IAAF tiukentaa maratoonarien dopingseurantaa - Keniaan dopinglaboratorio
Etusuora: 17.02.2015 20:10Yleisurheilu
.jpg)
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Kenian ja Venäjän maratoonarien dopingkäryt ovat saaneet IAAF:n tiukentamaan maratoonarien dopingkontrollia.
Erityisesti suurten kaupunkimaratonien, kuten Lontoon, New Yorkin, Bostonin, Chicagon ja Berliinin järjestäjät panostavat entistä enemmän huippujuoksijoiden testaamiseen tulevina vuosina. Tämä tarkoittanee, että maratonien yhteydessä 150 kärkijuoksijaa testataan tiheämmin. Testejä on tarkoitus järjestää myös kilpailujen ulkopuolella.
IAAF:n anti-doping toimikunnanjohtaja Thomas Capdeville mukaan, suuri edistysaskel dopingin vastaiselle työlle on myös Keniaan avautuva dopingtestauslaboratorio. Se mahdollistaa kenialaisten, etiopialaisten ja ugandalaisten veritestauksen. Tähän mennessä erityisesti kenialaisten testaus on ollut hankalasti järjestettävissä, sillä olosuhteista johtuen näytteiden säilyminen laboratorioon asti on ollut hankalasti järjestettävissä. Laboratorion on tarkoitus avata ovensa kolmen kuukauden kuluessa.
Sport24.co.za
Kaupallinen yhteistyö - Viaplay
Kaikki maastohiihdon maailmancupin kilpailut kaudella 2025-26
suorina lähetyksinä Viaplaylta! Lisäksi SM-hiihdot, Suomen Cupin kaikki kilpailut sekä suurin osa mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancupin kilpailuista näet suorana Viaplaylta!
Lisäksi Viaplaylla mm. NHL, Valioliiga, Bundesliiga, darts ja jääkiekon MM-kisat!
Tilaa Viaplay nyt ja nauti laajasta urheilukattauksesta!
