Yleisurheilu ja olympialaiset ovat kenties yksi hienoimmista yhdistelmistä urheilumaailmassa. Yleisurheilu lukeutuu myös olympialaisten alkuperäisiin lajeihin. Seuraavat kesäolympialaiset järjestetään vuonna 2021 Tokiossa. Japani on isännöinyt kisoja aikaisemminkin, kun kisat järjestettiin vuonna 1964 myös Tokiossa.
Sivuiltamme löydät vuoden 2021 olympialaisten kisa-aikataulun, valintajärjestelmän, kisoihin valitut suomalaiset sekä historiatietoa menneistä yleisurheilun olympiakisoista!

Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Nafissatou Thiam.
Yleisurheilussa kilpaillaan Tokiossa 30.7.-8.8.2021 välisenä aikana.
Katso myös: Tokion olympialaiset 2021 - Kisaohjelma, Suomen joukkue ja paljon muuta
Olympiayleisurheilu
Olympialaiset omaavat pitkät perinteet, kun ensimmäiset nykymuotoiset olympialaiset järjestettiin vuonna 1986. Seuraavat Tokion olympialaiset ovat järjestyksessään jo 33. Vuoden 2024 kesäolympialaiset järjestetään Pariisissa, kun taas vuoden 2028 olympialaiset siirtyvät Pohjois-Amerikan mantereelle, Los Angelesiin. Joka neljäs vuosi järjestettävät olympialaiset ovat jääneet järjestämättä vain maailmansotien aikoihin 1916, 1940 ja 1944.
Tokion olympialaisten yleisurheiluun kuuluu 49 lajia. Tämä on yksi laji enemmän kuin edellisissä kisoissa. Lisälajina mukaan tulee 4x400 metrin ”sekaviesti” (mixed relay). Lajissa miehet juoksevat kaksi osuutta ja naiset kaksi. Laji muistuttaa paljon ampumahiihdosta tuttua sekaviestiä.
Yleisurheilun kisa-aikataulu ja ohjelma Tokion olympialaisissa
Ohessa kisojen aikataulu yleisurheilun osalta kesälle 2021.
Kaikki ajat aikataulussa ovat Suomen aikoja.
Lue: Päivä 1: Miesten 10 000 m finaali kruunaa yleisurheilun avauspäivän Tokiossa – Raitainen, Kuivisto ja naiskolmiloikkaajat avaavat pelin
Perjantai 30.7. Aamu
Kello | Laji |
3:00 | Naisten 100 m karsintakierros (3 erää) |
3:15 | Miehet Korkeus Karsinta - Ryhmä A ja B |
3:30 | Miehet 3000m Esteet Alkuerät - Erä 1 |
3:45 | Miehet Kiekko Karsinta - Ryhmä A |
3:47 | Miehet 3000m Esteet Alkuerät - Erä 2 |
4:04 | Miehet 3000m Esteet Alkuerät - Erä 3 RAITANEN |
4:25 | Naiset 800m Alkuerät - Erä 1 |
4:33 | Naiset 800m Alkuerät - Erä 2 |
4:41 | Naiset 800m Alkuerät - Erä 3 |
4:49 | Naiset 800m Alkuerät - Erä 4 |
4:57 | Naiset 800m Alkuerät - Erä 5 |
5:05 | Naiset 800m Alkuerät - Erä 6 KUIVISTO |
5:20 | Miehet Kiekko Karsinta - Ryhmä B |
5:25 | Miehet 400m Aidat Alkuerät - Erä 1 |
5:33 | Miehet 400m Aidat Alkuerät - Erä 2 |
5:41 | Miehet 400m Aidat Alkuerät - Erä 3 |
5:49 | Miehet 400m Aidat Alkuerät - Erä 4 |
5:57 | Miehet 400m Aidat Alkuerät - Erä 5 |
6:15 | Naiset 100m Alkuerät - Erä 1 |
6:23 | Naiset 100m Alkuerät - Erä 2 |
6:31 | Naiset 100m Alkuerät - Erä 3 |
6:39 | Naiset 100m Alkuerät - Erä 4 |
6:47 | Naiset 100m Alkuerät - Erä 5 |
6:55 | Naiset 100m Alkuerät - Erä 6 |
7:03 | Naiset 100m Alkuerät - Erä 7 |
Perjantai 30.7. Päivä
Kello | Laji |
13:00 | Naiset 5000m Alkuerät - Erä 1 |
13:05 | Naiset Kolmiloikka Karsinta - Ryhmä A SALMINEN |
13:05 | Naiset Kolmiloikka Karsinta - Ryhmä B MÄKELÄ |
13:25 | Naiset Kuula Karsinta - Ryhmä A |
13:25 | Naiset Kuula Karsinta - Ryhmä B |
13:26 | Naiset 5000m Alkuerät - Erä 2 |
14:00 | 4 x 400m Sekaviesti Alkuerät - Erä 1 |
14:12 | 4 x 400m Sekaviesti Alkuerät - Erä 2 |
14:30 | Miehet 10 000m Finaali |
Lauantaina aamuyöllä Viivi Lehikoinen kilpailee 400 m aitojen alkuerissä sekä Reetta Hurske ja Annimari Korte kilpailevat pika-aitojen alkuerissä.
Lauantai 31.7. Aamu
Kello | Laji |
3:00 | Naiset 400m Aidat Alkuerät - Erä 1 |
3:08 | Naiset 400m Aidat Alkuerät - Erä 2 |
3:16 | Naiset 400m Aidat Alkuerät - Erä 3 |
3:24 | Naiset 400m Aidat Alkuerät - Erä 4 |
3:30 | Naiset Kiekko Karsinta - Ryhmä A |
3:32 | Naiset 400m Aidat Alkuerät - Erä 5 |
3:40 | Miehet Seiväs Karsinta - Ryhmä A |
3:40 | Miehet Seiväs Karsinta - Ryhmä B |
3:50 | Miehet 800m Alkuerät - Erä 1 |
3:58 | Miehet 800m Alkuerät - Erä 2 |
4:06 | Miehet 800m Alkuerät - Erä 3 |
4:14 | Miehet 800m Alkuerät - Erä 4 |
4:22 | Miehet 800m Alkuerät - Erä 5 |
4:30 | Miehet 800m Alkuerät - Erä 6 |
4:45 | Naiset 100m Aidat Alkuerät - Erä 1 |
4:53 | Naiset 100m Aidat Alkuerät - Erä 2 |
4:55 | Naiset Kiekko Karsinta - Ryhmä B |
5:01 | Naiset 100m Aidat Alkuerät - Erä 3 |
5:09 | Naiset 100m Aidat Alkuerät - Erä 4 |
5:17 | Naiset 100m Aidat Alkuerät - Erä 5 |
5:35 | Miehet 100m Karsinta - Erä 1 |
5:43 | Miehet 100m Karsinta - Erä 2 |
5:51 | Miehet 100m Karsinta - Erä 3 |
5:59 | Miehet 100m Karsinta - Erä 4 |
Lauantaina päivällä Kristian Pulli hyppää pituuskarsinnassa ja Sara Kuivisto juoksee 800 metrin semifinaaleissa.
Lauantai 31.7. Päivä
Kello | Laji |
13:10 | Miehet Pituushyppy Karsinta - Ryhmä A |
13:10 | Miehet Pituushyppy Karsinta - Ryhmä B |
13:15 | Naiset 100m Semifinaali 1 |
13:23 | Naiset 100m Semifinaali 2 |
13:31 | Naiset 100m Semifinaali 3 |
13:45 | Miehet 100m Alkuerät - Erä 1 |
13:53 | Miehet 100m Alkuerät - Erä 2 |
14:01 | Miehet 100m Alkuerät - Erä 3 |
14:09 | Miehet 100m Alkuerät - Erä 4 |
14:15 | Miehet Kiekko Finaali |
14:17 | Miehet 100m Alkuerät - Erä 5 |
14:25 | Miehet 100m Alkuerät - Erä 6 |
14:33 | Miehet 100m Alkuerät - Erä 7 |
14:50 | Naiset 800m Semifinaali 1 |
14:56 | Naiset 800m Semifinaali 2 |
15:02 | Naiset 800m Semifinaali 3 |
15:35 | 4 x 400m Sekaviesti Finaali |
15:50 | Naiset 100m Finaali |
Sunnuntaina aamuyöllä Silja Kosonen ja Krista Tervo heittävät moukarikarsinnassa.
Sunnuntai 1.8. Aamu
Kello | Laji |
3:10 | Naiset Moukari Karsinta - Ryhmä A |
3:40 | Naiset 3000m Esteet Alkuerät - Erä 1 |
3:50 | Naiset Pituushyppy Karsinta - Ryhmä A |
3:50 | Naiset Pituushyppy Karsinta - Ryhmä B |
3:55 | Naiset 3000m Esteet Alkuerät - Erä 2 |
4:10 | Naiset 3000m Esteet Alkuerät - Erä 3 |
4:35 | Naiset Kuula Finaali |
4:40 | Naiset Moukari Karsinta - Ryhmä B |
4:45 | Miehet 400m Alkuerät - Erä 1 |
4:53 | Miehet 400m Alkuerät - Erä 2 |
5:01 | Miehet 400m Alkuerät - Erä 3 |
5:09 | Miehet 400m Alkuerät - Erä 4 |
5:17 | Miehet 400m Alkuerät - Erä 5 |
5:25 | Miehet 400m Alkuerät - Erä 6 |
Sunnuntain päivällä naisloikkaajilla olisi vuorossa kolmiloikan finaali. Myös naisaiturit jatkavat kilpailuaan semifinaaleissa.
Sunnuntai 1.8. Päivä
Kello | Laji |
13:10 | Miehet Korkeus Finaali |
13:15 | Miehet 100m Semifinaali 1 |
13:23 | Miehet 100m Semifinaali 2 |
13:31 | Miehet 100m Semifinaali 3 |
13:45 | Naiset 100m Aidat Semifinaali 1 |
13:53 | Naiset 100m Aidat Semifinaali 2 |
14:01 | Naiset 100m Aidat Semifinaali 3 |
14:20 | Naiset Kolmiloikka Finaali |
14:25 | Miehet 800m Semifinaali 1 |
14:35 | Miehet 800m Semifinaali 2 |
14:45 | Miehet 800m Semifinaali 3 |
15:05 | Miehet 400m Aidat Semifinaali 1 |
15:15 | Miehet 400m Aidat Semifinaali 2 |
15:25 | Miehet 400m Aidat Semifinaali 3 |
15:50 | Miehet 100m Finaali |
Maanantaina aamuyöllä Kristian Pulli hyppää mahdollisesti pituusfinaalissa ja Sara Kuivisto kisaa 1500 metrin alkuerissä. Ohjelmassa on myös naisten 100 metrin aitojen finaali.
Maanantai 2.8. Aamu
Kello | Laji |
3:00 | Miehet Moukari Karsinta - Ryhmä A |
3:35 | Naiset 1500m Alkuerät - Erä 1 KUIVISTO |
3:47 | Naiset 1500m Alkuerät - Erä 2 |
3:59 | Naiset 1500m Alkuerät - Erä 3 |
4:20 | Miehet Pituushyppy Finaali PULLI |
4:30 | Miehet Moukari Karsinta - Ryhmä B |
4:30 | Naiset 200m Alkuerät - Erä 1 |
4:38 | Naiset 200m Alkuerät - Erä 2 |
4:46 | Naiset 200m Alkuerät - Erä 3 |
4:54 | Naiset 200m Alkuerät - Erä 4 |
5:02 | Naiset 200m Alkuerät - Erä 5 |
5:10 | Naiset 200m Alkuerät - Erä 6 |
5:18 | Naiset 200m Alkuerät - Erä 7 |
5:50 | Naiset 100m Aidat Finaali |
Iltapäivällä Wilma Murto ja Elina Lampela karsviat seipäässä pääsystä finaaliin ja naisten 400 metrin semifinaaleissa saatetaan nähdä Viivi Lehikoinen. Miesten 3000 m esteiden finaali on myös illan ohjelmistossa.
Maanantai 2.8. Päivä
Kello | Laji |
13:20 | Naiset Seiväs Karsinta - Ryhmä A MURTO |
13:20 | Naiset Seiväs Karsinta - Ryhmä B LAMPELA |
13:25 | Naiset 200m Semifinaali 1 |
13:32 | Naiset 200m Semifinaali 2 |
13:39 | Naiset 200m Semifinaali 3 |
14:00 | Naiset Kiekko Finaali |
14:05 | Miehet 400m Semifinaali 1 |
14:13 | Miehet 400m Semifinaali 2 |
14:21 | Miehet 400m Semifinaali 3 |
14:40 | Naiset 400m Aidat Semifinaali 1 |
14:45 | Naiset 400m Aidat Semifinaali 2 |
14:50 | Naiset 400m Aidat Semifinaali 3 |
15:15 | Miehet 3000m Esteet Finaali RAITANEN |
15:40 | Naiset 5000m Finaali |
Lue: Maanantain tuloksia ja lähtölistoja
Tiistai 3.8. Aamu
Kello | Laji |
3:00 | Miehet Kolmiloikka Karsinta - Ryhmä A |
3:00 | Miehet Kolmiloikka Karsinta - Ryhmä B |
3:05 | Miehet 1500m Alkuerät - Erä 1 |
3:16 | Miehet 1500m Alkuerät - Erä 2 |
3:20 | Naiset Keihäs Karsinta - Ryhmä A |
3:27 | Miehet 1500m Alkuerät - Erä 3 |
3:45 | Naiset 400m Alkuerät - Erä 1 |
3:53 | Naiset 400m Alkuerät - Erä 2 |
4:01 | Naiset 400m Alkuerät - Erä 3 |
4:09 | Naiset 400m Alkuerät - Erä 4 |
4:17 | Naiset 400m Alkuerät - Erä 5 |
4:25 | Naiset 400m Alkuerät - Erä 6 |
4:50 | Naiset Keihäs Karsinta - Ryhmä B |
4:50 | Naiset Pituushyppy Finaali |
5:05 | Miehet 200m Alkuerät - Erä 1 |
5:13 | Miehet 200m Alkuerät - Erä 2 |
5:21 | Miehet 200m Alkuerät - Erä 3 |
5:29 | Miehet 200m Alkuerät - Erä 4 |
5:37 | Miehet 200m Alkuerät - Erä 5 |
5:45 | Miehet 200m Alkuerät - Erä 6 |
5:53 | Miehet 200m Alkuerät - Erä 7 |
6:20 | Miehet 400m Aidat Finaali |
Tiistain päivällä Elmo Lakka karsii 110 metrin aidoissa.
Tiistai 3.8. Päivä
Kello | Laji |
13:10 | Miehet 110m Aidat Alkuerät - Erä 1 |
13:15 | Miehet Kuula Karsinta - Ryhmä A |
13:18 | Miehet 110m Aidat Alkuerät - Erä 2 |
13:20 | Miehet Seiväs Finaali |
13:26 | Miehet 110m Aidat Alkuerät - Erä 3 |
13:34 | Miehet 110m Aidat Alkuerät - Erä 4 |
13:42 | Miehet 110m Aidat Alkuerät - Erä 5 LAKKA |
14:00 | Miehet 5000m Alkuerät - Erä 1 |
14:20 | Miehet 5000m Alkuerät - Erä 2 |
14:35 | Naiset Moukari Finaali |
14:40 | Miehet Kuula Karsinta - Ryhmä B |
14:50 | Miehet 200m Semifinaali 1 |
14:58 | Miehet 200m Semifinaali 2 |
15:06 | Miehet 200m Semifinaali 3 |
15:25 | Naiset 800m Finaali |
15:50 | Naiset 200m Finaali |
Keskiviikkona aamulla Maria Huntington aloittaa ottelunsa sekä keihäsmiehet karsivat finaalipaikasta. Vuorossa on myös miesten 110 m aitojen semifinaalit sekä naisten 400 metrin aitojen finaali.
Keskiviikko 4.8. Aamu
Kello | Laji |
3:00 | Miehet 10-ottelu 100m - Erä 1 |
3:05 | Miehet Keihäänheitto Karsinta - Ryhmä A |
3:08 | Miehet 10-ottelu 100m - Erä 2 |
3:16 | Miehet 10-ottelu 100m - Erä 3 |
3:35 | Naiset 7-ottelu 100m Aidat - Erä 1 |
3:43 | Naiset 7-ottelu 100m Aidat - Erä 2 |
3:51 | Naiset 7-ottelu 100m Aidat - Erä 3 |
3:55 | Miehet 10-ottelu Pituushyppy - Ryhmä A |
3:55 | Miehet 10-ottelu Pituushyppy - Ryhmä B |
4:35 | Miehet Keihäs Karsinta - Ryhmä B |
4:35 | Naiset 7-ottelu Korkeus - Ryhmä A |
4:35 | Naiset 7-ottelu Korkeus - Ryhmä B |
5:00 | Miehet 110m Aidat Semifinaali 1 |
5:08 | Miehet 110m Aidat Semifinaali 2 |
5:16 | Miehet 110m Aidat Semifinaali 3 |
5:30 | Naiset 400m Aidat Finaali |
5:40 | Miehet 10-ottelu Kuula - Ryhmä A |
5:40 | Miehet 10-ottelu Kuula - Ryhmä B |
Sara Kuivisto kisaa keskiviikkona päivällä 1500 metrin semifinaalissa. Maria Huntington jatkaa otteluaan.
Keskiviikko 4.8. Päivä
Kello | Laji |
12:30 | Miehet 10-ottelu Korkeus - Ryhmä A |
12:30 | Miehet 10-ottelu Korkeus - Ryhmä B |
13:00 | Naiset 1500m Semifinaali 1 |
13:05 | Naiset 7-ottelu Kuula - Ryhmä A |
13:05 | Naiset 7-ottelu Kuula - Ryhmä B |
13:12 | Naiset 1500m Semifinaali 2 |
13:30 | Naiset 400m Semifinaali 1 |
13:38 | Naiset 400m Semifinaali 2 |
13:46 | Naiset 400m Semifinaali 3 |
14:00 | Naiset 3000m Esteet Finaali |
14:15 | Miehet Moukari Finaali |
14:30 | Naiset 7-ottelu 200m - Erä 1 |
14:38 | Naiset 7-ottelu 200m - Erä 2 |
14:46 | Naiset 7-ottelu 200m - Erä 3 |
15:05 | Miehet 800m Finaali |
15:30 | Miehet 10-ottelu 400m - Erä 1 |
15:38 | Miehet 10-ottelu 400m - Erä 2 |
15:46 | Miehet 10-ottelu 400m - Erä 3 |
15:55 | Miehet 200m Finaali |
Ella Junnila karsii paikasta finaaliin torstai-aamuna ja Huntington jatkaa otteluaan. Ohjelmassa on myös 110 m aj. finaali, jossa saatetaan nähdä Elmo Lakka.
Torstai 5.8. Aamu
Kello | Laji |
3:00 | Miehet 10-ottelu 110m Aidat - Erä 1 |
3:08 | Miehet 10-ottelu 110m Aidat - Erä 2 |
9:10 | Naiset Korkeus Karsinta - Ryhmä A |
3:10 | Naiset Korkeus Karsinta - Ryhmä B |
3:16 | Miehet 10-ottelu 110m Aidat - Erä 3 |
3:40 | Naiset 7-ottelu Pituushyppy - Ryhmä A |
3:40 | Naiset 7-ottelu Pituushyppy - Ryhmä B |
3:50 | Miehet 10-ottelu Kiekko - Ryhmä A |
4:00 | Naiset 4 x 100m Alkuerät - Erä 1 |
4:09 | Naiset 4 x 100m Alkuerät - Erä 2 |
4:55 | Miehet 10-ottelu Kiekko - Ryhmä B |
5:00 | Miehet Kolmiloikka Finaali |
5:05 | Miehet Kuula Finaali |
5:30 | Miehet 4 x 100m Alkuerät - Erä 1 |
5:39 | Miehet 4 x 100m Alkuerät - Erä 2 |
5:55 | Miehet 110m Aidat Finaali |
6:30 | Naiset 7-ottelu Keihäs - Ryhmä A |
6:45 | Miehet 10-ottelu Seiväs - Ryhmä A |
6:45 | Miehet 10-ottelu Seiväs - Ryhmä B |
7:40 | Naiset 7-ottelu Keihäs - Ryhmä B |
Torstaina päivällä on vuorossa naisten seiväsfinaali, jossa saatetaan nähdä suomalaisväriä. Huntington päättää ottelunsa. Myös miesten 50 km kävelyssä ratkotaan mitalit, jossa nähdään suomalaisia.
