Kauden toiseksi viimeinen yhteislähtö kilpaillaan sunnuntaina Östersundissa.
Östersundin maailmancupin päätöspäivänä kilpaillaan yhteislähdöt.
Kauden aikaisemmissa kahdessa yhteislähdössä voiton ovat vieneet
Lisa Theresa Hauser ja
Julia Simon. Ranskalainen Simon oli myös Hauserin voittamassa kisassa hienosti toinen.
Hyvää kuntoa puhkuva Simon on nimettävä suosikiksi myös Östersundin yhteislähtöön. Simon on ollut läpikauden erittäin tasaisen vahvassa kunnossa, eikä Östersundin torstaisen normaalimatkan nelossija kahdella sakolla osoita naisen kunnon hiipuneen. Simon oli normaalimatkan nopein hiihtäjä.
Italialaiset
Dorothea Wierer ja
Lisa Vittozzi kylpevät erinomaisessa kunnossa. Kaksikko on maailmancupin kokonaistilanteessa sijoilla kaksi (Vittozzi) ja kolme (Wierer). Italialaisilla on myös runsaasti panosta kilpailuun, sillä
Elvira Öberg ja
Denise Herrmann-Wick vaanivat aivan nurkan takana maailmancupin kokonaistilanteessa.
Wiererin ja Vittozzin otteet vaikuttavat paperilla hyvin tasaväkisiltä. Wierer on parantanut paljon hiihtoaan kauden edetessä ja torstaina häneltä nähtiin kenties kauden parasta menoa suksella. Sen sijaan Wiererin ammuntaprosentti on ollut hieman totuttua heikompi. Vittozzi taas ampuu tällä hetkellä erinomaisesti ja myös hiihtovauhti on hyvää.
Hyvin sujuneiden MM-kisojen jälkeen meno on ollut ruotsalaisnaisilta tahmeaa, sillä Nove Meston ja Östersundin kolmen henkilökohtaisen matkan jälkeen ruotsalaisten paras sijoitus on ollut Hanna Öbergin kymppisija Nove Meston takaa-ajossa. Elvira Öbergin kuntohuippu katosi joulun aikoihin, mutta
Linn Persson ja Hanna Öberg omaavat varmasti potentiaalia paljon parempaan, mitä viimeisimmissä kisoissa on nähty.
Perssonilta on totuttu näkemään tasokasta ampumista, mutta MM-kisojen jälkeen laikat eivät ole kaatuneet toivotulla tavalla. Hanna Öberg on ollut napsun verran alavireinen, niin ammunnan kuin hiihtonsa kanssa, mutta häntä ei pidä missään nimessä sulkea pois sunnuntain voittotaistelusta.
Marte Olsbu Röiselandilta nähtiin mahtava Nove Meston viikonloppu, kun norjalainen voitti molemmat henkilökohtaiset matkat. Östersundin kisat lähtivät taas nihkeästi käyntiin, kun Röiseland ampui kahdelta ensimmäiseltä paikalta neljä sakkoa ja peli oli sitä myöten selvä. Röiselandin kunto ei ole varmasti viikon aikana mihinkään kadonnut, vaan sunnuntaina kisassa nähdään kova norjalainen.
Myös
Ingrid Landmark Tandrevold on erittäin potentiaalinen nimi voittamaan koko touhun sunnuntaina. Tandrevoldia voidaan pitää hyvänä ampujana ja myös Östersundin ladut vaikuttavat sopivan naiselle, sillä hän oli hiihtoajoissa neljänneksi nopein normaalimatkalla.
Denise Herrmann-Wick ei ole ollut aivan vastaavassa iskussa, kuin ennen MM-kotikisoja, jolloin nainen oli etenkin hiihtovauhdissa ylivertainen. Nyt meno on tasaantunut, mutta jos saksalainen onnistuu ammunnassa edes kohtalaisesti, niin hän on vahva ehdokas nousemaan aina voittoon asti.
Suomalaisista kisassa on mukana
Mari Eder ja jos tulee viimeisten hetkien poisjääntejä, niin
Suvi Minkkinen pääsee myös kisaan mukaan.
Katso kohteet ja kertoimet