Kerttu Niskasen poissaollessa Krista Pärmäkoski on ainoa suosikki mestariksi. Lauantaina nähdään ensimerkit siitä, kuinka Pärmäkoski on toipunut Tour de Skin pilanneesta sairastelusta.
Perjantain varsin kaoottisen parisprinttipäivän jälkeen
Tampereella järjestettävä
SM-hiihtoviikonloppu jatkuu lauantaina vapaan hiihtotavan väliaikalähtökisoilla. Naisten kisasta ei ennakkoon ole ainakaan voittokamppailun osalta tulossa klassikkoa.
Kisaan on mahdollista nimetä vain yksi suosikki, eli
Krista Pärmäkoski. Kun
Kerttu Niskanen sai menestyksekkään Tour de Skin jälkeen luvan jäädä kotiin harjoittelemaan, on Pärmäkosken ainoa potentiaalinen haastaja poissa viivalta.
Tour de Skin päätösviikonloppuna vatsatauti iski Krista Pärmäkoskeen pahimmillalla mahdollisella hetkellä. Vaikka Tour oli lähtenyt liikkeelle hieman mollivoittoisesti, oli Pärmäkoski pääsemässä ehkä koko uransa rajuimpaan lyöntiin. Alpe Cermisin dramaattisten loppuratkaisujen jälkeen voi todeta, että se sairastuminen todennäköisesti maksoi Pärmäkoskelle koko Tour de Skin voiton.
Lauantain mielenkiintoisin asia naisten kisassa on nähdä, onko vatsatauti jättänyt merkkejä Pärmäkosken iskukykyyn. Kyseessä on urheilija, joka on Tour de Skin otteiden perusteella mitalisuosikki kaikissa henkilökohtaisissa normaalimatkojen kisoissa Planican MM-kisoissa, joten häneltä ei voi odottaa pelkästään mestaruutta, vaan hänen on oltava ylivoimainen.
Tampereella ei toki tarvitse olla vielä MM-kisakuntoa vastaavassa lyönnissä, mutta ylivoimainen voitto olisi erittäin tärkeää urheilijan mielenrauhan kannalta. Jos kotimaiset haastajat pääsevät liian lähelle, voi se horjuttaa Pärmäkosken itseluottamusta ennen kauden tärkeimpiä koitoksia.
Pärmäkosken lähtökohta SM-kisoihin on siis varsin mielenkiintoinen. Tampereella hänellä ei ole juuri mitään voitettavaa, kun jokainen odottaa häneltä voittoa ja mieluiten ylivoimaista sellaista. Jos mestaruuden sattuisi viemään joku muu kuin Pärmäkoski, olisi se dramaattinen järkytys kaikille hiihdon seuraajille, sekä varmasti erityisesti Pärmäkoskelle itselleen.
Ainoa edes jollain tavalla potentiaalinen haastaja Pärmäkosken mestaruudelle on
Eveliina Piippo, joka hiihti ennen joulua Davosissa uransa parhaan maailmancupin kilpailun ainakin sijoitukseen peilaten. Piipolle kympin vapaa on hänen mielimatkansa ja hänelle SM-kisa on tärkeä näytönpaikka ensi viikonlopun Les Rousses’n maailmancupia varten.
Piipon asema kisassa on siis hieman samankaltainen kuin Pärmäkoskellakin. Hänen pitää pystyä olevansa sellaisessa kunnossa, että hän ansaitsee paikan maailmancupiin ja myöhemmin MM-kisoihin. Vapaan erikoisnaiselle sopivia startteja tulee harvoin, joten se lisää entisestään paineita onnistua lauantaina.
Ennakkoon ajatellen Pärmäkosken pitäisi voittaa kisa selvästi ennen Piippoa ja Piipon pitäisi tehdä selkeä ero pronssimitalistiin. Tämän kaksikon takana pronssikamppailu onkin astetta avoimempi. Mitalista taistelevat ainakin kilpailemista rakastava
Anne Kyllönen sekä sprinteissä parhaiten viihtyvä
Jasmi Joensuu, mikäli hän ilmestyy lauantaina viivalle.
Myös
Johanna Matintalo voisi periaatteessa nousta mukaan mitalitaistoon. Tosin vapaa hiihtotapa on Matintalolle edelleen selvästi perinteistä heikompi ja tällä kaudella siihen on panostettu luultavasti aiempaakin vähemmän, kun MM-ohjelmassa on Matintalon päämatka perinteisen sprintti.
Sen sijaan ikinuori
Riitta-Liisa Roponen saattaa hyvinkin järkyttää nuorempia haastajiaan. Roponen on suurimman panostuksen maastohiihtoon jättänyt jo taakseen, mutta hän näytti jo marraskuussa, että treeni on siitä huolimatta maistunut. Roposen nousu kolmen parhaan joukkoon olisi pieni yllätys, mutta ei missään nimessä järkytys.
Katso kohteet ja kertoimet