Timanttiliigakauden ensimmäisessä kilpailussa on poikkeuksellisen paljon suomalaismielenkiintoa, kun mukana on peräti kolme suomalaisurheilijaa.
Timanttiliigakausi 2023 käynnistyy perjantaina perinteiseen tyyliin Qatarin pääkaupungissa
Dohassa. Kauden aikana kisataan kaikkiaan 14 osakilpailua ja timanttijahti huipentuu kaksipäiväiseen finaalitapahtumaan, joka kilpaillaan tänä vuonna Yhdysvaltain Eugenessa 16.-17.9.
Kauden avauksessa Dohassa suomalaisia on totuttu näkemään vain harvemmin. Viime kaudella estejuoksija
Topi Raitanen aloitti Euroopan mestaruuteen päättyneen kautensa Qatarissa, mutta tätä ennen edellinen suomalaisedustaja oli
Tero Pitkämäki miesten keihäässä vuonna 2017.
Useampi kuin yksi suomalainen Dohassa on ollut mukana ainoastaan kausina 2012 ja 2015, jolloin molempina kertoina Timanttiliigan avauksessa nähtiin kaksi suomalaista. Vuonna 2012 Dohassa kisasivat
Tommi Evilä ja
Sanni Utriainen, ja kolme vuotta myöhemmin Tero Pitkämäki ja
Antti Ruuskanen ottivat kaksoisvoiton keihäspaikalla.
Perjantaina nähdään siis suomalaista Dohan historiaa, kun paikalla on peräti kolme suomalaisyleisurheilijaa. Vuoden 2019 MM-maisemissa kautensa avaavat hallitseva seiväshypyn sisä- ja ulkoratojen Euroopan mestari
Wilma Murto, 60 metrin aitojen EM-voittaja
Reetta Hurske sekä viime kaudella 90 metrin rajapyykkiä kutitellut keihäänheittäjä
Oliver Helander.
Kisassa on siis mukana kolme suomalaista, joille kaikille voi asettaa menestyspaineita myös tulevissa Budapestin MM-kisoissa. Erityisesti Murron ja Helanderin kohdalla voidaan puhua kaiken osuessa kohdalleen potentiaalisista mitalitoivoista. Hurskeen kohdalla taas Dohassa nähdään ensimmäiset merkit siitä, kuin 60 metrin aitojen hurja vauhti korreloi 100 metrin aitojen tuloksissa.
Dohan kisa on siis tänä vuonna poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Mutta mitä suomalaiskolmikolta Qatarin kisassa voidaan odottaa? Seuraavassa hieman tarkempi katsaus illan suomalaislajeihin.
Naisten seiväshypyssä haetaan ensiasetelmia kohti MM-Budapestia
Naisten seiväshypyn lähtölista on yksi Dohan perjantain kovimpia. Münchenin ja Istanbulin EM-kisojen sankari Wilma Murto saa kisoissa vastaansa esimerkiksi hallitsevan olympiavoittajan ja maailmanmestarin
Katie Moonin (os.
Nageotte) sekä viiden metrin naisen
Sandi Morrisin.
Viime vuonna Eugenessa kaksoisvoiton ottaneen kivenkovan yhdysvaltalaiskaksikon lisäksi Murrolla on vastassaan myös hallitseva MM-pronssimitalisti Australian
Nina Kennedy sekä parhaimmillaan 492 ylittänyt Tokion olympiapronssimitalisti
Holly Bradshaw. Myös EM-kisoista tutut haastajat
Aikaterini Stefanidi ja
Tina Sutej ovat tälläkin kertaa Murron kiusana.
Seiväskisassa Murto pääsee siis ottamaan mittaa samoista urheilijoista, joita hänellä on todennäköisesti vastassa myös elokuussa Budapestin MM-kisojen seiväsfinaalissa. Dohassa otetaan siis jo ensimmäisiä ennakkoasetelmia kohti arvokisoja.
Murron iskukyky Dohassa on arvoitus ennakkohaastattelujen perusteella myös urheilijalle itselleenkin, sillä kisa on keskellä harjoituskautta. Münchenissä SE-lukemat 485 hypännyt Murto arvioikin itse, että tulos voi olla mitä tahansa lukemien 440 ja 480 välillä.
Aiempiin kausiin verrattuna jo 440 olisi varsin riittävä tulos ensimmäiseen kisaan, sillä yleensä Murron ensimmäisen kisan tulos on ollut välillä 440-445. Jos hän siis pystyisi parantamaan tästä, olisi se jo Suomen tähtihyppääjän uran paras avaustulos ulkoradoilla.
Nähdäänkö Hurskeelta ennätysvauhtia heti kauden ensimmäisessä startissa?
Mennyt hallikausi oli Reetta Hurskeelta täydellinen jättionnistuminen. Hän paransi 60 metrin aitojen SE-tulosta kerta toisensa jälkeen ja huipensi hallikautensa EM-kultaan tuloksella 7,79. Hallissa nähdyn ilotulituksen jälkeen odotukset Hurskeen kesää kohtaan ovat huipussaan.
