Suomen moukarinheiton kirkkaimpiin lupauksiin kuuluva Aleksi Jaakkola on saanut pitkästä aikaa nauttia ehjästä kilpailukaudesta.
- Pitkä ja tarkka kuntoutus. Treenaamista on muutettu ihan pohjalta asti polven ehdoilla.
Näin kuvailee
Aleksi Jaakkola syitä ehjälle kaudelleen. Miehen harjoitteluohjelmasta on jätetty kokonaan pois vain syväkyykky, jota on korvattu esimerkiksi puolikyykyllä ja jalkaprässillä.
Neljässä polvileikkauksessa käynyt Vehmaisten urheilijoiden heittäjä on muokannut myös kävelyään.
- Huomattiin, että minulla on luontaisesti semmoiset pihtipolvet, kun kävelen, joten vaihdettiin jopa kengänpohjallisia.
Itse heitoissa puolestaan korjattiin polven kulmia. Muutokset ovat kantaneet hedelmää paitsi terveyden myös tulosten muodossa: Jaakkola näet heitti reilut pari viikkoa sitten ennätyksensä 74,00 Helsingin
Tähtikisoissa.
Leikattu polvi on yhä vahvasti tuettuna kilpailuissa, mutta tänä kesänä se on kuitenkin ollut oireeton.
- Oikeastaan viimeiset puoli vuotta olen pystynyt treenaaman normaalisti, Jaakkola täsmentää.
Oppia nuoremmille
Kolme vuotta sitten nuorten MM-pronssia voittanut moukaristi ei ole suinkaan ainoa vammojen kanssa kamppaillut nuori suomalaisyleisurheilija. Yhtä selittävää tekijää tilanteelle ei tietenkään ole, mutta Jaakkolalla on siitä oma teoriansa, johon hän myöntää itsekin kopsahtaneensa.
- 15-19 vuotiaana kroppa palautuu eri tavalla, kuin aikuistuessa. Kun tässä murrosvaiheessa treenataan yhtä kovaa, kroppa ei ehkä palaudukaan. Sitten kun tehot alkavat vielä kovenemaan, kroppa ei helposti kestä siinä mukana.
21-vuotias heittäjä ei voi muuttaa menneitä, mutta antaa yhden neuvon nuoremmille lupauksille.
- Näin neljä polvileikkausta kokeneena voisin painottaa, että tukilihasten ja pienten lihasten kehittäminen ja treenaaminen on tärkeää. Kun treenataan isoja lihaksia, nämä herkästi unohtuvat.