Joko Jasmi Joensuu onnistuisi saamaan ehjän sprinttipäivän?


Jo kolmessa peräkkäisessä kisassa kolaroinut Joensuu on jälleen potentiaalisin suomalaismenestyjä.
Veijo Vaakanainen: 10.03.2022 18:42Hiihto
Joko Jasmi Joensuu onnistuisi saamaan ehjän sprinttipäivän?
Kuva: Susan Seppälä (Ruka Nordic -kuvapankki)
Veikkaus
Jasmi Joensuu.
Naisten sprintti, pelikohteet tästä.
Kaupallinen yhteistyö: Veikkaus
Hiihdon maailmancupin päätösviikonloppu Ruotsin Falunissa käynnistyy perinteisen hiihtotavan sprinteillä. Suomalaisnaisilta odotetaan paljon vahvempia esityksiä viime viikkoisten Drammenin alavireisten esitysten jälkeen.

Jasmi Joensuun viime aikaisten kilpailusuoritusten jälkeen häntä voisi jo melkein alkaa tituleerata naispuoliseksi Ristomatti Hakolaksi. Kuten Hakolallekin, niin myös Joensuulle on lähes joka kilpailussa sattunut ja tapahtunut paljon enemmän kuin olisi toivottavaa. Kaatumiset ja sauvarikot ovat vesittäneet mahdollisuudet taistella uran ensimmäisestä finaalipaikasta.

Falunissakin Joensuu on viimeaikaisten karsintahiihtojen perusteella potentiaalinen finaalihiihtäjä. Finaalipaikan saavuttaakseen suomalaisen on kuitenkin saatava ehjä kilpailupäivä ilman ylimääräistä ohjelmaa ja muutenkin oman tämänhetkisen tasonsa mukainen huippupäivä.

Falun olisi siinä mielessä osuva paikka Joensuun ensimmäiselle finaalipaikalle, että vuosi sitten hän saavutti juuri Falunissa uransa ensimmäisen välieräpaikan ja osoitti samalla nousseensa sprintissä aivan uudelle tasolle aiempiin vuosiin verrattuna. Radan pitäisi siis ainakin Joensuulle sopia.

Kuten kauden aiemmat perinteisen sprintit ovat osoittaneet, voidaan finaalipaikkaa odottaa myös Johanna Matintalolta ja Katri Lylynperältä. Tosin Matintalo ei Drammenissa ollut lähellekään samalla tasolla kuin kauden aiemmissa perinteisen sprinteissä. Lylynperä taas toisaalta osoitti, että välierät alkaa olla hänen perustasonsa, kun sprinttikisat käydään perinteisellä.

Palaako Sundling takaisin valtaistuimelle?


Ykkössuosikki sprinttikilpailuun on jälleen kerran Ruotsin Jonna Sundling, vaikka hän kokikin hieman yllättävän tappion Drammenissa Maiken Caspersen Fallalle. Kotiyleisönsä edessä Sundling ei kuitenkaan varmasti anna voiton lipua kenellekään muulle kovin helpolla. Aivan uudelle tasolle yleishiihtäjänäkin noussut Sundling on parhaimmillaan sprinteissä aivan eri luokassa kuin kilpailijansa.

Sundlingin takana palkintosijoista taistelee tuttuun tyyliin suuri joukko muita ruotsalaissprinttereitä. Sprintticupin kokonaisvoiton jo varmistanut Maja Dahlqvist ei ole pystynyt vastaamaan maannaisensa hurjaan kiitoon, mutta kaikki muut ovat hänen voitettavissaan. Emma Ribom ja Johanna Hagström ovat myös potentiaalisia palkintokorokehiihtäjiä.

Drammenin voitollaan Maiken Caspersen Falla osoitti, että hän pystyy edelleen voittamaan sprinttejä hyvänä päivänään ainakin perinteisellä tyylillä. Falunissakin Falla on monille kanssahiihtäjille varmasti mahdoton voitettava.

Muitakaan norjalaisia ei tuttuun tyyliin saa unohtaa laskuista, vaikka heiltä ei olekaan sprinteissä nähty viime aikoina kovinkaan suurta loistokkuutta. Etenkin Lotta ja Tiril Udnes Weng ovat kuitenkin hyvänä päivänä mahdollisia finalisteja.

Keski-Euroopasta kärkitaistoon pyrkivät tutut haastajat Anamarija Lampic sekä Nadine Fähdnrich. Heistä Drammenissa palkintokorokkeelle noussut Lampic on perinteisellä ehkä hieman potentiaalisempi podiumhiihtäjä, mutta sveitsiläistä Fähdrichiäkään ei saa täysin unohtaa.

Suomen sprinttijoukkueen täydentävät olympiamenestyjät Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski sekä Jasmin Kähärä. Niskaselle ja Pärmäkoskelle sprintti on lähinnä aukaisu lauantain normaalimatkalle ja Kähärältä toivotaan uran ensimmäisiä pisteitä perinteisellä hiihtotavalla.

Katso kohteet ja kertoimet
Artikkeli on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Veikkauksen kanssa. Naisten sprintti, pelikohteet tästä. Rahapelaamisen ikäraja on 18 vuotta. Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi