Naisten hiihdon maailmancup jatkuu vain päivän huilin jälkeen Norjan Drammenissa perinteisen hiihtotavan kaupunkisprintillä.
Naisten sprintin erävaihe käynnistyy Drammenissa tiistaina klo 15.00
Naisten
maailmancupin kilpailutahti on kiristetty äärimmillään, kun kiertue jatkuu yhden välipäivän jälkeen tiistaina Norjan Drammenissa perinteisen hiihtotavan sprinteillä. Kaksi päivää aiemmin naiset taistelivat Holmenkollenin kuningattaren tittelistä ensi kertaa raastavalla 50 km matkalla.
Drammenin kisaan saapuukin hiihtäjiä hyvin erilaisista lähtökohdista, sillä esimerkiksi maailmancupin kärkinimet
Tiril Udnes Weng,
Kerttu Niskanen ja
Jessie Diggins raastoivat sunnuntain viisikymppisen maaliin asti, mutta sprintin erikoisnaiset tulevat starttiin huomattavasti raikkaampina.
Ruotsalaisnaiset ovat hallinneet sprinttimarkkinoita tällä(kin) kaudella suvereeniin tyyliin. Planican MM-kisojen perinteisen sprintissä länsinaapurimme otti peräti neloisvoiton
Jonna Sundlingin,
Emma Ribomin ja
Maja Dahlqvistin johdolla.
Drammenin tilastoja katsellessa huomio kiinnityy kuitenkin siihen, että Norjan kaupunkisprintissä ruotsalaiset eivät ole pystyneet dominoimaan samaan tapaan kuin mihin sprinttikisoissa on viime vuosina totuttu. Itse asiassa ruotsalaisnaiset ovat juhlineet Drammenissa voittoa vain kahdesti (2020 Sundling, 2017 Stina Nilsson). Silti ruotsalaisnaisia on vaikea olla nostamatta voittajasuosikeiksi myös Drammenissa.
Sundling kantaa suosikin paineet myös Drammenissa. Sprinttikisoja loppukaudesta hallinnut Sundling on menestynyt aiempina vuosina myös Drammenissa. Viime vuonna hän oli kisan kakkonen ja vuodelta 2020 löytyy vapaan kisan voitto.
Dahlqvist on ollut Drammenissa kahdesti peräkkäin finaalissa ja on varmana hiihtäjänä jälleen vahvasti tyrkyllä kärkitaistoon. Ruotsalaisten dominanssia heikentää se, että MM-hopeamitalisti
Emma Ribom ja -nelonen
Linn Svahn eivät hiihdä Drammenissa sairastumisten takia.
MM-välierään jäänyt
Johanna Hagström on jäänyt tällä kaudella maannaistensa varjoon. Svahnin ja Ribomin poissaolon myötä Hagström nousee tällä kertaa podiumehdokkaaksi.
Katso kohteet ja kertoimet
Pystyykö Skistad päihittämään ruotsalaiset?
Norjan 12 naisen rosterista löytyy potentiaalisia menestysnimiä Drammenin sprinttiin useampikin. Ruotsalaisten ykköshaastajaksi ja jopa kilpailun suurimpien voittajasuosikkien joukkoon nostamme
Kristine Stavås Skistad'n. MM-kisoissa viidenneksi yltänyt Skistad oli ennen MM-mittelöitä jopa ylivoimainen Les Rousses'n perinteisen sprintissä, eikä vahvan tasatyöntäjän voitto yllättäisi Drammenin tasaisessa maastossa.
Drammenin radalta puuttuvat jyrkät nousut ja uskomme pitkän loivasti nousevan loppusuoran suosivan naisten sprintin kenties vahvinta tasatyöntäjää. Norjalaisnaiset ovat menestyneet Drammenissa mainiosti, vaikkakin enimmäkseen menestyksestä on vastannut uransa jo lopettanut
Maiken Caspersen Falla.
Skistad'lta löytyy Drammenista nelossija vapaan kisasta kolmen vuoden takaa, mutta povaamme naista tällä kertaa aina voittotaistoon asti. Sen verran vahvaa suorittaminen kauden perinteisen sprinteissä on ollut. MM-finaalin vitossijan lisäksi kolmesta maailmancupin sprintistä on yhden voiton lisäksi irronnut kaksi vitossijaa. Paukkujen riittäminen finaalihiihtoon on ollut Skidstad'n haasteena, mutta Les Rousses'n dominointi valaa uskoa menestymiseen Drammenissa.
Muista norjalaisista potentiaalisia kärkinimiä ovat uransa avausvoiton Val di Fiemmen sprintissä napannut
Lotta Udnes Weng sekä tämän sisko Tiril Udnes Weng, joka tosin antaa kilpasisarilleen hurjasta tasoitusta urakoituaan Holmenkollenilla sunnuntaina 50 km ja väsähdettyään kisan lopussa seitsemänneksi.
Yllätysnimi voisi olla perjantaina Norjassa FIS-sprintin nimiinsä vienyt
Julie Myhre, joka ylsi Drammenissa viime vuonna välieriin.
