Suomen Eduard Hallberg päätti uran parhaan kautensa upeasti Lillehammerin pujottelun palkintopallisijaan.
Alppihiihdon maailmancup laskettiin loppuun Norjan Lillehammerissa vuoden 1994 olympiamaisemissa. Suomen
Eduard Hallberg lähti toiselle kierrokselle sijalta kahdeksan, mutta esitti upean toisen kierroksen laskun ja nousi palkintopallille.
Kilpailun voitti Norjan
Timon Haugan ja avauskierroksen jälkeen reilussa johdossa ollut Sveitsin
Loic Meillard oli toinen. Suomen Hallberg oli kolmas jääden noin sekunnin norjalaiselle.
Viimeisessä kilpailussa oli vielä paljon pelissä pujottelucupin suhteen. Lopulta pujottelucupin voitti tiukan taistelun jälkeen Norjan
Atle Lie McGrath, joka oli keskiviikon kilpailussa 8:s ja pahin uhkaaja
Lucas Pinheiro Braathen laski toisella kierroksella ulos oltuaan avauslaskun jälkeen viides.
Suomen Hallbergin pujottelucupin loppusijoitus on kahdeksas. Lisäksi 22-vuotias suomalainen kruunattiin toista vuotta peräkkäin parhaana alle 23-vuotiaana laskijana. Viime kaudella titteli irtosi Hallbergin kerättyä 55 pistettä. Tänä vuonna hänen pistesaaliinsa oli jo 339. Hallberg tienaa palkinnosta 20 000 Sveitsin frangia eli noin 22 000 euroa.
Ennen Hallbergiä suomalainen miesalppihiihtäjä on viimeksi ollut kymmenen parhaan joukossa lajicupissa 13 vuotta sitten, kun
Marcus Sandell oli suurpujottelucupissa kahdeksas kaudella 2012–2013.
Miesten kokonaiscupin voitti Sveitsin
Marco Odermatt, kuten myös syöksylaskun ja super-G:n cupin. Suurpujottelucupin voitti Brasiliaa edustava Lucas Pinheiro Braathen.
Lillehammer maailmancup 25.3.2026
Miesten pujottelu
| # | Urheilija | Tulos |
| 1. | Timon Haugan 🇳🇴 | 2.03,75 |
| 2. | Loic Meillard 🇨🇭 | +0,44 |
| 3. | Eduard Hallberg 🇫🇮 | +1,03 |
| 4. | Henrik Kristoffersen 🇳🇴 | +1,12 |
| 5. | Clement Noel 🇫🇷 | +1,13 |
| 6. | Tanguy Nef 🇨🇭 | +1,67 |
| 7. | Michael Matt 🇦🇹 | +1,70 |
| 8. | Atle Lie McGrath 🇳🇴 | +1,79 |
| 9. | Linus Strasser 🇩🇪 | +2,38 |
| 10. | Victor Muffat-Jeandet 🇫🇷 | +2,41 |
Koko tuloslista