Norjan Marte Olsbu Röiselandin kisaurakka on ollut lähes täydellinen. Perjantaina hänellä on mahdollisuus ottaa jo neljäs kultamitali.
Naistenkin osalta
Pekingin olympialaisten ampumahiihtokisat päättyvät perjantaina yhteislähtökisoihin. Kisasta on odotettavissa kovan kisaurakan päätteeksi väsyneiden naisten taistelu, jossa voidaan nähdä myös yllätyksiä.
Suurin voittajasuosikki kilpailuun on kuitenkin helppo nimetä. Norjan
Marte Olsbu Röiselandin saldo kisoista on toistaiseksi kolme kultaa ja yksi pronssi, joten maailmancupin ylivoimainen johtaja kantaa suurimmat paineet myös perjantain kilpailussa.
Röiseland on ollut läpi koko kauden erinomaisessa ampumavireessä, minkä lisäksi hänen hiihtovauhtinsa on ollut totutun vahvaa. Koska lajin kaikki osa-alueet ovat tällä hetkellä norjalaisella niin hyvin hallussa, on hänen voittamisensa äärimmäisen haastavaa.
Haastaako Elvira Öberg jälleen tiukimmin Röiselandin?
Suurin haastaja Röiselandin olympiavoitolle on tälläkin kertaa
Elvira Öberg. Ruotsalaisen kaksi ensimmäistä olympiastarttia olivat hieman hapuilevia, mutta sen jälkeen hän on pystynyt erityisesti ampumapaikalla suorittamaan koko kauden parhaalla tasollaan. Öbergin saldona on jo kaksi henkilökohtaista hopeaa ja viestikulta eikä hän varmasti aio poistua perjantainakaan kisapaikalta ilman mitalia.
Häikäisevätkö Wierer ja Hauser ammunnoissa?
Ennakkosuosikkien Röiselandin ja Öbergin takana on suuri joukko urheilijoita, joista jokainen voi nousta mitaleille tai jopa olympiavoittoon. Italian
Dorothea Wierer juhli jo pikakilpailussa olympiapronssia ja yhteislähdössä hän voisi neljillä nopeilla nollilla tyrmätä vastustajansa.
Sama mahdollisuus on myös Itävallan
Lisa Theresa Hauserilla. Yhteislähdön hallitseva maailmanmestari ei ole kuluvan kauden aikana päässyt aivan viime vuonna nähtyyn lentoon, mutta hänelläkin on potentiaali pudottaa kaikki 20 taulua, jolloin hän on tuloslistalla erittäin korkealla.
Ammunnassa epävarmat haastajat
Takaa-ajossa pronssille noussut
Tiril Eckhoff on kaksissa edellisissä olympialaisissa ollut mitaleilla yhteislähdössä. Tälläkin kertaa ladulla hurjasti hiihtävä Eckhoff on yksi potentiaalisista mitalisteista, mutta mitaleille nousu saattaa kariutua liian tiheään vierailuun sakkoringillä.
Ranskalaisista kilpailussa kannattaa seurata erityisesti
Julia Simonia, joka tekee yleensä parhaat suorituksensa yhteislähtökisoista. Ranskalaisen ampumasuorittaminen on tosin sen verran epävarmaa, ettei mitalia voi pitää erityisen todennäköisenä. Jos Simon kuitenkin sattuisi onnistumaan ampumapaikalla, on hän viimeisellä kierroksella kaikkein pelottavin vastustaja kilpakumppaneilleen, sillä hän löytää lähes poikkeuksetta kirikierrokselle parikin vaihdetta vastustajiaan enemmän.
Valkovenäläiset
Dzinara Alimbekava ja
Hanna Sola eivät toistaiseksi ole suorittaneet kisoissa omalla tasollaan, vaikka Sola pääsikin melko lähelle mitalia takaa-ajossa. Yhteislähtö on heillekin viimeinen mahdollisuus mitaleille, mutta aiempien näyttöjen perusteella Alimbekavan hiihto ja Solan ammunta eivät tule siihen riittäämään.
Katso kohteet ja kertoimet