Useat maailman kärkiampumahiihtäjät avasivat kautensa Norjan Sjusjöenissä lauantaina. Kaisa Mäkäräinen sen sijaan hiihti Kontiolahden FIS-hiihtokilpailun selkeään voittoon.
Norjan Sjusjöenissa naisten sprinttikilpailun vei nimiinsä
Tiril Eckhoff. Norjalainen oli 10 km matkalla omaa luokkaansa, kun eroa kakkoseen Saksan
Franziska Hildebrandiin kertyi peräti 46,4 sekuntia. Eckhoff ja Hildebrand ampuivat molemmat yhdet sakkolaukaukset. Kilpailussa kolmanneksi sijoittui Saksan
Karolin Horchler.
Tuloslistalta kannattaa huomioida myös Saksan
Franziska Preuss, joka ampui vain yhden sakon Eckhoffia enemmän, mutta jäi tästä huolimatta norjalaisesta lähes kaksi minuuttia 7,5 kilometrin matkalla.
Eckhoffin kausi oli viime vuonna monivivahteinen. Odotukset ennen maailmancupin alkua olivat korkeat, mutta kauden alussa niin ammunta kuin hiihtovauhtikin olivat kaukana siitä mitä piti. Ennen olympialaisia kunto alkoi kuitenkin löytymään ja 28-vuotias norjalainen nähtiin loppukaudesta muutamia kertoja palkintopallilla.
- Tämä oli yksi urani parhaimmista kilpailuista Sjusjöenissä, viime vuonna samassa kilpailussa sijalle 16. hiihtänyt Eckhoff kommentoi Langrenni-sivustolle.
Viikko sitten Eckhoff kilpaili menestyksekkäästi myös Beitostölenin sprinttikilpailussa, kun hän sijoittui neljänneksi jättäen taakseen useita Norjan maajoukkuehiihtäjiä.
Miesten kilpailun Sjusjöenissä vei nimiinsä
Johannes Thingnes Bö. Viime kauden maailmancupin kokonaiskilpailun kakkonen ampui puhtaasti ja jätti
Lars Birkelandin 23,6 sekunnin päähän. Myös Birkeland ampui nollat.
Vetle Sjåstad Christansen oli kolmas yhdellä sakolla – eroa kärkeen 1.02,0. Saksan
Arnd Pfeiffer jätettiin kuudenneksi (0+1) noin puolentoista minuutin erolla Böhön.
Sjösjöen miesten kilpailu oli melko nimivahva. Mukana oli useita maailmancupin kärkinimiä, jotka saivat kuitenkin todeta Bön selvästi paremmakseen.
Tarjei Bö jäi nuoremmasta veljestään kaksi minuuttia ja Saksan
Simon Schempp lähes kolme minuuttia.
Vaikka kyseessä on vasta kauden alustavat kilpailut, voidaan jo todeta että Bö sekä Eckhoff antoivat myrskyvaroituksen kunnostaan juuri maailmancup-avauksen kynnyksellä.
Ampumahiihdon Maailmancup käynnistyy 2. joulukuuta
Slovenian Pokljukassa.
Mäkäräinen vahvin FIS-kisoissa – Tiilikainen paras suomalainen
Kaisa Mäkäräinen kisaili lauantaina ilman asetta kotimaisemissaan Kontiolahdella. Mäkäräinen hiihti FIS-kisojen 10 km matkan voittoon noin 20 sekunnin erolla valkovenäläishiihtäjä
Marija Istominaan. Valko-Venäjän
Hanna Karaliova oli kolmas (+1.16,4).
Miesten 15 kilometrin kilpailussa venäläiset veivät kolmoisvoiton. Kisan ylivoimaisesti vahvin oli
Andrei Melnichenko. Kakkoseksi hiihtänyt
Jevgeni Belov jäi maanmiehstään lähes 40 sekuntia. Viime vuoden olympialaisissa 15 km vapaalla pronssi napannut
Dennis Spitsov jätettiin kolmanneksi. Suomen
Tino Tiilikainen oli neljäs ja jäi kärjestä 2.54,3.
Löydät Kontiolahden FIS-kisojen täydelliset
tuloslistat täältä.
Tulokset Sjusjöen sprinteistä
Alla poimintoja Sjusjöenin pikakilpailuiden tuloslistoilta. Täydelliset tulokset löydät täältä:
miehet ja
naiset.
Sprintti naiset 7,5km
1. | Eckhoff Tiril | 0+1 | 0.0 |
2. | Hildebrand Franziska | 0+1 | +46,4 |
3. | Horchler Karolin | 0+0 | 1:01,8 |
4. | Hinz Vanessa | 0+1 | 1:07,1 |
5. | Tandrevold Ingrid Landmark | 1+1 | +1:11,0 |
6. | Knotten Karoline Offigstad | 0+1 | +1:24,6 |
7. | Brun-Lie Thekla Charlotte Knudtzon | 0+1 | 1:29,8 |
8. | Stoyanova Desislava | 0+1 | +1:37,4 |
9. | Kalkenberg Emilie Ågheim | 0+1 | +1:38,5 |
10. | Fosse Hilde | 0+0 | +1:41,4 |
11. | Preuss Franziska | 1+1 | +1:45,1 |
18. | Solemdal Synnøve | 1+2 | +2,30,8 |
Sprintti miehet 10km
1. | Bø Johannes Thingnes | 0+0 | 0.0 |
2. | Birkeland Lars Helge | 0+0 | +23,6 |
3. | Christiansen Vetle Sjåstad | 0+1 | +1:02,0 |
4. | Wærnes Andreas Dahlø | 0+0 | +1:11,7 |
5. | Strømsheim Endre | 1+0 | +1.17,0 |
6. | Peiffer Arnd | 0+1 | +1:30,3 |
7. | Sørum Vebjørn | 1+0 | +1:34,2 |
8. | Erdal Ole Martin | 0+0 | +1:39,8 |
9. | Bjøntegaard Erlend Øvereng | 1+1 | 1:46,5 |
10. | Doll Benedikt | 1+3 | +1:52,7 |
11. | Weger Benjamin | 0+3 | +1:55,6 |
14. | Bø Tarjei | 0+3 | +1:59,6 |
22. | Rösch Michael | 1+1 | +2:22,4 |
23. | Lesser Erik | 1+1 | 2:22,7 |
36. | Schempp Simon | 2+0 | 2:49,9 |