Katso kohteet ja kertoimet
Muita potentiaalisia kärkinimiä
Sveitsin
Nadine Fähndrich on ollut vahvassa vireessä läpi kauden ja kuuluu kaikissa sprinttikilpailussa potentiaalisten finalistien joukkoon. Alkukauden huippuvireessä sveitsiläinen ei ole kevätkaudella enää ollut, eikä joulukuun kolmen mc-voiton putki ole saanut vuoden vaihteen jälkeen seurakseen kuin yhden kolmossijan. MM-sprintissä Fähndrich oli odotuksiin nähden hieman vaisusti yhdeksäs.
Drammen on sopinut Fähndrichille hyvin, sillä viime vuoden kutossijan lisäksi häneltä löytyy kakkossija vuoden 2020 vapaan kisasta.
Tsekin
Tereza Beranova on tehnyt tällä kaudella läpimurtoaan maailman sprinttieliittiin. Erityisesti perinteisellä hiihtotavalla tsekkiläinen on esittänyt vahvoja hiihtoja. Kuluvalta kaudelta plakkarissa on kaksi finaalipaikkaa ja kahdesti hän on yltänyt välieriin. Puhti on tahtonut loppua sprinttipäivän viimeisessä erässä, mutta suorituskykyä 24-vuotiaalta Beranovalta kyllä löytyy.
USA:n
Julia Kern kuuluu kauden sprinttimenestyjiin ja parisprintin MM-pronssinainen on vaarallinen myös Drammenissa. Tasoaan tälle kaudelle nostanut, vahvasti tasatyöntävä Kern, oli viime vuonna Drammenissa seitsemäs. Maannainen
Jessie Diggins on parhaimmillaan ollut Drammenissa jopa podiumilla. Holmenkollenin viidenkympin kolmonen on kuitenkin tiistaina rajun tehtävän edessä, mikäli mielii toistaa viiden vuoden takaisin Drammenin kolmossijansa.
Saksalaisista nostetaan esiin
Laura Gimmler on vakiinnuttanut tasonsa tällä kaudella finaali-/välierätason hiihtäjäksi. Takuuvarmaa työtä tekevä saksatar hamuaa tiukasti ensimmäistä maailmancupin palkintokorokesijaansa. MM-kisoissa Gimmler oli 11:s. Myös maannaiset
Katharina Hennig ja
Coletta Rydzek pystyvät menestymään perinteisen sprinteissä kaiken osuessa kohdilleen.
Katso kohteet ja kertoimet
Suomalaisilla hyvä sauma taistella ainakin välieräpaikoista mukana ykkösnyrkillään
Suomalaisnaisilta odotetaan Drammenissa hyvää panosta, vaikka Planican MM-kisoissa tulos jäi sprintissä laihaksi. Kovimmat suomalaisodotukset ladataan tiistaina perinteisen sprintissä viihtyvän
Jasmi Joensuun harteille.
Kauden avauksessa Rukalla peräti neljänneksi yltänyt Joensuu on marraskuun jälkeen jäänyt niukasti välierävaiheen ulkopuolelle ja haluaa taatusti näyttää, että kuuluu perinteisen sprintissä 12 parhaan joukkoon.
Myös
Jasmin Kähärä,
Anne Kyllönen ja
Katri Lylynperä viihtyvät kaikki perinteisen sprintissä, joten mikäli päivän vire on tapissaan, on jokaisella mahdollisuus edetä ainakin välierävaiheeseen.
Suomen joukkue on Drammenissa poikkeuksellisen mielenkiintoinen, sillä tulikasteensa maailmancupin sprintissä saa nuorten maailmanmestari 19-vuotias
Eevi-Inkeri Tossavainen. Rukalla marraskuussa ensi piirtonsa mc-lumille tehnyt Tossavaisen menoa seurataan suurella mielenkiinnolla, vaikkei menestysodotuksia tälle keväälle tulevaisuuden nimen niskaan kannatakaan pinota.
Maailmancupin kokonaiskilpailussa kolmantena oleva
Kerttu Niskanen jatkaa rajua urakointiaan ja haluaa kerätä Drammenista kaikki mahdolliset mc-pisteet talteen. Sunnuntaina Niskanen oli Holmenkollenin viidenkympin kahdeksas ja joutui raastavassa kisassa oksentamaankin matkan varrella. Nähtäväksi jää, miten Suomen ykköshiihtäjä on palautunut tiistain kisaan.
Niskanen on yltänyt Drammenissa kerran välieriin oltuaan vuonna 2014 kilpailun yhdeksäs. Välieriin yltäminen olisi kuormituskin huomioiden Niskaselta huippusuoritus.
Kisa on Niskaselle (1470p) tärkeä, sillä hänellä on mahdollisuudet taistella ainakin kokonaiscupin kakkossijasta Digginsin (1548p) kanssa, eikä Tiril Wengin (1635p) kokonaiscupin voittokaan ole vielä kirkossa kuulutettu, kun maailmancupissa on jäljellä vielä kuusi kilpailu. Cupin kärkikolmikko kisaa taatusti kaikissa kauden jäljellä olevissa kisoissa ja maaliskuun urakka muodostuu kovaksi.
Kestävääkö koko kolmikko kovan rääkin vai hyytyykö esimerkiksi Tiril Weng rasituksen alla kauden päätöskisoissa?
Katso kohteet ja kertoimet