Skandaali muhimassa Yhdysvalloissa – maailman nopein mies jätti väliin kolme dopingtestiä?


60 metrin juoksun maailmanennätystä 6,34 hallussaan pitävän Yhdysvaltain Christian Colemanin epäillään jättäneen väliin kolme dopingtestiä viimeisen vuoden aikana. Epäilystä uutisoi brittiläinen Daily Mail torstaina.
Etusuora: 22.08.2019 14:39Yleisurheilu
Skandaali muhimassa Yhdysvalloissa – maailman nopein mies jätti väliin kolme dopingtestiä?
Christian Coleman. Kuva: jenaragon94 [CC BY 2.0], via Wikimedia Commons
Jos Christian Coleman todetaan syylliseksi testipakoiluun, joutunee hän jättämään väliin sekä Dohan MM-kisat syksyllä että Tokion olympialaiset ensi kesänä. Usain Boltin manttelinperijäksi povattu Coleman on kiistänyt syyllisyytensä yhteen kolmesta olinpaikkatietorikkeestään. Mikäli hänen kuitenkin katsotaan syyllistyneen kolmeen rikkeeseen 12 kuukauden aikana, uhkaa häntä jopa kahden vuoden kilpailukielto.

100 metrillä toiseksi Lontoon MM-kisoissa kaksi vuotta sitten sijoittunut Coleman on juossut tänä vuonna 100 metriä parhaimmillaan aikaan 9,81. Hän voitti heinäkuussa Yhdysvaltain mestaruuden ajalla 9,99, joka syntyi 1,0 metriä sekunnissa puhaltaneessa vastatuulessa. Hänen ennätyksensä 100 metrillä on 9,79 vuodelta 2018. Samana vuonna hän saavutti sisäratojen maailmanmestaruuden 60 metrillä.

Lähde: dailymail.co.uk



Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2025 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta

Hanki katseluoikeus ja nauti huippuyleisurheilusta suorana lähetyksenä.