Tuleeko urheilufaneille tulevaisuudessa dataähky?


Numerot ratkaisevat urheilussa, olipa kyse senteistä ja sekunneista tai maaleista ja pisteistä. Nykyteknologia antaa kuitenkin mahdollisuuden mitata ja seurata paljon muitakin tekijöitä ja osa-alueita kuin pelkkää lopputulosta.
Tuomo Salonen: 20.01.2019 18:14Blogi
Tuleeko urheilufaneille tulevaisuudessa dataähky?
Datan lisääntyessä tärkeä kysymys on, mikä on olennaista tietoa ja mitä siitä voi päätellä itse urheilusuoritukseen. Mitata kun voi turhiakin asioita, eikä kaikesta informaatiosta ainakaan pureskelematta ole iloa keskiverrolle penkkiurheilijalle.

Jääkiekkoliiga KHL:n tähdistöottelu oheistapahtumineen pidettiin menneenä viikonloppuna. Ennakkoon uutisoitiin käytössä olevista älykiekoista ja pelaajien paidoissa olevista sensoreista, joiden avulla saadaan uutta tietoa kerättyä. Televisiolähetyksessä extratietoja ei lopulta näkynyt, joten ken tietää mihin itänaapurin tietokantaan kerätyt tiedot taltioitiin. Näitä tietoja tuskin tulevat Kansainvälinen Olympiakomitea ja Maailman Antidopingtoimisto WADA kaipaamaan, vaan keskittyvät käymään läpi juuri Moskovasta imuroituja tietoja liittyen Venäjän valtiojohtoiseen dopingin käyttöön, mutta se olkoon toinen tarina… Höntsäkiekon ja hassuttelun henkeen erikoisemmatkin mittausparametrit ja lisätiedot voisivat sopiakin, joskin luistelumatkojen mittaaminen jääkiekossa tai etenkään hyvin löysin rantein pelatussa näytösottelussa on varsin triviaalia tietoa.

Asiantuntijakommentaattoreilta vaaditaan yhä enemmän jos tulkittavan datan määrä kasvaa

Yleisurheilussakin normaalien tulostietojen lisäksi nähtiin jo viime kesänä tv-ruuduissa tietoja pituussuuntaisten hyppyjen lankulle tulonopeuksista, kolmiloikan loikkien pituuksista ja vastaavista. Vielä toistaiseksi tietojen luotettavuudessa näytti olevan toivomisen varaa, vaikka kyseiset tiedot sinänsä valmennuksellisesti ovat jo vuosikausia olleet kiinnostavia ja oleellisia tietoja. Hiihdon osalta on syketietoja nähty kärkihiihtäjien osalta silloin tällöin, mutta mahdollistaako kehitys pian esimerkiksi laktaattitasojen tai maksimaalisesta hapenottokyvystä laskettavan prosenttiosuuden osalta? Asiantuntijakommentaattoreilta vaaditaan yhä enemmän jos tulkittavan datan määrä kasvaa, sillä vaikkei rautaisella ammattitaidolla varustetuilla jarkkofinneillä ja samijauhojärvillä ihan ensimmäisenä sormi suuhun menekään, vaatii yksityiskohtaisen datan analysoiminen ja etenkin selkokielellä kääntäminen ennen kaikkea aikaa.

Uintivalmennuksessa käytettävä älylättäri – sormiin asetettava pieni anturi – antaa paljon tietoa uintivedon liikeradasta ja tehokkuudesta. Vielä näitä tietoja ei onneksi ole kilpailutilanteessa välitetty suurelle yleisölle, sillä uinnissa suurin osa lajeista on niin nopeatempoisia ja kilpailuaikataulu ylipäätään niin tiivis, ettei datan analysoinnille nykyisellään ole aikaa ja tilaa – liekö tarvettakaan?

Toisaalta suunnistuksesta kiehtovan televisiolajin tekee juuri GPS-seuranta, sillä ilman sitä kilpailun seuraaminen olisi paitsi vaikeampaa, myös tylsempää

Toisaalta suunnistuksesta kiehtovan televisiolajin tekee juuri GPS-seuranta, sillä ilman sitä kilpailun seuraaminen olisi paitsi vaikeampaa, myös tylsempää. Asiantuntevaa kommentointia tämäkin toki vaatii tuekseen; välillä reitinvalintavaihtoehdot ja poiminnat ratkaisevista rastiväleistä vilisevät lajiin perehtymättömän silmissä ohitse turhan vauhdikkaasti. Liika on liikaa datassa ja informaatiossakin, eikä mukana pysy kuuluisa Pihtiputaan mummo eikä edes teknologiaan perehtynyt nuorempi sukupolvi, ellei kaikesta datasta saada seulottua oleellista.

Vaikka perinteiset urheilulajit muun muassa hiihdon ja yleisurheilun johdolla kokevatkin ajoittain kovaa muutospainetta, on paikallaan muistaa että nopeatempoisuus, teknologia ja sirkustemput toimivat vain tiettyyn rajaan asti. Silloin kun Iivo hiihtää kohti voittoa väliaikalähtökilpailussa, niin pari väliaikapistettä riittää. Jännitys muodostuu juuri siitä odotuksesta, kun pahimmat kilpakumppanit lähestyvät väliaikapistettä ja katsotaan mihin suuntaan hiihtäjien ero on muuttumassa. Juuri senkaltaista odottavaa jännitystä ja pientä ripausta kärsivällisyyttäkin kaipaa myös nykymaailma.