Torstai 5.8. Päivä
Kello | Laji |
10.30 | Miesten 20 km Kävely Finaali |
13:15 | Miehet 10-ottelu Keihäs - Ryhmä A |
13:20 | Naiset Seiväs Finaali |
13:25 | Naiset 4 x 400m Alkuerät - Erä 1 |
13:37 | Naiset 4 x 400m Alkuerät - Erä 2 |
14:00 | Miehet 1500m Semifinaali 1 |
14:10 | Miehet 1500m Semifinaali 2 |
14:20 | Miehet 10-ottelu Keihäs - Ryhmä B |
15:00 | Miehet 400m Finaali |
15:20 | Naiset 7-ottelu 800m - Erä 1 |
15:30 | Naiset 7-ottelu 800m - Erä 2 |
15:40 | Miehet 10-ottelu 1500m - Erä 1 |
23:30 | Miehet 50km Kävely Finaali |
Perjantai 6.8.
Kello | Laji |
10:30 | Naiset 20km Kävely Finaali |
14:25 | Miehet 4 x 400m Alkuerät - Erä 1 |
14:37 | Miehet 4 x 400m Alkuerät - Erä 2 |
14:50 | Naiset Keihäs Finaali |
15:00 | Miehet 5000m Finaali |
15:35 | Naiset 400m Finaali |
15:50 | Naiset 1500m Finaali |
16:30 | Naiset 4 x 100m Finaali |
16:50 | Miehet 4 x 100m Finaali |
Katso Veikkauksen yleisurheilukohteet
Lauantaina vuorossa on miesten keihäs, jossa nähdään Lassi Etelätalo.
Lauantai 7.8.
Kello | Laji |
1:00 | Naiset Maraton Finaali |
13:35 | Naiset Korkeus Finaali |
13:45 | Naiset 10000m Finaali |
14:00 | Miehet Keihäs Finaali |
14:40 | Miehet 1500m Finaali |
15:30 | Naiset 4 x 400m Finaali |
15:50 | Miehet 4 x 400m Finaali |
Sunnuntai 8.8.
Kello | Laji |
1:00 | Miesten Maraton Finaali |
Yleisurheilu tulokset & lähtölistat Tokiossa 2021
Suomalaiset yleisurheilijat Tokiossa
Nimi | Laji |
Senni Salminen | 3-loikka |
Kristiina Mäkelä | 3-loikka |
Reetta Hurske | 100 m aidat |
Annimari Korte | 100m aidat |
Jarkko Kinnunen | 50 km kävely |
Elmo Lakka | 110 m aidat |
Ella Junnila | korkeushyppy |
Veli-Matti Partanen | 50 km kävely |
Kristian Pulli | pituushyppy |
Topi Raitanen | 3000 m estejuoksu |
Lassi Etelätalo | keihäänheitto |
Toni Kuusela | keihäänheitto |
Oliver Helander | keihäänheitto |
Maria Huntington | 7-ottelu |
Silja Kosonen | moukarinheitto |
Sara Kuivisto | 800 m ja 1500 m |
Elina Lampela | seiväshyppy |
Viivi Lehikoinen | 400 m aitajuoksu |
Wilma Murto | seiväshyppy |
Aleksi Ojala | 50 km kilpakävely |
Camilla Richardsson | 3000 m estejuoksu (ei kilpaile) |
Krista Tervo | moukarinheitto |
Yleisurheilun tulosrajat 2020 olympialaisiin
Tokion olympialaisiin 2020 yleisurheilijat valitaan tulosrajojen ja rankingin perusteella. Kaikki tulosrajan saavuttaneet urheilijat valitaan kisoihin ja loput valitaan rankingin perusteella, niin että lajien tavoiteurheilijamäärät täyttyvät. Myös voittamalla Timanttiliigan finaaliosakilpailun, saa urheilija villin kortin olympialaisiin. Suomessa yleisurheilijat olympiajoukkueeseen valitsee Olympiakomitea Suomen Urheiluliiton (SUL) esityksestä.
Laji | Miehet | Naiset |
100 m | 10,05 | 11,15 |
200 m | 20,24 | 22,80 |
400 m | 44,90 | 51,35 |
800 m | 1.45,20 | 1.59,50 |
1500 m | 3.35,00 | 4.04,20 |
5000 m | 13.13,50 | 15.10,00 |
10 000 m | 27.28,00 | 31.25,00 |
110 m aj/100 m aj | 13,32 | 12,84 |
400 m aj | 48,90 | 55,40 |
3000 m ej | 8.22,00 | 9.30,00 |
Korkeus | 233 | 196 |
Seiväs | 580 | 470 |
Pituus | 822 | 682 |
Kolmiloikka | 17,14 | 14,32 |
Kuula | 21,10 | 18,50 |
Kiekko | 66,00 | 63,50 |
Moukari | 77,50 | 72,50 |
Keihäs | 85,00 | 64,00 |
Kymmenottelu/ Seitsenottelu | 8350 | 6420 |
20 km kävely | 1.21.00 | 1.31.00 |
50 km kävely | 3.50.00 | – |
Maraton | 2.11.30 | 2.29.30 |
Yleisurheilu olympialaiset 2020 – Televisiointi
Tokion olympialaiset käynnistyvät 24.7.2020. Kisojen yleisurheilukilpailut alkavat 31.7. ja kestävät kymmenen päivää päättyen kisojen viimeisenä päivänä 9.8.2020. Tarkempi aikataulu julkaistaan tässä.
Olympialaisten ja samalla myös yleisurheilun televisio Yle, jolla on sopimus kesä- ja talviolympialaisten televisiointioikeuksista vuoteen 2022 asti.
Olympiayleisurheilu – Tilastoja
Olympiahistorian aikana 488 suomalaisyleisurheilijaa on esiintynyt olympialaisissa (403 miesta ja 85 naista). Heistä nuorin olympiakävijä on ollut Johanna Manninen, joka esiintyi 4x100 metrin viestissä Atlantassa 1996 (16 vuotta, 121 päivää). Vanhin yleisurheilun olympiaedustajamme on Verner Järvinen, jolla oli ikää 42 vuotta ja 131 päivää vuoden 1912 kisoissa. Järvinen voitti myös Suomen ensimmäisen yleisurheilun olympiakullan vuoden 1906 kisoissa lajinaan kiekonheitto.
Suomi on saavuttanut yhteensä 116 yleisurheilun olympiamitalia, joista 49 on kultaista. Mitalisaaliillaan Suomi on kokonaismitalitilastossa komeasti neljäntenä, vaikkakin Suomen edellinen yleisurheilun olympiakulta on Sydneystä 2000, kun Arsi Harju voitti kuulantyönnön olympiakultaa.
Menestynein ja tunnetuin olympiaurheilijamme on Paavo Nurmi, joka on koko yleisurheilun olympiahistorian eniten mitaleja saavuttanut urheilija – 12 mitalia (9 kultaa ja 3 hopeaa). Nurmi osallistui kolmiin olympialaisiin 1920 – 1928 välisenä aikana.
Menestyneimmät yleisurheilijat olympialaisissa
Sija | Nimi | Kulta | Hopea | Pronssi | Yhteensä |
1 | Paavo Nurmi 🇫🇮 | 9 | 3 | 0 | 12 |
2 | Ray Ewry 🇺🇸 | 10 | 0 | 0 | 10 |
3 | Carl Lewis 🇺🇸 | 9 | 1 | 0 | 10 |
4 | Usain Bolt 🇯🇲 | 9 | 0 | 0 | 9 |
5 | Allyson Felix 🇺🇸 | 6 | 3 | 0 | 9 |
6 | Martin Sheridan 🇺🇸 | 5 | 3 | 1 | 9 |
7 | Merlene Ottey-Page 🇯🇲 | 0 | 3 | 6 | 9 |
8 | Ville Ritola 🇫🇮 | 5 | 3 | 0 | 8 |
9 | Veronica Campbell-Brown 🇯🇲 | 3 | 3 | 2 | 8 |
10 | Irena SzewiÅska-Kirszenstein 🇵🇱 | 3 | 2 | 2 | 7 |
11 | Shirley Strickland de la Hunty 🇦🇺 | 3 | 1 | 3 | 7 |
12 | Jim Lightbody 🇺🇸 | 4 | 2 | 0 | 6 |
13 | Eric Lemming 🇸🇪 | 4 | 0 | 2 | 6 |
14 | Renate Stecher (GDR) | 3 | 2 | 1 | 6 |
15 | Ralph Rose 🇺🇸 | 3 | 2 | 1 | 6 |
16 | Jackie Joyner-Kersee 🇺🇸 | 3 | 1 | 2 | 6 |
17 | Tirunesh Dibaba 🇪🇹 | 3 | 0 | 3 | 6 |
18 | Shelly-Ann Fraser-Pryce 🇯🇲 | 2 | 3 | 1 | 6 |
19 | Bob Garrett 🇺🇸 | 2 | 2 | 2 | 6 |
20 | Hannes Kolehmainen 🇫🇮 | 4 | 1 | 0 | 5 |
Menestyneimmät maat olympiayleisurheilussa
Sija | Maa | Kulta | Hopea | Pronssi | Yhteensä |
1 | Yhdysvallat | 345 | 264 | 210 | 819 |
2 | Iso-Britannia | 58 | 85 | 67 | 210 |
3 | Neuvostoliitto | 64 | 55 | 74 | 193 |
4 | Suomi | 49 | 35 | 32 | 116 |
5 | Saksa | 22 | 43 | 47 | 112 |
6 | Itä-Saksa | 38 | 36 | 35 | 109 |
7 | Kenia | 30 | 37 | 26 | 93 |
8 | Ruotsi | 21 | 25 | 46 | 92 |
9 | Venäjä | 26 | 27 | 25 | 78 |
10 | Jamaika | 23 | 33 | 21 | 77 |
11 | Australia | 20 | 27 | 28 | 75 |
12 | Ranska | 14 | 26 | 29 | 69 |
13 | Kanada | 15 | 16 | 31 | 62 |
14 | Italia | 19 | 15 | 26 | 60 |
15 | Puola | 24 | 19 | 14 | 57 |
16 | Etiopia | 22 | 9 | 22 | 53 |
17 | Unkari | 11 | 15 | 19 | 45 |
18 | Länsi-Saksa | 12 | 14 | 17 | 43 |
19 | Kuuba | 10 | 14 | 16 | 40 |
20 | Kreikka | 8 | 14 | 15 | 37 |
Huippuonnistuminen olympialaisissa
Etusuora rakastaa tilastoja ja haluaa tuottaa niitä lukijoilleen. Seuraavassa on yleisurheilijat, jotka ovat onnistuneet tekemään Suomen ennätyksen olympiakisoissa, alkaen vuoden 1972 Munchenin kisoista. Koko listan voi lukea
täältä.
Olympiakulta SE-tuloksella
Nimi | Laji | Vuosi | Tulos |
Lasse Viren | 10 000 metriä | 1972 | 27.38,35 (ME) |
Pekka Vasala | 1500 metriä | 1972 | 3.36,33 |
Ville Ritola | 10 000 metriä | 1924 | 30.23,2 (ME) |
SE olympialaisissa (alkuerät/välierät/finaali)
Nimi | Laji | Vuosi | Tulos |
Oskari Mörö | 400 metrin aidat | 2016 | 49,04 |
Tommi Hartonen | 200 metriä | 2000 | 20,47 |
Annemari Sandell | 10 000 metriä | 1996 | 31.40,42 |
Naiset | 4×100 metriä | 1992 | 43,60 |
Petri Keskitalo | 10-ottelu | 1988 | 8143 |
Petri Keskitalo | 10-ottelu | 1988 | 8143 |
Petri Keskitalo | 10-ottelu | 1988 | 8143 |
Tuija Toivonen | maraton | 1984 | 2.32.07 |
Tuija Helander | 400 metrin aidat | 1984 | 56,59 |
Arto Bryggare | 110 metrin aidat | 1984 | 13,35 |
Tapio Kantanen | 3000 metrin esteet | 1976 | 8.12,60 |
Miehet | 4×100 metriä | 1972 | 39,30 |
Mona-Lisa Pursiainen | 400 metriä | 1972 | 52,23 |
Naiset | 4×400 metriä | 1972 | 3.29,44 |
Markku Kukkoaho | 400 metriä | 1972 | 45,49 |
Miehet | 4×400 metriä | 1972 | 3.01,12 |