskola, Viljami Kaasalainen, Riku Illukka ja Samuel Purola ovat osoittaneet olevansa mainiossa vireessä.

Lahdessa kaikki nämä juoksijat asettuvat samalle viivalle, joten luvassa voi hyvinkin olla jopa poikkeuksellisen vauhdikasta menoa. Tuulten ollessa myötäiset ja sallituissa rajoissa, voi useampikin juoksija kirjata uudet ennätyslukemansa. Eikä Samuelssonilla ole enää Tommi Hartosen SE-lukemiinkaan matkaa kuin 7 sadasosaa.

Miesten satasen lisäksi myös naisten vastaavaa matkaa kannattaa seurata tarkalla silmällä. Jo hallikaudella 60 metrillä säväyttänyt ja sunnuntaina Porvoossa uudet 100 metrin ennätyslukemansa 11,47 juossut Lotta Kemppinen on nimittäin jälleen mukana. Voi hyvinkin olla, että sunnuntainen ennätys jää varsin lyhytikäiseksi.

Kuinka sujuu Raitasen esteavaus?


Topi Raitanen on alkukauden muutamassa startissa näyttänyt, että hän on vahvemmassa vireessä kuin koskaan aiemmin. Uudet ennätykset ovat syntyneet jo sekä 1500 metrillä sekä 3000 metrin sileällä, mikä tarkoittaa, että myös esteissä voidaan odottaa ennätyslukemia.

Kauden ensimmäisessä estekisassa ennätystä ei kuitenkaan välttämättä kannata odottaa. Raitanen on itsekin todennut, että avauskisassa on tavoitteena juosta paremmin kuin viime kauden avauskisassa, joka tuotti ajan 8.29,27.

Esteavauksessa 8.25:n alitus voisi siis olla riittävä tavoite. Ongelmaksi tosin saattaa koitua se, ettei Raitanen saa kilpailussa riittävästi kiriapua. Viron Kaur Kivistik on Raitaselle tuttu vastustaja, mutta tällä kertaa virolainen on kisassa jäniksen roolissa. Paperilla Saksan Karl Bebendorf ja Jakob Dybdal Abrahamsen ovat ainoat juoksijat, joilta Raitanen voisi kiriapua saada.

Eikä tässä vielä kaikki…


Kuten jo todettu, Lahden GP-ilta on täynnä toinen toistaan kovempia lajeja. Jo edellä mainittujen tähtihetkien lisäksi kisoissa on myös paljon muutakin seurattavaa. Esimerkiksi naisten korkeudessa lupaavasti kauden aloittanut SE-nainen Ella Junnila toivoo saavansa revanssin Jessica Kähärästä, joka onnistui peittoamaan hänet Jyväskylässä.

Seiväspaikalla Elina Lampela yrittää puolestaan jälleen parannella ennätyslukemiaan 450 ja kolmiloikkapaikalla lajin ykkösmies Simo Lipsanen kohtaa viime kaudella ennätystuloksekseen 16,50 loikkineen Tuomas Kaukolahden. Tämän lisäksi kokenut arvokisakävijä Camilla Richardsson juoksee kauden ensimmäisen estekisansa.

Lahden yleisurheiluillalla on siis kaikki edellytykset tarjota yleisurheilufaneille erittäin nautinnollinen katselukokemus. On varsin todennäköistä, että useampien lajien kaikkien aikojen tilastoja joudutaan keskiviikkoillan jälkeen päivittämään.

Katso myös:


Veikkausvihjeet


Päivän trio 2


Naisten korkeudessa odotamme Ella Junnilan palaavan valtaistuimelleen Jyväskylän avauskisan jälkeen. Voitto saattaa vaatia kuitenkin lähemmäs 190-tulosta, sillä kotimainen vastus on selvästi koventunut viime kaudesta. Parhaimmillaan sisäradalla 190 hypännyt Jessica Kähärä teki Jyväskylässä ulkorataennätyksenä 187, eikä 190 ole 18-vuotiaalle superlahjakkuudelle utopiaa ulkoradoillakaan.

Toni Kuusela on hallinnut alkukaudella meisten keihästä. Tasaisesti 80 metrin pintaan heittänyt Kuusela jäi viimeisessä kisassaan kuitenkin alle 77 metriin. Nyt vastaan asettuu ensimmäistä kertaa Dohan MM-nelonen Lassi Etelätalo, jolla on potentiaalia paiskata keihäs kauden avauksessaan päälle 80 metriin.

Kautensa avaava latvialaiskaksikko Rolands Strobinders-Gatis Cakss on syytä mahduttaa pelikuitille. Strobinders heitti viime kaudella tasaisesti 80 metrin pintaan. Dohassa hän jäi karsintaan, vaikka puhkaisi kahdesti 80 metriä. Cakss heitti viime kaudella parhaimmillaan 83,71 ja Dohan karsinnassa karvan alle 80 metriä. Normaalitasolleen pystyessään latvialaiset ovat Lahdessa tiukasti voittotaistossa. Viime kauden Strobinders avasi päälle 83-metrisellä ja Cakssin pystyi yli 80-metriseen heittoon, joten kaksikko saapunee kisapaikalle tämänkin kauden avaukseen tuloksentekokunnossa.

Naisten keihäässä kotimainen taso on laahannut alle 58 metrissä. Latvian Lina Muze heitti Seinäjoella kesäkuussa tasan 60 metriä ja toiseksi parhaallaankin vajaat 59 metriä. Paras suomalainen Julia Valtanen on heittänyt kauden parhaallaan 57,84. Haemme yllätystä nostamalla lapulle paluuta 60 metrin kerhoon halajavasta Heidi Nokelaisesta, joka avasi kautensa Vantaalla tuloksella 54,55. Potentiaalia Nokelaisella on paljon parempaan.

Peli-idea - Päivän Trio 2

Naisten korkeusElla Junnila
Miesten keihäsKuusela, Etelätalo, Strobinders, Cakss
Naisten keihäsMuze, Nokelainen
Rivimäärä8 riviä
Rivin hinta1,60 € (minimipanoksella 0,20 €)
Peliaika päättyy15.7. klo 18:13
TVYLE 2


Päivän pari 2


Päivän pari kakkosen kohteena on huikean kutkuttava naisten 100 metrin aitajuoksu. Suomen yleisurheilun ykköslajiksi noussut pika-aidat on ollut alkukaudesta Annimari Kortteen hallinnassa. 32-vuotias Korte on tykittänyt tällä kaudella jo viisi kertaa välille 12,76-12,89, kun viime kaudella hän juoksi sallituissa oloissa alle 12,90 yhteensä neljä kertaa.

Korte on teknisesti erittäin varma ja stabiili juoksija. Hän ei juuri horju tai kolhi aitoja, vaan takoo takuuvarmaa tulosta. Nooralotta Neziri ja Reetta Hurske ovat olleet alkukaudesta myös väkevässä reilusti alle 13 sekunnin vauhdissa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että lähtöään selvästi parantaneella Kortteella on pieni yliote kotimaisiin huippuvastuksiinsa.

Hyvässä säässä odotamme Kortteelta Lahdessa Suomen ennätystä tai vähintään noteerausta SE:n tuntumaan.

Peli-idea - Päivän päri 2

VoittajaAnnimari Korte
Voittotulos12,65 tai alle; 12,66-12,68; 12,69-12,71; 12,72-12,74; 12,75-12,77
Rivimäärä5 riviä
Rivin hinta2,50 € (minimipanoksella 0,50 €)
Peliaika päättyy15.7. klo 18:58
TVYLE 2
br>
Katso kohteet ja kertoimet
Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veikkauksen kanssa. Motonet GP Lahti, pelikohteet tästä. Rahapelaamisen ikäraja on 18 vuotta. Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi