Olisiko nyt Kristan vuoro?

Olisiko nyt Kristan vuoro?


Edessä on taas se aika vuodesta, kun mäkihypyssä ratkotaan mäkiviikon kohtalo ja hiihdossa Tour de Skiin voittaja.
Jari Porttila: 28.12.2018 10:19Blogi
Olisiko nyt Kristan vuoro?
Mäkipuolella suomalaisilla ei ole kovin suuria odotuksia, joskin Antti Aalto voi hyvinkin raivata tiensä jopa 10 parhaan joukkoon, jos pystyy pitämään sen tasaisuuden joka on leimannut hänen alkukauden esityksiä.

Hiihdon puolella odotukset ovat sen sijaan pilvissä, naisten puolella.

Krista Pärmäkoski ei ole vielä koskaan voittanut Touria, mutta nyt hänellä on siihen elämänsä tilaisuus. Toissa vuonnahan Pärmäkoski kapusi maaliin toisena Heidi Wengin vanavedessä. Sitä ennen ja sen jälkeen palkintokaappiin on tullut neljänsiä sijoja.

Tourin historian kolme ensimmäistä vuotta olivat suomalaisten hallintaa. Virpi Sarasvuo voitti sen kahdesti ja oli kerran kakkonen. Vuoden 2009 aluksi suomalaiset juhlivat kaksoisvoittoa, kun Sarasvuon jäljessä maaliin "kiipesi" toisena Aino-Kaisa Saarinen.

Edellisestä kokonaiskisan voitosta tulee siis kuluneeksi pian 10 vuotta, se olisi sopiva aika päättää suomalaisten kuiva kausi Tourilla.

Nyt Tourin voitosta käydään armoton taistelu Norjan Ingvild Flugstad Östbergin ja Pärmäkosken välillä

Vuosien 2010-2018 aikana voitto on mennyt neljä kertaa Puolaan Justina Kowalczykille ja viisi kertaa Norjaan. Norjalaisten voitoista nyt pois jäänyt Therese Johaug on voittanut kahdesti, Marit Björgen kerran ja Heidi Weng kaksi viimeistä kisaa.

Nyt Tourin voitosta käydään armoton taistelu Norjan Ingvild Flugstad Östbergin ja Pärmäkosken välillä. Kauden aikaisempien esitysten perusteella norjalainen on pienoinen suosikki, mutta Kristan kuntokin on sopivasti nousussa.

Östberg on alkukauden maailmancupin kisoissa noussut palkintopallille neljä kertaa ja Krista kerran, viimeisessä kisassa ennen Touria. Tourilla hiihdetään kaikkiaan seitsemän matkaa, alun kolmesta ensimmäisestä kisasta kaksi on sprinttiä.

Pärmäkoski on ollut alkukauden sprinteissä Östbergiä parempi, joten kun Tour siirtyy Toblachista ja Val Mustairista Oberstdorfiin, pitäisi Kristan johtaa yhteiskisaa. Oberissa hiihdetään kaksi 10 kilometrin kisaa ja Val di Fiemmessä yksi ennen viimeisen vuoren kiipeämistä maaliin.

Jos Östberg ja Pärmäkoski hiihtävät niin kuin kauden aiemmissa kisoissa, jäänee ratkaisu Val di Fiemmen viimeiseen mäkeen. Kristan kuntopohja riittää siihen varmasti, mutta myös Östberg on ollut pelottavan hyvässä iskussa.

Jos kahta suosikkia vertaillaan viime kauden tuloksiin, niin Östberg kapusi viimeisen nousua 36 sekuntia nopeammin kuin Pärmäkoski. Viime vuonna yhteiskilpailussa toiseksi tullut norjalainen voitti avauspaikkakunnan Lenzerheiden kaksi kympin kisaa ja vielä perään Oberin kympin. Norjalainen lähti viimeiselle osuudelle ensimmäisenä, mutta Heidi Weng oli minuutin ja 10 sekuntia nopeampi nousussa ja voitti Tourin lopulta 48 sekunnilla.

Helppoa ei siis nousu ollut Östbergillekään, jos ei ollut Kristallekaan.

Nyt Tourilla on tarkoitus hiihtää kaksi sprinttiä ja neljä 10 kilometrin kisaa ennen viimeistä nousua. Kristan voiton mahdollisuudet lepäävät siinä, että hän taistelisi noissa kympin kisoissa tasapäisesti Östbergin kanssa.

Silloin Alpe Cermisin nousu ratkaisisi kaiken.

Miehissä suomalaisodotuksia ei kokonaiskisassa ole, mutta Ristomatti Hakolan esityksiä sprintissä odotetaan mielenkiinnolla

Muista suomalaisnaisista ei ole tällä kertaa sotkemaan kärjen järjestystä. Alkukauden yllättäjä on ollut kaksi kertaa 15 joukkoon vapaan kisoissa hiihtänyt Riitta-Liisa Roponen, mutta häntä ei Tourilla nähdä., kuten ei myöskään alkukaudesta takellellutta Kerttu Niskasta.

Naisjoukkueen mielenkiintoisin nimi onkin ampumahiihtäjä Mari Eder, hän antaa kahdessa ensimmäisessä sprintissä MM-näyttöjä. Ederin kausi on ollut takkuinen ase selässä, nyt hän voi paikkailla myös itseluottamustaan nappaamalla vaikka finaalipaikan Toblachin ja Val Mustairin sprinteissä.

Miehissä suomalaisodotuksia ei kokonaiskisassa ole, mutta Ristomatti Hakolan esityksiä sprintissä odotetaan mielenkiinnolla. Hakolalla on alla kaksi loistavaa kisaa, joissa kummassakin oli TOP 10:ssä, joten ei olisi mikään ihme, vaikka hän nousisi Tourilla jossain kisassa palkintopallille.

Miesten Tourin suurin voittajasuosikki on Norjan Johannes Kläbo, mutta pakka saattaa sekoittua vielä moneen otteeseen ennen Alpe Cermisiä.

Katso myös:

Lue myös


Uusimmat blogikirjoitukset

Katso kaikki blogit