Hallikausi käyntiin ryminällä - Myös Rantala alle EM-rajan


Etusuora: 29.01.2017 17:02Yleisurheilu
Hallikausi käyntiin ryminällä - Myös Rantala alle EM-rajan
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Kulunut viikonloppu on ollut toistaiseksi hallikauden vilkkain. Voitaisiin oikeastaan todetakin, että tämä viikonloppu vasta todella sysäsi hallikauden käyntiin. Useita hyviä kotimaisia kisoja käytiin viikonlopun aikana niin Kuopiossa, Helsingissä, Tampereella, Porissa, Jyväskylässä kuin Oulussakin. Muutamia hyviä suomalaistuloksia tehtailtiin viikonlopun aikana myös ulkomailla. Ohessa on pikakelauksen omainen koonti koko viikonlopun parhaista hallituloksista.

Viikonloppu lähti räväkästi liikkeelle perjantaina Savon sydämessä Kuopiossa, jossa tehtailtiin hyviä tuloksia. Anniina Kortetmaan EM-raja 60 metrillä oli Kuopiohallin perjantain kovin noteeraus väheksymättä lainkaan Juho Pirskasen ja Samu Mikkosen suorituksia.

Kortetmaa jatkoi Kuopiossa lauantaina juoksemalla 200 metrillä ajan 24.10. Tulos on kolme sadasosaa parempi kuin Kortetmaan viime talvena SM-halleissa juoksema aiempi halliennätys. Myös Mikkonen jatkoi lauantaina kotihallissaan siitä, mihin perjantaina jäi ja latoi 3000 metrillä soolona 8:18.33. Samu Mikkonen vaikuttaisikin tällä hetkellä olevan tämän hallikauden kuumin nimi miesten kestävyysjuoksussa, sillä nuori kuopiolainen on juossut tammikuussa Kuopiossa jo kolme komeaa tulosta käytännössä itsekseen (1000m 2:26.90, 1500m 3:50.33 ja 3000m 8:18.33).

Helsingin Myllypurossa tehtailtiin lauantaina niin ikään hyviä tuloksia. Pikamatkoilla ilahduttavimpia suorituksia olivat 200 metrin erikoismiehen Roope Saarisen hyvät otteet 60 metrillä, 6.88 kahteen kertaan samana päivänä. Myös Lauri Tuomilehdon ajaksi kirjattiin 19-sarjan 60 metrillä 6.88. Naisissa puolestaan Milja Thureson ja Lotta Kemppinen pitivät parasta vauhtia ja alittivat molemmat 7.60 ajoin 7.51-7.55.

Pidemmillä matkoilla Helsingissä käytiin sekä miehissä että naisissa kansallisesti varsin kelvolliset 3000 metrin kisat. Naisissa Karin Storbacka vei voiton nimiinsä ennen paluuta parhaimpaan iskuunsa tekevää Oona Kettusta, ajat 9:37.79 ja 9:40.92. Miehissä puolestaan Panu Jantunen oli omaa luokkaansa ajallaan 8:18.98. Suoraan puolustusvoimain tarjoamalta metsäleiriltä kisaamaan saapunut Topi Raitanen oli kilvan toinen ajalla 8:26.55.

Muista Helsingin tuloksista nostettakoon esiin vielä Kristiina Mäkelän kauden avaus kolmiloikassa 13.54, Jonna Berghemin 400 metrin tulos 55.19 sekä Linda Sandblomin 1.83 korkeudesta.

Jyväskylässä Elmo Lakka tuplasi hallikauden avauksessaan juoksemalla sekä leipälajinsa pika-aidat että 200 metriä. Lakka voitti kummatkin matkat tuloksin 7.89-21.98. Naisten 200 metrillä voiton vei Aino Pulkkinen ajalla 24.75. Muissakin lajeissa tehtiin Jyväskylässä varsin hyviä tuloksia. Naisten pituudessa Emmi Mäkinen ponkaisi tuloksen 6.12 ja miesten kolmiloikassa Kristian Pulli mainiosti tuloksen 15.81. Saija Seppä voitti naisten 800 metriä ajalla 2:12.07.

Porissa Nooralotta Neziri ja Erik Back juoksivat mukavasti 200 metrillä. Nezirin tulos oli 24.47 ja Backin 21.92.

Euroopassa kärkiurheilijoistamme kävivät kisailemassa Ville Myllymäki sekä kolmen kisan turneensa avauskisassaan hypänneet seiväsnaiset Wilma Murto ja Minna Nikkanen. Nikkanen oli tällä kertaa seiväskaksikosta parempi Ranskan Rouenissa hypätyssä kisassa tuloksellaan 4.30. Murron oli tyytyminen tulokseen 4.15. Myllymäki puolestaan juoksi Wienissä B-finaalin voittoon 60 metrillä tuloksellaan 6.82. Yhdysvalloissa opiskeleva Ville Lampinen juoksi lauantaina 800 metrillä lupaavasti 1:50.34 New Yorkin osavaltion Staten Islandilla käydyssä kilvassa. Lampinen voitti oman eränsä.

Sunnuntaina Oulusta kuului iloisia uutisia, kun Jukka Vähäkankaan valmentama Eetu Rantala alitti EM-hallien tulosrajan juostuaan 60 metrillä 6.70. Ilahduttavaa nähdä Rantala jälleen parhaassa iskussaan. Vähäkankaan ryhmällä oli kaikin puolin varsin onnistunut viikonloppu, sillä myös Kuopiossa naisten 60 metrillä EM-rajan rikkonut Kortetmaa on samassa valmennuksessa. Oulun kisassa Rantalan vanavedessä nuori Samuel Purola juoksi jälleen oivallisesti 6.88. Miesten pituudessa Henri Väyrynen mittautti tuloksen 7.50.

 

https://www.youtube.com/watch?v=KpWnR9UjBOM

Tampereella Markus Skyttä kellotti 60 metrillä 6.84. Naisten puolella Taika Koilahti juoksi 200 metrillä puolestaan mukavasti 24.69. Miesten 200 metrillä ei valitettavasti teknisten ongelmien vuoksi saatu aikoja. Näin ollen Samuli Samuelssonin 200 metrin juoksusta ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa. Harmillinen tilanne, sillä Samuelssonin oli tarkoitus antaa hallimaaottelua varten näyttö.