Hurskeen osalta ilmassa on kuitenkin selvästi enemmän kysymysmerkkejä kuin Murron. Hallissa kisattiin 40 metriä lyhemmällä matkalla kuin ulkoradoilla ja aiemmin juuri nuo viimeisen 40 metriä ovat olleet Hurskeelle ne kaikkein vaikeimmat. Siksi osa onkin epäillyt, pystyykö Hurske satasella vastaavanlaiseen menoon kuin sähäkällä hallimatkalla.
Perjantaina Dohassa nähdään ensimmäiset merkit siitä, millaisessa vireessä Hurske on, kun matka pidentyy. Tarjolla on lämmintä keliä ja yleensä Dohan stadionilla on pääsuoralla myös varsin suotuisat tuuliolosuhteet, joten jos urheilija on vireessä, pitäisi olosuhteiden tarjota mahdollisuudet huippuvauhtiin.
Dohan kisan nimilista naisten pika-aidoissa ei ole kaikkein rajuin, vaikka mukana ovatkin esimerkiksi Tokion olympiavoittaja ja Eugenen kakkonen
Jasmine Camacho-Quinn, Dohan vuoden 2019 maailmanmestari
Nia Ali sekä Tokion pronssimitalisti
Megan Tapper. Hurskeelle voisikin siis olla tarjolla varsin hyvää kiriseuraa.
Kuten Murron, myös Hurskeen kohdalla kyseessä on poikkeuksellisen aikainen kauden avaus, joten voi myös olla, ettei kisasta lopulta voi tehdä kovin suuria johtopäätöksiä. Vähimmäistavoite Tampereen Pyrinnön juoksijalle olisi kuitenkin 13 sekunnin alitus, missä hän on kahdesti aiemminkin onnistunut kauden avauskisassaan.
Katso: MM-rankingin tilanne
Jokainen päänahka kisassa on myös Hurskeelle tärkeä, koska hän ei ole rikkonut Budapestin MM-rajaa, joten ainakin toistaiseksi rankingpisteiden kerääminen on hänelle tärkeää. Lisäksi hyvä aika ja hyvä sijoitus toisivat hänelle myös mahdollisesti lisää kutsujaa Timanttiliigan kisoihin.
Mikä on Oliver Helanderin heittokunto?
Dohan on tunnettu miesten keihäänheitossa paikkana, jossa kelit todella suosivat heittäjiä. Viime kaudella lajin kaksinkertainen maailmanmestari
Anderson Peters kiskaisi stadionilla hirmukaaren 93,07 ja stadionennätys on
Thomas Röhlerin vuonna 2017 viskaisema lähes takalaiton 93,90. Luvassa on lienee siis tälläkin kertaa erittäin kovatasoinen keihäskisa.
On erittäin ilahduttavaa, että viime kaudella ennätyksensä heittänyt, mutta loukkaantumisen vuoksi kautensa keskeyttämään joutunut Oliver Helander pääsee kisaamaan jo kauden ensimmäisessä kilpailussa. Helander on osoittanut, että terveenä pysyessään hänellä on kaikki edellytykset nousta menestyjäksi myös arvokisoissa.
Viime vuonna
Paavo Nurmi Gamesissa yleisöä huudattanut Helander on itse sanonut tavoitteekseen MM-rajan 85,20 rikkomisen, minkä perusteella urheilija itse on varsin luottavainen omasta heittovireestään. Helanderin vammahistorialla on kuitenkin oltava odotuksissa maltillinen.
Helanderin kisaa Dohassa voi pitää onnistuneena melkein jo silloin, mikäli hän poistuu kisapaikalta ehjänä ja pystyy heittämään kaikki kuusi heittoa ilman suurempia kiputiloja ja jos tulos alkaa kahdeksikolla. Aiempina kausina Helanderin avauskisan tulokset ovat olleet juuri hieman päälle 80 metriä, paitsi vuonna 2018, jolloin hän linkaisi heti kauden avauksessa lukemat 85,46.
Keihäänheitossa on naisten seiväshypyn tavoin lähes MM-finaalin tasoinen lähtölista. Kaksinkertaisen MM-voittajana Petersin lisäksi mukana ovat esimerkiksi Tokion olympiavoittaja
Neeraj Chopra, Münchenin Euroopan mestari
Julian Weber sekä viime kaudella juuri Dohassa ennätyksensä 90,88 heittänyt moninkertainen arvokisamitalisti
Jakub Vadlejch.
Haastajista ainakin kokenut Tshekki Vadlejch on vireessä, sillä hän avasi huhtikuussa kautensa Etelä-Afrikassa tuloksella 88,38. Todennäköisesti myöskään muiden maailman kärkiheittäjien kunnossa ei ole suurempaa valittamista, joten Dohassa on suotuisten tuulten osuessa luvassa todella kovatasoinen ja jännittävä keihäskisa.
Lue: Dohan kisojen aikataulu