Suomalaiset lähtevät haastajina Suomelle paljon arvokisamenestystä tuoneelle matkalle. Trondheimin oikukkaat sääolot voivat muokata tuloslistaa tiistaina hyvinkin paljon.
Tiistaina
Trondheimin MM-kisoissa on vuorossa miesten ja naisten 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan väliaikalähtömuotoiset kisat. Päivään on ladattu myös paljon suomalaisodotuksia, sillä perinteisen kymppi on tunnetusti suomalaisnaisten bravuurimatka.
Viimeisten 16 vuoden aikana perinteisellä hiihtotavalla käydyissä väliaikamuotoisissa arvokisastarteissa suomalaisurheilija on lähes poikkeuksetta ollut joko mitaleilla tai aivan niiden tuntumassa. Ainoastaan Lahdessa 2017 parhaana suomalaisena kuudenneksi sijoittunut
Kerttu Niskanen oli varsin kaukana mitaleilta, muuten kisat ovat tuoneet joko mitalikahvit tai karvaan neljännen sijan.
Tällä kertaa odotukset ennen starttia ovat kuitenkin maltillisimmat pitkään aikaan. Edellisessä perinteisellä hiihdetyssä kympin arvokisastartissa vain kymmenyksien päähän olympiavoitosta päässyt Kerttu Niskanen ei ole Tour de Skin jälkeen päässyt lähellekään parasta kuntoaan ja MM-kenraali Falunissa oli katastrofaalisen heikko.
Vaikka Niskanen olikin saapunut Faluniin suoraan korkean paikan leiriltä, vaikuttaa reilusti yli minuutin tappio mahdottomalta erolta kuroa kiinni näin lyhyessä ajassa. Toki kisat ja päivät eivät koskaan ole vertailukelpoisia, mutta tämän hetkisistä lähtökohdista suomalaismitali olisi järisyttävän suuri yllätys.
Skiathlon-kilpailu osoitti lisäksi sen, ettei
Krista Pärmäkoskikaan hyvin todennäköisesti pysty tällä kertaa kasvattamaan jo varsin hienoa arvokisamitalien kokoelmaansa. Vaikka hän näyttää olevan kauden parhaassa kunnossaan juuri oikealla hetkellä, on mitalivauhti tällä hetkellä todennäköisesti utopiaa.
Niskasella ja Pärmäkoskella saattaa tosin olla yksi ohut oljenkorsi, joka voisi siivittää heidät mitalivauhtiin. Tämä oljenkorsi on MM-näyttämö Trondheimin oikukas sääolosuhde, joka saattaa lisätä tiistain startteihin todella kirpakan mausteen.
Ennusteet huomiselle ovat varsin vaihtelevia, joten vasta kisapäivä näyttää lopulta sen, millaisessa kelissä kisa käydään. Varmaa lienee se, että tarjolla on varsin kurjaa keliä, jossa parissa plus-asteessa taivaalta tulee paljon tavaraa. Olennainen kysymys on kuitenkin se, onko tämän tavaran olomuoto vesi vai lumi.
Jos Trondheimin säälotto arpoo olosuhteeksi railakkaan räntäsateen, pyöräyttää se kilpailun lähtökohdat täysin uusiksi. Tällaisessa olosuhteessa suksella voidaan tehdä todella suuria eroja, ja mitalistit voivat olla aivan muita nimiä kuin ennakkoon kuumimmat suosikkeja.
Tuli taivaalta sitten vettä tai räntää, niin kaikkein toivottavinta olisi se, ettei sateen olomuoto vaihdu kesken kilpailun. MM-kisoissa on nähty muutama varsin epäreilu kilpailu, jossa olosuhteet ovat ratkaisseet lopputulokset kuntotekijöiden asemasta. Tiistaina on olemassa myös riski siihen, että lähtöjärjestys ratkaisee lopputulokset.
Jatkuuko Johaugin tappioputki?
Sunnuntain skiathlon-kilpailussa päättyi
Therese Johaugin todella pitkään jatkunut voittoputki arvokisojen henkilökohtaisilla matkoilla. Tälle kaudelle paluun tehnyt norjalainen oli voittanut kaikki henkilökohtaiset startit niin Pekingin olympialaisissa 2022 kuin myös myös Oberstdorfin ja Seefeldin MM-kisoissa vuosina 2021 ja 2019. Dopingtuomiosta johtuen hänen edellinen tappionsa oli Falunin vuoden 2015 MM-kisojen kympin vapaan kisasta.
Edellisen kisan kirvelevän tappion jäljiltä tiistaina ladulla nähdään varmasti todella revanssin nälkäinen Johaug. Voittamaan tottunut norjalainen ei varmasti halua toista kertaa peräkkäin joutua katselemaan vierestä, kun toinen hiihtäjä tuulettaa arvokisavoittoa hänen kotikisoissaan.
Toisaalta kympin perinteinen oli jo ennakkoon se matka, jolla Johaugin voitto on epätodennäköisin. Paluunsa jälkeen Johaug ei ole vielä onnistunut voittamaan yhtään puhtaasti perinteisellä hiihtotavalla käytyä kilpailua, ja jo ennen lopettamistaan norjalaisen hirmuhiihtäjän voittomarginaalit olivat suhteessa pienimpiä juuri perinteisen väliaikalähdöissä.
Tästä syystä Johaug on luokiteltava tällä kertaa enemmän haastajaksi kuin suursuosikiksi. Tosin on myös myönnettävä, että tälläkin matkalla Johaugin perustaso on niin hurjan kova, ettei hänen voittonsa yllättäisi ketään, etenkään edellisen kisan shokkitappion jälkeen.
Skiathlonin maailmanmestaruuden lopulta kurotuksessa itselleen vienyt
Ebba Andersson on yksi suurimmista suosikeista myös tiistaina. Andersson voitti Falunissa saman matkan kilpailun aivan ylivoimaisesti, ja tuore MM-kulta kaulassaan hän voi lähteä kisaan vapautuneesti ja täynnä itseluottamusta.
Ennen MM-kisoja monet olivat varmasti jo sementoineet
Frida Karlssonin nimen perinteisen kympin maailmanmestariksi. Sunnuntaina nähdyn vaisun perinteisen suorituksen jälkeen hän on kuitenkin suuri kysymysmerkki. Ruotsalaisen pitää pystyä paljon parempaan suoritukseen, jotta hän voisi haaveilla uransa ensimmäisestä henkilökohtaisesta arvokisavoitosta.
Karlssonin kohdalla lopputulos voi olla oikeastaan aivan mitä vain. Jo kuusi vuotta sitten juniori-ikäisenä Seefeldin MM-kisoissa perinteisen kympin MM-hopeaa voittanut ruotsalainen voi tykittää ylivoimaiseen voittoon tai hyytyä kauas mitalisijojen ulkopuolelle.
Johaugin lisäksi norjalaisista myös
Astrid Öyre Slind pääsee lähtemään kympille todella nälkäisenä. Menestysmahdollisuutensa suksenvaihdon yhteydessä tuhonnut kokenut norjalainen on armoitetun kova perinteisen hiihtäjä, joten hän on yksi todennäköisimmistä mitalisteista.
Norjan joukkueen kolmas vahva kortti on sunnuntaina
Jonna Sundlingin kanssa kolarointiin hyvin todennäköisen mitalin menettänyt
Heidi Weng. Perinteisen kymppi ei yleensä ole Wengin syömähammas, mutta tämän kauden näyttöjen perusteella häntä ei saa unohtaa tämänkään matkan ennakkospekulaatioista.
Puolitoista vuotta sitten MM-esikisoissa Saksan
Victoria Carl oli samalla radalla käydyssä kympin kilpailussa suorastaan murskaavan ylivoimainen. Skiathlonin perusteella saksalainen ei tällä kertaa ole aivan vastaavassa kunnossa, mutta toisaalta kympin perinteinen on lähtökohtaisesti Carlille todella paljon vahvempi matka. Siksi Carl täytyy myös laskea mahdollisten mitalistien joukkoon.
Saksa asettaa viivalle myös toisen potentiaalisen menestyjän.
Katharina Hennig päätyi samaan ratkaisuun Kerttu Niskasen kanssa ja jätti skiathlonin kokonaan väliin. Toisin sanoen hän on tähdännyt kaiken tiistain kisaan, jossa hän haluaa saavuttaa uransa ensimmäisen henkilökohtaisen MM-mitalin.
Suomalaiset antamassa viestinäyttöjä
Tiistaina nähtävät suomalaissuoritukset ovat erittäin mielenkiintoisia myös tulevia MM-startteja sekä Suomen tulevia mitalimahdollisuuksia peilatessa. Tiistain kilpailu ratkaisee sen, kuka pääsee tavoittelemaan keskiviikkona
Jasmi Joensuun kanssa mitalia perinteisen parisprintissä sekä sen, millaisella kokoonpanolla Suomi lähtee perjantaina odottavaan 4 x 7,5 kilometrin viestiin.
Keskiviikkona Joensuun kanssa mitaleista taistelee joko Niskanen tai Pärmäkoski. Hyvin todennäköisesti parisprintissä on mukana se, jonka loppuaika tiistain kilpailussa on nopeampi.
Pitkää viestiä ajatellen mielenkiintoisin on puolestaan paljon vammojen kanssa taistelleen
Johanna Matintalon kunto. Mikäli perinteisen hiihtotavan taitajana tunnettu Matintalo pääsee kymppikärkeen tai edes sen lähelle, on hänelle todennäköisesti tarjolla paikka Suomen joukkueen avaajana.
Matintalon onnistuessa Suomen todennäköinen viestinelikko olisi siis Matintalo - Joensuu - Niskanen - Pärmäkoski. Mutta mikäli Pöytyän Urheilijoiden hiihtäjän sijoitus painuu päälle kahdenkympin, noussee tällä kaudella hyviä vapaan näyttöjä antanut
Vilma Ryytty hiihtävään kokoonpanoon.
Katso kohteet ja kertoimet