Nina Chydenius: Valmentajani ja minä

Nina Chydenius: Valmentajani ja minä


Tapasin nykyisen valmentajani Håkan Prestin huhtikuussa 2019 viisi viikkoa toisen lapsen syntymän jälkeen hierontapöydällä.
GIF-eliittiryhmä: 22.03.2021 17:26Blogi
Nina Chydenius: Valmentajani ja minä
Nina Chydenius.
Olimme perheeni kanssa muuttaneet alle vuotta aiemmin Saksasta Suomeen. Olin vailla valmentajaa, takana oli pitkä loukkaantuminen ja toinen raskaus.

Jos näitä asioita katsoo, tilanne vaikutti ehkä huonolta, mutta itse näin valoa tunnelin päässä, vaikka olin silloin todella huonossa juoksukunnossa. Olin kuitenkin terve ja muutimme kaupunkiin, jossa lastenhoitoapu oli kilometrin päässä. Tunsin, että nyt matka kohti kovia aikoja voisi alkaa. Tie tulisi olemaan pitkä, muttei mahdoton.

Siinä hierontapöydällä keskustelimme Håkan Prestin kanssa niitä näitä ja tiesin, että nyt minulla on edessäni kovan luokan valmentaja. "Håkki" on valmentanut miehiä arvokisoihin ja hänen ohjelmansa olivat huhujen mukaan kovia, jopa raakoja. Tiesin, että nyt terveenä ja kokeneena urheilijana olisin valmis hänen ohjelmiinsa.

Sovimme, että tulen 1. toukokuuta 2019 mukaan ensimmäisiin yhteisharjoituksiin. Siitä hetkestä meidän yhteinen matkamme alkoi. Hän on hyvin omistautunut, inspiroiva ja motivoiva valmentaja. Itse en ole kokenut hänen ohjelmiaan (vielä) raaoiksi. Hän muistuttelee minulle aina, että lepää kun sinusta siltä tuntuu. Hän ei ikinä ole painostanut määrässä tai harjoituksen kovuudessa. Totta kai olemme tehneet kovia ja pitkiä harjoituksia, mutten ole ikinä kokenut niitä liian koviksi.


Hän on valmentanut miehiä arvokisoihin ja hänen ohjelmansa olivat huhujen mukaan kovia, jopa raakoja.


Harjoitusrytmi on hänen ohjelmassaan se kovin pala, mutta koen, että se on aina ollut optimaalinen minun kehitykselleni. Olemme kahden vuoden aikana pikkuhiljaa nostaneet määriä, tehoja, vauhteja ja ruuvanneet rytmiä kovemmaksi.

Kevyet viikot ovat kevyitä ja silloin fokus on kehon palautumisessa. Kovat kolmen viikon jaksot ovat tällä hetkellä todella kovia, mutta nautin niistä. Nämä jaksot ovat väsymyksen sietoa ja sen keskellä juosta laadukkaita harjoituksia.

Tänä talvena rikoin vihdoin myös viikkokilometriennätykseni. Aiempi ennätys oli vuodelta 2011. Tällä kertaa juoksin kilometrit terveenä ja järki päässä. Eli tämä oli minulle todella iso asia. Kilometrejä ei kerätä, mutta onhan se hienoa saada tehdä jotain mitä ei ole aikaisemmin tehnyt.


Tänä talvena rikoin vihdoin myös viikkokilometriennätykseni.


Matka meidän ensimmäisestä harjoituksestamme on ollut jatkuva. Olen saanut harjoitella ehjänä ja olen saanut rakentaa pohjaa tasaiseen tahtiin ilman kiirettä. Kaikki ominaisuuteni ovat kehittyneet. Välillä muistutan itseäni, että tämä on uusi normaali. Tämä pohja ei murene, koska nämä harjoitustunnit on tehty terveenä.

Olen ikuisesti kiitollinen valmentajalleni, jonka kanssa teen tätä projektia. Hän ei ole ikinä laittanut mitään ”rajoja” koville ajoille. Hän sanoo, että kaikki on mahdollista. Minä olen myös alkanut uskoa siihen. Tarvitsemme vain lisää terveitä harjoitusvuosia, niin kyllä ne tulokset tulevat. Näin me uskomme.

Meillä on yhteinen unelma, jota kohti me teemme joka päivä töitä. Minä toivon sydämeni pohjasta, että tämä projekti onnistuu. Olen kuitenkin kiitollinen, että olen löytänyt ihmisen, joka uskoo minuun yhtä paljon, kun minä itse tai jopa enemmän. Toivottavasti päästään vielä eteenpäin monta askelta vuosien varrella kohti meidän päätavoitetta.

Nina Chydenius

Lue myös



Uusimmat blogikirjoitukset

Katso kaikki blogit