Frida Karlsson ja Jessie Diggins ovat sunnuntain kisan ylivoimaisesti suurimmat suosikit. Kerttu Niskaselta ja Krista Pärmäkoskelta jo 10 parhaan joukkoon hiihtäminen olisi hieno onnistuminen.
Maastohiihdon maailmancupin kolmen päivän kisaurakka Sveitsin
Gomsissa päättyy myös naisten puolella 20 kilometrin vapaan hiihtotavan massalähdöillä. Ennakkoon Gomsin korkea ilmanala ja raskas rataprofiili pitäisi suosia vahvoja normaalimatkan hiihtäjiä.
Viime viikkojen suoritusten perusteella kilpailussa on kaksi selkeää ennakkosuosikkia: Yhdysvaltain
Jessie Diggins ja Ruotsin
Frida Karlsson. Diggins dominoi alkukauden vapaan kisoja mielin määrin ja Karlsson puolestaan on selvästi Tour de Skin aiheuttaman superkompensaation myötä noussut timanttiseen kuntoon.
Koska molemmat ovat todella taitavia vapaan hiihtäjiä sekä rautaisessa kunnossa, on oletettavaa, ettei naisten kisasta tällä kertaa tule samanlaista kyttäilyä kuin viikko sitten Oberhofissa. Erityisesti Karlssonilla voisi olettaa olevan paljonkin vetohaluja matkan aikana.
Normaalimatkojen hiihtäjien voisi olettaa haluavan pitää vauhtia, sillä enemmän sprinttipuolen hiihtäjiltä pitää saada hiihdettyä jalat alta ennen loppuratkaisuja. Nimittäin jos
Linn Svahn on vielä viimeisellä kilometrillä mukana pääjoukossa, on hänen voittamisensa todella haastavaa.
Tosin vapaan pitkällä normaalimatkalla olisi yllätys, mikäli Svahn pääsisi mukaan loppukahinoihin. Etenkin Gomsin raskaalla ladulla ja todennäköisesti myös hitaassa kelissä pitkät työpätkät kuokalla voivat olla hänelle myrkkyä.
Tästä syystä Karlssonia ja Digginsiä on pidettävä kilpailun suurimpina suosikkeina. Heidän keskinäistä paremmuuttaan on kuitenkin etukäteen erittäin vaikea arvioida, sillä molemmat ovat tällä hetkellä erittäin vahvassa vireessä. Molemmat pystyvät pitämään vauhtia, vastaamaan toisten iskuihin sekä myös kirikykyä löytyy molemmilta.
Saksan
Victoria Carl voisi myös olla vahva haastaja kilpailun kärkitaistoon. Tosin Carl on maannaisensa
Katharina Hennigin tavoin ollut tällä kaudella hieman iskukykyisempi perinteisellä hiihtotavalla, eivätkä Gomsin kuokkanousut kuulu hänenkään suurimpiin vahvuuksiinsa.
Huippukuntoiselle
Ebba Anderssonille Goms olisi täydellinen kisapaikka, mutta valitettavasti ennen Touria tullut sairastelu ja Tourin aloittaminen keskenkuntoisena vaikuttavat edelleen juuri Ruotsin Vuoden urheilijaksi valitun Anderssonin suorittamiseen. Tästä syystä häntä ei voi nostaa suurimpien suosikkien joukkoon.
Yhdysvaltain
Rosie Brennan voisi periaatteessa kuulua niiden urheilijoiden joukkoon, jotka voisivat pärjätä kovavauhtisessa kisassa. Toisaalta Brennan pärjää nykyisin keskimäärin selvästi paremmin perinteisellä hiihtotavalla, vaikka aiemmin vapaa olikin hänelle astetta suosiollisempi etenemistapa. Sen sijaan kuokkanousut ja korkea ilmanala voisivat suosia tämän vuoden Alpe Cermisin kuningatarta
Sophia Lauklia.
Ranskan
Delphine Claudel sen sijaan on äärimmäisen taitava vapaan hiihtäjä ja hänelle Gomsin kuokkanousut sopivat täydellisesti. Claudelkin toivoo kisasta kovavauhtista ja saattaa jopa itse olla hyvinkin aktiivinen, jos muilta ei pääjoukosta löydy menohaluja.
Toinen urheilija, joka ei työntekoa kaihda, on Norjan tulevaisuuden tähdeksi povattu
Margrethe Bergane. Berganen reikäpäiset taktiikat yhteislähdöissä ovat jo nostaneet Norjassa keskustelua nuoren hiihtäjän taktisista kyvyistä, mutta hyvin todennäköisesti jonakin päivänä Bergane ei enää hyydytä itseään vetojuhtana, vaan tiputtaa muut vauhdistaan. Se päivä tosin ei välttämättä ole vielä sunnuntaina.
Itävallan
Teresa Stadlober on jo parin kauden ajan ollut vain varjo entisestään, eikä hän ole kuin ajoittain pystynyt väläyttämään vanhaa potentiaaliaan. Yhteislähdöt sopivat Stadloberille parhaiten ja myös Gomsin radat ja olosuhteet ovat itävaltalaiselle suosiolliset. Tällä hetkellä itävaltalaisen kuntotekijät eivät tosin valitettavasti todennäköisesti riitä terävimpään kärkeen.
Norjalaiset seuraavat kisassa Berganen lisäksi mielenkiinnolla
Tiril Udnes Wengin edesottamuksia. Hallitseva maailmancupin voittaja ei vielä Oberhofissa ollut pitkän sairastelun jälkeen kärkikamppailuun tarvittavassa kunnossa, mutta kisojen myötä Udnes Weng varmasti pääsee koko ajan lähemmäs kärkeä.
Suomalaisittain 20 kilometrin massalähdöstä on odotettavissa vaikea kilpailu.
Kerttu Niskanen ja
Krista Pärmäkoski ovat ennakkoon Suomen vahvimmat kortit, mutta heille molemmille kymmenen parhaan joukkoon pääsyä on jo pidettävä onnistumisena.
Eveliina Piipon paluuta on myös mielenkiintoista seurata. Gomsin nuorten MM-kisoissa Piippo oli skiathlonin neljäs, joten latuprofiilien pitäisi sopia hänelle. Kaksi viikkoa sitten Otepäässä Piipon vauhti Skandinavia Cupissa oli kelvollista, mutta ei valitettavasti sellaista, joka enteilisi maailmancupissa kärkikymmenikköön pääsemistä.
Katso kohteet ja kertoimet