fi

Sivu sisältää mainoslinkkejä

Alisa Vainio juoksi ennnätyksensä Rotterdamin maratonilla - 2.30 alittui


Alisa Vainio oli mainiossa vauhdissa sunnuntaina Rotterdamin maratonilla.
Etusuora: 10.04.2022 13:38Yleisurheilu
Alisa Vainio juoksi ennnätyksensä Rotterdamin maratonilla - 2.30 alittui
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Alisa Vainio
Lappeenrannan Urheilu-Miesten 24-vuotias Alisa Vainio oli hyvässä iskussa Rotterdamin kevätmaratonilla sunnuntaina Hollannissa. Vainio juoksi kilpailussa seitsemänneksi ajalla 2.29.56. Aika on Vainion ennätys ja uran ensimmäinen kahden ja puolen tunnin alitus.

Aika jää Eugenen MM-kisojen tulosrajasta vain 26 sekuntia. Vainio oli aina viimeisille kilometreille asti kiinni MM-rajassa, mutta viimeiset kilometrit olivat selkeästi suomalaisen kilpailun hitaimmat. Puolimatkassa Vainio oli kilpailussa kuudentena. Hän ohitti 21,1 km aikaan 1.13.18.

Vainio yltää ajallaan Suomen kaikkien aikojen tilastossa viidenneksi. Vainio piti vitospaikkaa jo aiemmin vanhalla ennätyksellään 2.30.22. Naisten maratonin Suomen ennätystä pitää nimissään Ritva Lemettinen ajalla 2.28.00.

Muista suomalaisista 45-vuotias Annemari Kiekara juoksi kilpailussa mainion ajan 2.39.34. Kiekaran aika on 45-vuotiaiden Suomen ennätys.

Kiekara jäi ennätyksestään 2.35.12 reilut neljä minuuttia. Ennätys on juostu 22 vuotta sitten Bostonissa.



Kilpailun voittoon juoksi Etiopian Haven Hailu ajalla 2.21.01.

Naisten maraton

#UrheilijaTulos
1.Haven Hailu 🇪🇹2.22.01
2.Nienke Brinkman 🇳🇱2.22.51
3.Zhanna Turi Mamazhanova 🇰🇿2.26.54
4.Munkhzaya Bayartsogt (MNG)2.29.25
5.Tristin van Ord 🇺🇸2.29.32
6.Carolina Wikström 🇸🇪2.29.51
7.Alisa Vainio 🇫🇮2.29.56
xx.Annemari Kiekara 🇫🇮2.39.34



Katso myös: Kilpailun livetulokset

Tilastot tuottaa: Tilastopaja



Kaupallinen yhteistyö

Katso huippu-urheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Katso kaikki Timanttiliigan osakilpailut sekä World Athletics Indoor Tour -hallisarjan ja World Athletics Continental Tourin tärkeimmät kilpailut vain MTV Katsomo+ Urheilusta.

Lisäksi näet muun muassa jääkiekon Liigan ja Mestiksen, rallin MM-sarjan sekä jalkapallon Mestarien Liigan, La Ligan ja Seria A:n kaikki ottelut yksinoikeudella.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour Gold ja World Athletics Continental Tour Gold
  • Jalkapallon Mestarien liiga, Serie A, La Liga, MM-kisat
  • Jääkiekon Liiga, Mestis, SHL, MM-kisat
  • MM-ralli, ATP-tennis ja paljon muuta

Hanki katseluoikeus ja nauti huippu-urheilusta suorana lähetyksenä.