Sunnuntaina Oberhofissa kilpaillaan takaa-ajot.
Naisten takaa-ajo käynnistyy sunnuntaina kello 14.25.
Oberhofin MM-kisojen naisten pikakisa oli voittotaistelun osalta historiallisen tiukka, sillä
Denise Herrmann-Wickin ja
Hanna Öbergin erotti vain 2,2 sekuntia, joka on MM-kisahistorian pienin ero kultataistelun osalta pikakisassa.
Herrmann-Wickin voitto ei ollut pikakisassa yllätys. Saksalainen on ollut nousukunnossa jo kotikisojen kynnyksellä ja MM-kisojen kaksi ensimmäistä starttia ovat osoittaneet, että muilla on työtä tehtävänään mikäli mielivät kaataa saksalaisen.
Sen sijaan Hanna Öbergin kakkossija oli pieni yllätys. Vaikutti siltä, että Öbergillä meni kisassa kaikki nappiin, sillä hiihtovauhti oli naiselta kauden parasta ja myös nolla-ammunta oli hänelle kauden ensimmäinen. Öberg on siis kunnossa MM-tantereella, mutta tilastojen valossa toinen huippuammunta peräjälkeen olisi jo suuri yllätys, kun kauden aikaisempi tekeminen penkalla ei ole ollut mitenkään säkenöivää.
Naisten pikakisan lähtölistaa
# | Urheilija | Tulos |
1. | Denise Herrmann-Wick 🇩🇪 | 0 |
2. | Hanna Öberg 🇸🇪 | +2 |
3. | Linn Persson 🇸🇪 | +26 |
4. | Marte Olsbu Røiseland 🇳🇴 | +31 |
5. | Lisa Vittozzi 🇮🇹 | +46 |
6. | Marketa Davidova 🇨🇿 | +51 |
7. | Sophia Schneider 🇩🇪 | +58 |
8. | Polona Klemencic 🇸🇮 | +58 |
9. | Anna Magnusson 🇸🇪 | +59 |
10. | Julia Simon 🇫🇷 | +1.03 |
35. Suvi Minkkinen +1.50
Katso kohteet ja kertoimet
Herrmann-Wick ja Hanna Öberg ovat kaksi kisan suurinta suosikkia, sillä eroa kolmantena lähtevään
Linn Perssoniin on 26 sekuntia ja neljäntenä starttaavaan
Marte Olsbu Röiselandiin 31 sekuntia. Persson ja Röiseland ovat molemmat erinomaisia ampujia, joilta voi odottaa myös nolla-ammuntaa. Naisista Röiseland on vahvempi hiihtämään, mutta ei kuitenkaan Herrmann-Wickin tasoinen menijä. Karkeasti voisi arvioida, että Perssonilta ja Röiselandilta vaaditaan noin kaksi sakkoa vähemmän kuin kärkikaksikolta, mikäli he mielivät mukaan voittotaistoon.
Lisa Vittozzi ampaisee matkaan viidentenä peräti 46 sekuntia keulan takaa. Vittozzi nousi MM-kenraalissa Anterselvan takaa-ajossa 45 sekunnin takaa sijalta 13. aina toiseksi nolla-ammuntansa turvin. Vastaavaa suoritusta kaivataan myös sunnuntaina.
Olisi suuri yllätys, mikäli jos joku muu kuin jo jutussa mainituista henkilöistä voittaisi takaa-ajon. Sen sijaan palkintokorokkeelle nouseminen ei olisi yllätys ranskalaiselle
Julia Simonille (+1.03), Norjan
Ingrid Landmark Tandrevoldille (+1.11) tai Tsekin
Marketa Davidovalle (+51). Elvira Öbergin (+1.14) kuntokäyrä on pidempään ollut lievässä laskusuunnassa, mutta häntä ei tule kuitenkaan sulkea ulos mitalitaistelusta.
Sophia Schneider esitti uransa parasta tekemistä pikakisassa ja oli kotiyleisön edessä hienosti seitsemäs. Takaa-ajossa saksalaisella on matkaa kärkeen 58 sekuntia, mutta mitaliin reilut 20 sekuntia. Naisen hiihtovauhti oli Oberhofin pikakisassa hyvää, joten on mielenkiintoista nähdä, onko akku jo tyhjä vai äityykö hän jälleen uran parhaimpaansa.
Suomalaiset eivät juhlineet pikakisassa, kun parhaasta sijoituksesta vastasi
Suvi Minkkinen sijoittuen 35:nneksi. Minkkinen on ainoa suomalainen, joka nähdään takaa-ajossa.
Oberhofin MM-kisojen aikataulu & tulokset
Katso kohteet ja kertoimet