EM-maastot juostaan sunnuntaina Italiassa. Suomella on matkassa menestystä janoava joukkue.
Suomella on pitkästä aikaa
EM-maastoissa joukkue, jolla on useisiin sarjoihin asettaa juoksijoita, joilla on realistiset mahdollisuudet kärkikahinoihin.
Sekaviesti 4 x 1500 m – Raitanen Suomen joukkueen kärkinimenä
Yleisen sarjan osalta EM-maastot polkaistaan käyntiin sekaviestillä. Sekaviestissä juoksee kaksi miestä ja kaksi naista. Tänä vuonna juoksujärjestys on mies – nainen - mies - nainen. Osuuden pituudet ovat 1500 metriä. Reitti kulkee puistossa pehmeällä nurmialustalla ja rataprofiili on luonnehdittavissa melko tasaiseksi. Reitillä on kuitenkin yksi pidempi nousu.
Suomen joukkueen kirkkain tähti on
Topi Raitanen. Tuskin on liioiteltua sanoa, että Raitanen on varmasti sekaviestin aivan kärkipään juoksijoita, kun muiden maiden ykköstykit juoksevat myöhemmin päivällä henkilökohtaisilla matkoilla. Viestissä matkana on 1500 m, johon esteiden Euroopan mestarilla varmasti riittää vauhtia.
Raitanen kärsi koronanoireista pitkään syksyllä, mutta nyt tauti on selätetty ja on mielenkiintoista nähdä miehen iskukyky. Hieman harmillisesti tänä vuonna juoksujärjestus on niin päin, että nainen on ankkuri, sillä tiukassa kirikamppailussa Raitanen olisi kuin kameli aavikolla – täysin elementissään.
Suomen toinen miesjuoksija on
Joonas Rinne. Mailerin maastokunto on pienoinen arvoitus Etusuoran toimitukselle, sillä Rinne ei ole kilpaillut ikinä yleisen sarjan SM-maastoissa, vaan keskittynyt leireilemään kevään maastojen aikaan. Maastojuoksu tuskin on aivan optimitouhua Rinteelle, mutta suhteellisen tasainen reitti ja nurmialusta sopivat varmasti suomalaiselle paremmin kuin erittäin raaka maasto.
Camilla Richardsson osoitti hulppeaa syyskuntoa painelemalla kuukausi sitten 10 km Hakunilassa 33.17. Richardsson on menestynyt maastoissa aiemminkin ja hän tulee varmasti olemaan kisassa kova tekijä. Richardsson juoksee vielä myöhemmin iltapäivällä henkilökohtaisella 8 km matkalla.
Parisen viikkoa sitten 23 vuotta täyttänyt
Viola Westling on joukkueen neljäs juoksija. Westling on toistaiseksi niittänyt eniten mainetta 800 metrillä ja myös 1500 metriä on kulkenut kohtalaisesti. Turun Urheiluliiton suojatilla on vyöllään 22-vuotiaden maastomestaruus.
Sekaviestissä on mukana 14 maata. Suosikkeja ovat kovat maastojuoksumaat, kuten viime vuoden voittaja Iso-Britannia, Ranska, Espanja, isäntämaa Italia sekä Belgia. Mikään maista ei kuitenkaan erotu selkästi edukseen, joten odotettavissa on tiukka kamppailu.
22-vuotiaat – Nathalie Blomqvistilta odotetaan nousua kärkijoukkoihin
Suomella on alle 22-vuotiaiden sarjoissa, niin naisissa kuin miehissä kovat menijät.
Naisten 22-vuotiaissa ainoa edustaja on
Nathalie Blomqvist, joka voitti yleisen sarjan Pohjoismaiden maastomestaruuden kuukausi sitten. Viime vuonna Blomqvist oli EM-maastoissa samassa sarjassa 14:s, eikä naisen kunto vaikuta tällä hetkellä lainkaan hassummalta, joten sijoituksiin voi tulla roima parannus Italiassa – puheet mitalista eivät ole myöskään tuulesta temmattuja. Blomqvist on treenaillut viime viikot Portugalissa.
Sarjan yksi suosikeista on Italian
Nadia Battocletti, joka on dominoinut viime vuodet nuorten maastosarjoja. Battocletti on kuitenkin kärsinyt pienistä vaivoista alkusyksynä. Muita kovia nimiä ovat muun muassa maileri
Ciara Mageean, viime vuoden 19-vuotiaiden sarjan voittaja
Megan Keith sekä Portugalin
Mariana Machado.
