Andersson ja Kujanpää seiväskarnevaalivoittoihin – tekniikkaa hiomalla kohti huippukuntoa


Järjestyksessään yhdeksänsien talviseiväskarnevaalien A-kilpailut käytiin lauantai-iltana Pajulahdessa.
Julian Rauhaniemi: 13.01.2019 19:05Yleisurheilu
Andersson ja Kujanpää seiväskarnevaalivoittoihin – tekniikkaa hiomalla kohti huippukuntoa
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Urho Kujanpää
Australian lämmössä leireileviä Wilma Murtoa, Elina Lampelaa ja Tomas Wecksteniä lukuun ottamatta kansallinen seiväskärki niin naisissa kuin miehissäkin löysi tiensä Pajulahteen. Etenkin miesten kilpailu olikin tasoltaan huomattavasti laajempi edelliseen vuoteen verrattuna, sillä viime tammikuussa monet huippuhyppääjät loistivat poissaolollaan, ja ainoastaan kaksi hyppääjää sai tuloksen. Tunnelmaa kilpailujen alla latisti toisaalta tieto siitä, että Minna Nikkanen ja Aino Siitonen sairastuivat vatsatautiin kisapäivänä.

Andersson otti omansa naisten kisassa


Nikkasen ja Siitosen poissaolot vankistivat entisestään Saga Anderssonin asemaa naisten kilpailun suosikkina. Nuori 18-vuotias kestikin suosikin paineet, ja otti voiton hypättyään rutiinisuorituksen 415. Toiseksi sijoittunut Henriikka Könönen ylitti neljä metriä, ja pronssia nappasi Jarno Koivusen valvovan silmän alla Turussa treenaava britti Anna Gordon (385).

Andersson teki voittonsa varmistuttua yrityksiä korkeudesta 430, mutta tällä kertaa rima ei jäänyt kannattimilleen. Perjantain nuorten kilpailussa Andersson ylitti 420, ja hän pitää hallussaan kotimaista hallikärkeä Somerolla joulukuussa hypätyllä tuloksella 425. Wilma Murto onnistui ylittää 435 Australiassa, mutta luonnollisesti Oseanian tammikuinen keskikesä on olosuhteiltaan varsin erilainen verrattuna Suomen synkeään talveen.

Olen tyytyväinen siihen, että tekniikka on menossa oikeaan suuntaan, tuloksiin taas en

Andersson on valmentajaisänsä Björnin johdolla työstämässä pientä tekniikkamuutosta, minkä johdosta käsien asentoa hiotaan ergonomisemmaksi ponnistusvaiheessa ja sen jälkeen. Kun muutos on ”ajettu” kunnolla sisään, nuori hyppääjä odottaa selvää tulosparannusta.

– Olemme ruvenneet työstämään tekniikkamuutosta vasta hiljattain, joten se ei ole vakioitunut vielä jokaiseen hyppyyn. Pääkilpailun hypyt olivat teknisesti kuitenkin parempia kuin perjantain, vaikka tulos olikin huonompi. Olen tyytyväinen siihen, että tekniikka on menossa oikeaan suuntaan, tuloksiin taas en.

Ahkerasti kilpaileva Esbo IF:n hyppääjä aikoo kisata kahdesti myös ensi viikolla kotihallissaan Liikuntamyllyssä. Sen jälkeen luvassa ovat Ruotsissa järjestettävät Just pole vault -mittelöt, jonne on muutenkin lähdössä runsaasti suomalaisia.

Andersson myöntää, että Glasgow’n halli-EM-raja 450 kummittelee takaraivossa, mutta hän koettaa olla ajattelematta tuota korkeutta sen kummemmin.

– Viime kesänä 445:stä (Berliinin EM-raja) tuli itselleni pakkomielle ja stressitekijä, joten tänä vuonna haluan vain parantaa ennätystäni ja katsoa, mihin tulokset riittävät.

Kujanpää kauden kotimaiseen kärkitulokseen pitkän kaavan kautta


Viime vuoden karnevaalivoittaja ja lauantaita ennen kauden kotimaista kärkitulosta hallussaan pitänyt Tommi Holttinen ei kyennyt uusimaan voittoaan, sillä Urho Kujanpää esitti orastavaa huippukuntoaan ylittämällä 545. Entinen Holttisen hallussa pitämä kotimainen kärkitulos parani 20 sentillä, eikä Kujanpään uusi henkilökohtainen ennätys 556:kaan ollut kaukana.

Kujanpää ja Holttinen etenivät tasatahtia korkeuteen 535 saakka: 505 ja 515 ylittyivät molemmilta ensimmäisillä, 525 kolmansilla yrittämillä. Santtu Koskiaho jätti 515 väliin ja yritti kolmasti uudesta ennätyskorkeudestaan 525 siinä kuitenkaan onnistumatta.

Ensimmäinen yritys 556:sta oli loistava, mutta seiväs ei antanut vielä tarpeeksi potkua

Kujanpää ylitti 535 ensimmäisellään, kun taas Holttinen pudotti samasta korkeudesta kahdesti ja jätti viimeisen yrityksensä korkeuteen 545. Holttisen yritys kyseisestä korkeudesta epäonnistui, mutta Kujanpää ylitti kolmannellaan. Tämän jälkeen tamperelaishyppääjä korotti uuteen ennätyslukemiinsa 556, josta ei kuitenkaan vielä toistaiseksi onnistunut rimaa ylittämään.

– Juoksu toimii loistavasti, mutta ensimmäisissä korkeuksissa tekeminen oli vielä tahmeaa. Ensimmäinen yritys 556:sta oli loistava, mutta seiväs ei antanut vielä tarpeeksi potkua.

Kujanpää on asettanut selkeäksi tavoitteekseen EM-hallit, joiden tulosraja miesten seipäässä on 565. Vaikka aikaa maaliskuuhun on nirkoisesti, Kujanpää on luottavainen rajan rikkomisen suhteen.

– Maastalähtö vuotaa vähän, minkä johdosta heilahdusvaihe jää vajaaksi. Potentiaalia kuitenkin on, kunhan käytössä on tarpeeksi isot seipäät.

Myös Tommi Holttinen oli tyytyväinen suoritukseensa. Ennen ratkaisevia korkeuksia Holttinen kertoi vireen olevan todella hyvä, mutta lopulta hyppy täydellä vauhdilla ei vielä ottanut onnistuakseen.

– Käytin samoja seipäitä kuin ennätyshypyissä, joten asiat ovat hyvin. Juoksu kulkee, mutta rytmi täydellä vauhdilla ei vielä toiminut. Odotin parempaa tulosta, mutta ensimmäiseksi pitkän vauhdin kisaksi tämä oli hyvä suoritus.

Holttinen ja Kujanpää aikovat Anderssonin tapaan kilpailla Ruotsissa tammikuun lopussa.

Seiväshypyn talvikarnevaalit, Pajulahti (tulokset & video)


Miehet

SijaUrheilijaTulos
1.Urho Kujanpää TampPy545 (kkk)
2.Tommi Holttinen SomE525
3.Santtu Koskiaho KarijTa505
4.Veeti Vesalainen LahdA480
5.Jami Siira TampPy480
6.Einari Välimäki NoormNo450


Naiset

SijaUrheilijaTulos
1.Saga Andersson EsboIF415
2.Henriikka Könönen KuivAu400
3.Anna Gordon Britannia385
4.Laura Ollikainen VarkKV385
5.Maria Kytölä NurmijYU355,
6.Kaede Okawa Japani320.




Muokattu: EM-hallien seipään tulosraja on 565.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta