Seiväshypyn himoittu haamuraja kaatui päivälleen 30 vuotta sitten


Harri Piironen: 13.07.2015 02:33Yleisurheilu
Seiväshypyn himoittu haamuraja kaatui päivälleen 30 vuotta sitten
Kuva: Trackpic
Kuvituskuva.
Tänään tulee kuluneeksi päivälleen 30 vuotta siitä kun ukrainalainen seiväslegenda Sergei Bubka ylitti ensimmäisenä hyppääjänä maailmassa kuuden metrin korkeudella keikkuneen riman. IAAF:n puheenjohtajan pallista Sebastian Coen kanssa tällä hetkellä kamppaileva Bubka korkkasi haamurajan tasatuloksella Pariisissa heinäkuun 13. päivä 1985. Tuolloin maailmanennätys kohentui kerralla kuusi senttiä, sillä Neuvostoliittoa edustanut ukrainalainen oli edellisenä kesänä ylittänyt Roomassa ME-riman 594.

Sergei Bubka onnistui hyppäämään uransa aikana kuusi metriä tai paremmin yhteensä 44 kilpailussa. Parhaimmillaan Bubka ylitti peräti 615 Donetskin hallikilpailussa helmikuussa 1993. Ulkoratojen ennätyksensä 614 hän liiteli Sestrieren korkeuksissa heinäkuussa 1994. Bubkan viimeinen kuusimetrinen nähtiin Fukuokassa syyskuussa 1997, jolloin 33-vuotias mestari löi tauluun lukemat 605.

Kahdeksantoista miestä kuuden metrin kerhossa

Sergei Bubkan 44 kuuden metrin kilpailun lisäksi haamurajan yli on liidelty tähän päivään mennessä yhteensä 56 kertaa seitsemäntoista eri miehen toimesta. Bubkan jälkeen toisena rajan ylitti venäläinen Rodion Gataullin Leningradissa tammikuussa 1989 (silloinen halli-ME 600), ja kolmantena Etelä-Afrikan Okkert Brits, joka hyppäsi tasan kuusi metriä Sestrieressä heinäkuussa 1995. Viimeisimmät kerhoon liittyneet miehet ovat vuonna 2009 ensimmäisen kerran rajan ylittänyt Ranskan Renaud Lavillenie sekä vuonna 2012 uransa ainoan kuusimetrisen roiskaissut Saksan Björn Otto.

Lavillenie hyppäsi tunnetusti toissa talvena Donetskissa seiväshistorian parhaan tuloksen ja sisäratojen maailmanennätyksen 616. Kuuden metrin kilpailujen määrässä (13) Ranskan ihmemies jää kuitenkin vielä melkoisesti jälkeen Bubkasta. Gataullin ja toinen venäläinen Maksim Tarasov purjehtivat molemmat kuuden metrin yli seitsemässä eri kilpailussa menestyksekkäiden uriensa varrella.

Bubkan ensimmäisen (13.7.1985) ja viimeisen (13.9.1997) kuuden metrin kisan välillä oli aikaa 12 vuotta ja 2 kuukautta, joka on alansa suvereeni ennätys. Toiseksi pisin aikajänne ensimmäisen ja viimeisen kuusimetrisen välillä on Lavillenien 5 vuotta ja 11 kuukautta (21.6.2009 – 30.5.2015).

Björn Otto iäkkäimpänä yli kuusi metriä

Sergei Bubkalla on myös eniten yhden kalenterivuoden aikana suoritettuja kuuden metrin kilpailuja: vuonna 1991 ukrainalainen purjehti rajan yli yhteensä kymmenessä eri koitoksessa. Lavillenie on onnistunut kuuden metrin puhkaisussa tänä vuonna jo kuudesti. Tarasov ylitti vähintään kuusi metriä kaikkiaan viidessä kilpailussa huippukaudellaan 1999.

Iäkkäin kuuden metrin ylittäjä on ollut Björn Otto, jolla oli syyskuussa 2012 ikää jo 34 vuotta ja 11 kuukautta. Yhdysvaltain Jeff Hartwig ylitti uransa viimeisen kuusimetrisen helmikuussa 2002 mittarin näyttäessä 34 vuotta ja 5 kuukautta. Bubkan viimeinen haamuraja nähtiin miehen ollessa muutamaa kuukautta vaille 34-vuotias. Bubka on kuitenkin edelleen kaikkien aikojen nuorin kuuden metrin mies; heinäkuussa 1985 ukrainalaisella oli ikää 21 vuotta ja 7 kuukautta. Okkert Britsin uran ensimmäinen kuusimetrinen syntyi miehen ollessa kuukautta vaille 22-vuotias.

Epäonnen sotureita

Kuuden metrin ylitys ei ole harvinaisuudestaan huolimatta aina riittänyt seiväskilpailun voittoon. Tasan kuuden metrin tuloksella kisan ovat hävinneet Rodion Gataullin Lievinissä 1993 (Bubka 614), Okkert Brits Sestrieressä 1995 (Bubkalla sama tulos), Maksim Tarasov Fukuokassa 1997 (Bubka 605) sekä Jeff Hartwig Ateenassa 1999 (Tarasov 605).

Ilman kuuden metrin ylitystä urallaan jääneistä hyppääjistä parhaat ennätykset löytyvät yhdysvaltalaisilta Lawrence Johnsonilta (598, v. 1996), Scott Huffmanilta (597, v. 1994) ja Joe Dialilta (596, v. 1987). Johnson ylitti urallaan kolmessa kilpailussa vähintään 595 ja kahdeksassa kilpailussa vähintään 590, mutta kuusi metriä jäi haaveeksi. Saman kohtalon kokenut Dial puolestaan hyppäsi seitsemässä eri kisassa uransa aikana vähintään 590.

Historian ensimmäinen kuuden metrin ylitys päivälleen 30 vuotta sitten:




Kuuden metrin kerhon kahdeksantoista jäsentä:

Sergei Bubka URS/UKR (s. 1963), 44 kuuden metrin ylitystä

1985: 600 Pariisi 13.7.

1986: 601 Moskova 8.7.

1987: 603 Praha 23.6.

1988: 605 Bratislava 9.6, 606 Nizza 10.7.

1989: 603i Osaka 11.2, 600 Donetsk 11.9.

1990: 605i Donetsk 17.3.

1991: 608i Volgograd 9.2, 600i Sevilla 9.3, 610i San Sebastian 15.3, 611 Donetsk 19.3, 612i Grenoble 23.3, 607 Shizuoka 6.5, 600 Bratislava 4.6, 608 Moskova 9.6, 609 Formia 8.7, 610 Malmö 5.8.

1992: 600i Los Angeles 15.2, 613i Berliini 21.2, 600 Saint-Denis 4.6, 611 Dijon 13.6, 600 Berliini 21.8, 612 Padova 30.8, 613 Tokio 19.9.

1993: 601i Grenoble 7.2, 614i Lievin 13.2, 615i Donetsk 21.2, 605i Berliini 5.3, 600 San Jose 29.5, 600 Stuttgart 19.8, 605 Lontoo 10.9.

1994: 600i Clermond-Ferrand 28.1, 605i Grenoble 6.2, 600 Kuortane 25.6, 614 Sestriere 31.7, 600 Sapporo 27.8, 605 Berliini 30.8.

1995: 600i Lievin 19.2, 600 Sestriere 29.7.

1996: 602 Atlanta 18.5, 600 Pariisi 28.6.

1997: 601 Ateena 10.8, 605 Fukuoka 13.9.

Renaud Lavillenie FRA (s. 1986), 13 kpl

2009: 601 Leiria 21.6.

2011: 603i Pariisi 5.3.

2013: 601i Göteborg 3.3, 602 Lontoo 27.7.

2014: 604i Rouen 25.1, 608i Bydgoszcz 31.1, 616i Donetsk 15.2.

2015: 600i Rouen 24.1, 601i Nevers 7.2, 602i Berliini 14.2, 601i Aubiere 22.2, 604i Praha 7.3, 605 Eugene 30.5.

Maksim Tarasov URS/RUS (s. 1970), 7 kpl

1997: 600 Nizza 16.7, 600 Fukuoka 13.7.

1999: 600i Budapest 5.2, 605 Ateena 16.6, 600 Monaco 6.8, 602 Sevilla 26.8, 601 Berliini 7.9.

Rodion Gataullin URS/RUS (s. 1965), 7 kpl

1989: 600i Leningrad 22.1, 602i Gomel 4.2, 600 Tokio 16.9.

1993: 600i Moskova 2.2, 600i Lievin 13.2, 600 Rooma 27.6.

1994: 600 Helsinki 12.8.

Jeff Hartwig USA (s. 1967), 6 kpl

1998: 600 Saint-Denis 4.6, 601 Uniondale 21.7.

1999: 600 Ateena 16.6, 602 Eugene 27.6.

2000: 603 Jonesboro 15.6.

2002: 600i Donetsk 24.2.

Steve Hooker AUS (s. 1982), 5 kpl

2008: 600 Perth 27.1.

2009: 601i New York 30.1, 606i Boston 7.2, 600i Pariisi 13.2.

2010: 601i Doha 13.3.

Brad Walker USA (s. 1981), 3 kpl

2006: 600 Jockgrim 19.7.

2008: 604 Eugene 8.6, 600 Chula Vista 22.6.

Okkert Brits RSA (s. 1973), 3 kpl

1995: 600 Sestriere 29.7, 603 Köln 18.8.

1996: 601 Stellenbosch 15.3.

Dmitri Markov BLR/AUS (s. 1975), 2 kpl

1998: 600 Auckland 20.2.

2001: 605 Edmonton 9.8.

Tim Lobinger GER (s. 1972), 2 kpl

1997: 600 Köln 24.8.

1999: 600 Oslo 30.6.

Igor Trandenkov URS/RUS (s. 1966), 1 kpl

1996: 601 Pietari 4.7.

Tim Mack USA (s. 1972), 1 kpl

2004: 601 Monaco 18.9.

Jevgeni Lukjanenko RUS (s. 1985), 1 kpl

2008: 601 Bydgoszcz 1.7.

Björn Otto GER (s. 1977), 1 kpl

2012: 601 Aachen 5.9.

Toby Stevenson USA (s. 1976), 1 kpl

2004: 600 Modesto 8.5.

Paul Burgess AUS (s. 1979), 1 kpl

2005: 600 Perth 26.2.

Jean Galfione FRA (s. 1971), 1 kpl

1999: 600i Maebashi 6.3.

Danny Ecker GER (s. 1977), 1 kpl

2001: 600i Dortmund 11.2.