Myös nuorten miesten vastaavassa sarjassa on kovia suomalaisnimiä.
Eemil Helanderin viime kausi meni mönkään alkukauden loukkaantumisen seurauksena, mutta loppukaudesta kellotettu 5000m 13.56 osoitti miehen päässeen jo kelpo iskuun.
Mika Kotiranta oli yleisen sarjan 4 km matkan kakkonen heti Helanderin takana viime kevään SM-maastoissa. Viimeistään
Kalevan kisojen 5000 ja 10 000 metrin voittojen myötä joensuulainen kaiversi itsensä suomalaisen yleisurheilukansan mieliin.
Mustafe Muuse säväytti keväällä SM-maastoissa ja rullaili miesten 10 km ykköseksi. Myös kesällä tossu liikkui radalla mukavasti, ja osoituksena hyvästä syyskunnosta Muuse piti pilkkanaan lokakuussa puolen tunnin rajaa kympillä ja pysäytti kellot aikaan 29.59.
Suomella on siis erittäin tasokas joukkue matkassa, mutta niin on useilla muillakin mailla ja menestymiseen vaaditaan huippuonnistumista. Miesten 22-vuotiaiden sarjassa on mukana viime vuoden mitalikolmikko ja peräti kahdeksan miestä, jotka olivat viime vuonna kymppisakissa. Kisan suosikki on Britannian
Charles Hicks, joka on sarjan hallitseva mestari.
Ilona Mononen Suomen suurin mitalitoivo
Naisten 19-vuotiaiden 4 km kisan ykkösssuosikit saapuvat Pohjolasta. Vasta 17-vuotias Tanskan
Sofia Thøgersen voitti Pohjoismaiden mestaruusmaastot 19-vuotiaiden sarjassa, jossa hän kukisti kaksi muuta kovaa norjalaista
Ingeborg Östgårdin ja
Ina Halle Haugenin. Thøgersen oli viime vuonna EM-maastoissa samassa sarjassa 15:s, mutta hänellä oli allaan jo sekaviestiosuus.
Östgård on viime vuoden kakkonen Dublinin EM-maastoista. Haugen oli niin ikään viime vuonna mukana, mutta vasta 31:s. Hän kuitenkin taisteli marraskuun Pohjoismaiden mestaruusmaastoissa tiukasti voitosta yhdessä Thøgersen ja Östgårdin kanssa.
Suomen
Ilona Mononen on kisan ehdottomia suosikkeja. Viikon päästä 19-vuotiskemujaan juhlivalla suomalaisella on kovia tuloksia kesältä, joten jos syksyn harjoittelu on mennyt mallikkaasti, niin viime vuoden neljänteen sijaan voidaan odottaa kohennusta.
Peiponen ja Richardsson Suomen ainoat yleisen sarjan juoksijat – Ingebrigtsenit tähdittävät miesten sarjaa
Naisten 8 km matkalla Suomella on asettaa lähtökarsinaan kaksi naista:
Johanna Peiponen ja Richardsson. Peiponen on erinomainen maastojuoksija, mutta Pohjoismaiden mestaruusmaastojen viides sija ei ollut aivan sitä mitä häneltä odotettiin.
Richardsson on hyvässä syyskunnossa, mistä kertoo Hakunilassa juostu 10 km 33.17. Richardssonilla on kisaan startatessaan jo allaan 1500 m sekaviestistä, mikä varmasti painaa jaloissa hitusen.
Miesten kisassa katseet kohdistuvat vuonomaan veljeskatraaseen. Viime vuoden voittaja ja nuorten sarjoissa neljä maastokultaa voittanut
Jakob Ingebrigtsen on kisan suosikki. Norjan joukkueessa on myös Jakobin isoveljet
Henrik ja
Filip. Molemmat vanhemmista veljistä kärsivät viime kesänä vaivoista, mutta ovat kuitenkin nyt maastoissa mukana.
Jos joku haastaa Jakobin, niin hän voisi olla Italian oma poika
Yemeneberhan Crippa, joka on suurimmat saavutuksensa haalinut 10 000 metriltä, mutta myös maastossa hän on tehnyt hyvää jälkeä.
Katso: EM-maastot 2022 – Osallistujat, tulokset, Ylen lähetysajat & aikataulu