Kuortaneella tarjolla hurja keihäskilpa – tällaisia ovat olleet kaikkien aikojen kovimmat kotimaiset keihäsväännöt


Harri Piironen: 07.08.2015 20:46Yleisurheilu
Kuortaneella tarjolla hurja keihäskilpa – tällaisia ovat olleet kaikkien aikojen kovimmat kotimaiset keihäsväännöt
Kuva: Trackpic
Kuvituskuva.
Suomen keihäsässät Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen ottavat yhteen huomenna Kuortaneen Eliittikisoissa. Kuortaneella on tunnetusti loistavat olosuhteet kovien keihäskaarien paiskomiseen, joten kaksikon keskinäisestä väännöstä on odotettavissa jälleen erittäin tasokas. Oman mausteensa lauantain kisaan antavat kolmantena suomalaisena keihäsmiehenä Pekingin MM-kisoihin lähtevä Ari Mannio, viime kaudella hulppeita kaaria paiskonut Saksan Thomas Röhler sekä Venäjän hallitseva MM-pronssimitalisti Dmitri Tarabin.

Viime sunnuntaina käydyssä Porin Kalevan kisojen keihäsfinaalissa Ruuskasen voittotulos oli miehen uusi ennätys 88,98. Pitkämäki jäi toiseksi lukemilla 87,82. Pitkämäen Porin hopeatulos on vuodesta 1986 asti käytössä olleen miesten nykyisen keihäsmallin historian toiseksi paras tulos, jolla suomalainen on hävinnyt toiselle suomalaiselle. Kovempi suomalaisten keskinäinen vääntö on nähty vain Kuortaneen Eliittikisoissa kesäkuussa 1999, kun Aki Parviainen latasi voimassa olevan Suomen ennätyksen 93,09, ja Matti Närhi sijoittui toiseksi lukemilla 87,88.

Tero ja Antti vääntäneet aiemminkin
Pitkämäki ja Ruuskanen osoittivat kovaa kuntoa jo Dohan Timanttiliigan osakilpailussa toukokuussa, jolloin Pitkämäen voittotulos oli 88,62, ja Ruuskasen toisen sijan tuonut heitto kantoi 86,61. Ruuskasen kaari Dohassa on historian viidenneksi kovin, jolla suomalainen on hävinnyt toiselle suomalaiselle. Kuortaneella kesäkuussa 1998 Juha Laukkasen 86,92 ei riittänyt Aki Parviaisen (90,09) kukistamiseen. Nykyiset ykköstykkimme ottivat tasokkaasti yhteen jo Kuortaneella toukokuussa 2008, kun Ruuskanen vei voiton tuloksella 87,33, ja Pitkämäki oli toinen 86,89 kantaneella heitolla.

Nykymallin kovin tulos, jolla suomalaisheittäjä on hävinnyt kahdelle suomalaiselle, on Kimmo Kinnusen Seinäjoen Kalevan kisoissa rykäisemä 85,96. Tuolloin Parviaisen SM-kultatulos oli 87,55, ja Närhen hopeaa tuoneelle kaarelle saatiin mittaa 86,34. Historian kovin tulos, jolla suomalaiskeihäri on hävinnyt kolmelle suomalaiselle, on Aki Parviaisen 84,16 elokuussa 1998 käydyistä Lappeenrannan Eliittikisoista. Parviaisen edelle kyseisessä kisassa ylsivät saksalaisen voittajan Raymond Hechtin (86,34) ohella Laukkanen (85,42), Närhi (84,38) ja Kinnunen (84,23). Harri Hakkarainen oli tuossa Lappeenrannan kisassa viidenneksi paras suomalainen hyvällä tuloksella 82,96.

Liitokeihäällä hurjia koitoksia
Vuoteen 1985 asti käytössä olleella niin kutsutulla liitokeihäällä kovin suomalaiskaksikon välinen otatus nähtiin Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla 1984. Silloin Arto Härkösen uran ennätys 92,40 ei riittänyt Raimo Manniselle, joka paiskasi myös hulppean ennätyksensä 93,42. Hurja kilpailu käytiin myös Helsingin Olympiastadionilla kesäkuussa 1976, kun tuloksen 88,82 paiskannut Hannu Siitonen joutui nöyrtymään kahdelle suomalaiskeihärille; Seppo Hovinen latasi kisassa uransa ennätyksen 93,54 ja Jorma Jaakola vei toisen sijan tuloksella 89,10.

Saarijärven Juhannuskisojen 1980 miesten keihäskisa on ollut laajuudessaan tasokkain, jonka härmäläiset ovat pistäneet pystyyn keskenään. Pentti Sinersaaren (88,70) ja Antero Purasen (86,88) takana paiskottiin silloin vanhan keihäsmallin historian kovimmat tulokset, joilla suomalainen hävisi kahdelle (Arto Härkönen 86,49), kolmelle (Aimo Aho 85,00), neljälle (Seppo Hovinen 84,96) ja viidelle (Raimo Manninen 84,76) muulle suomalaisheittäjälle.

Kovimmat tulokset nykykeihäällä, joilla suomalainen on hävinnyt toiselle suomalaiselle:
87,88 Matti Närhi, Kuortane 26.6.1999 (Aki Parviainen 93,09)

87,82 Tero Pitkämäki, Pori 2.8.2015 (Antti Ruuskanen 88,98)

86,96 Juha Laukkanen, Kuortane 20.6.1998 (Aki Parviainen 90,09)

86,89 Tero Pitkämäki, Kuortane 25.5.2008 (Antti Ruuskanen 87,33)

86,61 Antti Ruuskanen, Doha 15.5.2015 (Tero Pitkämäki 88,62)

86,53 Teemu Wirkkala, Kuortane 26.6.2010 (Tero Pitkämäki 86,62)

86,46 Aki Parviainen, Gateshead 19.8.2001 (Harri Haatainen 86,63)

86,45 Tero Järvenpää, Zürich 28.8.2008 (Tero Pitkämäki 87,25)

86,34 Matti Närhi, Seinäjoki 8.8.1999 (Aki Parviainen 87,55)

86,10 Harri Haatainen, Lapinlahti 16.7.2000 (Aki Parviainen 90,34)

86,04 Seppo Räty, Kuortane 20.6.1992 (Juha Laukkanen 88,22)

86,02 Harri Hakkarainen, Lapua 22.7.1995 (Seppo Räty 87,68)

85,96 Kimmo Kinnunen, Seinäjoki 8.8.1999 (Aki Parviainen 87,55 ja Matti Närhi 86,34)

85,92 Tero Pitkämäki, Oslo 6.6.2008 (Tero Järvenpää 86,49)

85,89 Tero Järvenpää, Kuortane 25.5.2008 (Antti Ruuskanen 87,33 ja Tero Pitkämäki 86,89)

85,70 Antti Ruuskanen, Kuortane 3.8.2013 (Tero Pitkämäki 86,13)

85,67 Antti Ruuskanen, Göteborg 2.9.2012 (Tero Pitkämäki 86,86)

85,64 Antti Ruuskanen, Zagreb 3.9.2013 (Tero Pitkämäki 86,36)

85,60 Aki Parviainen, Lapua 22.7.1995 (Seppo Räty 87,68 ja Harri Hakkarainen 86,02)

Lappeenrannan Eliittikisat 2.8.1998:
1) Raymond Hecht GER 86,34, 2) Juha Laukkanen 85,42, 3) Matti Närhi 84,38, 4) Kimmo Kinnunen 84,23, 5) Aki Parviainen 84,16, 6) Harri Hakkarainen 82,96.

Vuoden 1991 myöhemmin kielletty keihäsmalli:

88,12 Seppo Räty, Tokio 26.8.1991 (Kimmo Kinnunen 90,82)

87,34 Seppo Räty, Tokio 25.8.1991 (Kimmo Kinnunen 88,48)

86,90 Kimmo Kinnunen, Sheffield 15.9.1991 (Seppo Räty 87,34)

Vanha keihäsmalli:
92,40 Arto Härkönen, Pihtipudas 1.7.1984 (Raimo Manninen 93,42)

88,82 Hannu Siitonen, Helsinki 23.6.1976 (Seppo Hovinen 93,54 ja Jorma Jaakola 89,10)

Saarijärvi 22.6.1980:
1) Pentti Sinersaari 88,70, 2) Antero Puranen 86,88, 3) Arto Härkönen 86,49, 4) Aimo Aho 85,00, 5) Seppo Hovinen 84,96, 6) Raimo Manninen 84,76.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta