JuVaughn Harrison – huipputulos samana päivänä sekä korkeudessa että pituudessa

Yhdysvalloissa kasvamassa käsittämätön hyppääjälahjakkuus – huipputulos samana päivänä sekä korkeudessa että pituudessa


Yhdysvaltalaisesta JuVaughn Harrisonista on kehkeytymässä erittäin mielenkiintoinen nimi kansainväliseen huippuyleisurheiluun.
Etusuora: 13.03.2021 07:23Yleisurheilu
Yhdysvalloissa kasvamassa käsittämätön hyppääjälahjakkuus – huipputulos samana päivänä sekä korkeudessa että pituudessa
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Huhtikuussa 22 vuotta täyttävä JuVaughn Harrison voitti perjantaina kaksi eri lajia Arizonan Fayettevillessä järjestettävissä Yhdysvaltain yliopistourheilujärjestelmän NCAA:n hallimestaruuskisoissa.

Korkeushypyssä Harrison kohensi kahdella sentillä ennätystään lukemiin 230. Reilut pari tuntia tämän jälkeen Harrison ponnisti myös pituushyppypaikalla uuden ennätyksensä 845. Muutama viikko sitten syntynyt aiempi ennätys kohentui 12 senttiä. Pituustuloksellaan hän nousee kahdeksanneksi sisäratojen kaikkien aikojen maailmantilastossa.

Korkeushypyssä U20-sarjan MM-pronssin vuonna 2018 saavuttaneen Harrisonin tulosyhdistelmä on kaikkien aikojen paras noteeraus samana päivänä miesten korkeudessa ja pituudessa. Huipputasolla kilpaileminen näissä kahdessa lajissa on ollut muutenkin varsin harvinaista toisen maailmansodan jälkeisessä miesten yleisurheilussa.

Itäsaksalainen Henry Lauterbach hyppäsi korkeutta 230 vuonna 1978 ja pituutta 835 vuonna 1981. Lauterbach oli korkeushypyssä olympianelonen 1980 ja pituushypyssä EM-hallimestari 1982.


Varaa kisamatka yleisurheilun MM-kisoihin Budapestiin!


Lähde yleisurheilun 2023 MM-kisoihin Budapestiin ja nauti kisatunnelmasta paikan päällä! Kannusta suomalaisia ja siivitä urheilijamme huippusuorituksiin!

Kokenut matkanjärjestäjä Kon-Tiki Sport Travel järjestää Budapestin MM-kisoihin kolme matkaa. Ensimmäinen matka kattaa koko kisarupeaman, toinen matka kisojen ensimmäisen puoliskon ja kolmas matka kisaviikon toisen puoliskon.

Kon-Tikin matkapaketit



Lue myös



Katso kaikki uutiset