Kalevan kisoissa haetaan täydennystä EM-joukkueeseen - Runsaasti nimiä kisarajojen tuntumassa


Huomenna käynnistyvät Kalevan kisat ovat urheilijoille viimeisiä tilaisuuksia nousta EM-kisakoneeseen. Ehdoton takaraja rajojen rikkomiselle on toki vasta perjantaina 27.7. Suomen mestaruuksista taistellaan näillä näkymin erinomaisissa olosuhteissa, joten ainakaan keleistä kisarajojen metsästyksen ei pitäisi jäädä kiinni.
Etusuora: 18.07.2018 19:06Yleisurheilu
Kalevan kisoissa haetaan täydennystä EM-joukkueeseen - Runsaasti nimiä kisarajojen tuntumassa
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Jami Kinnunen
Kalevan kisat käynnistyvät perjantaina. Tässä Etusuoran katsaus potentiaalisiin EM-kisojen rajojen rikkojiin.

Miehet


Oskari Lehtonen on toistaiseksi ainoa kisarajan rikkonut suomalainen miespikajuoksija. Kuitenkin Eetu Rantala on juossut sadalla metrillä vain neljän ja Samuel Purola yhdeksän sadasosan päähän kisarajasta. Mikäli Purola on kunnolla toipunut viime viikon sairasteluistaan, voidaan pohjoisen poikien odottaa kirittävän toisensa kohti kisarajaa.

200 metrillä Roope Saarinen on puolestaan vajaan kymmenyksen päässä kisarajasta. Kisarajan kertaalleen alittanut Lehtonen lähtee hakemaan uransa ensimmäistä Suomen mestaruutta ja pyrkii samalla kirittämään myös muita alle 20.90:en.

Pituudessa kisarajan (795) ylittäneitä ei ole vielä lainkaan. Lähimmäs rajaa on hypännyt Kristian Pulli (791), joka on vahvoilla jo nykyisen tuloksensa turvin, sillä rajan rikkoneita on toistaiseksi vain parisen kymmentä. Sen sijaan kolme senttiä vähemmän ponkaissut Arttu Pajulahti tarvitsee kipeästi lisäsenttejä eikä kisarajakaan kummallekaan miehelle mahdoton ole, vaikka tulostaso on toki ailahdellut rajusti

Tero Pitkämäen loukkaantumisen myötä kolmas edustuspaikka keihääseen on vielä vapaana. Euroopan tilastoissa 30 kieppeillä olevat Jami Kinnunen ja Lassi Etelätalo kaipaavat kipeästi lisämetrejä. Tasan 80 metriin vedetty kisaraja on kaksikolla reilun puolentoista metrin päässä. Sitä rajaa pitänee ainakin kutitella tuntuvasti, jos mielii Berliiniin lähteä.

Naiset


Satasella mahdollisia EM-rajan tekijöitä ovat Anniina Kortetmaa sekä Hanna-Maari Latvala. Vuonna 1995 syntynyt Kortetmaa on vetänyt nousujohteisesti, ja Kuortaneella viileässä kelissä syntyi lupauksia antavasti ennätys 11,60. Neljän vuoden takaisen 200 metrin EM-nelosen Latvalan kauden paras 11,63 on kahden kuukauden takaa. EM-raja on 11,50.

Nuorten MM-kisoissa Viivi Lehikoinen teki EM-rajan 57,70 ja Nea Mattila paransi ennätystään 1,3 sekuntia aikaan 58,26. Molemmat naiset ovat nyt kelpo kunnossa, mikä voi virittää tänä vuonna 58,15 juosseen Eveliina Määttäsen hyvinkin EM-koneeseen.

Ennätystään kesän mittaan roimasti petrannut Mattila on varmasti hyvässä flow-tilassa, joten myös hänellä on pieni oljenkorsi EM-kisalipun suhteen. Tosin vielä on hieman auki, nähdäänkö hänet Jyväskylässä aidoissa vai sileillä matkoilla

Sandra Eriksson ei ole juossut tänä kesänä vielä yhtään estekisaa. Kuitenkin sileän kolmosella hän on juossut lähelle ennätystään, joten EM-rajan 9.55 ei ainakaan pitäisi olla iso este. Toinen juttu onkin, haluaako kokenut arvokisakävijä vain lähteä osallistumaan kisoihin.

Parin viimeisen vuoden aikana vastoinkäymisistä kärsineen Alisa Vainion vire 10 000 metrillä on arvoitus. Muutama viikko syntyi 33.54, joka jää EM-rajaan oikeuttavasta ajasta 34 sekuntia. Vainio veti hiljattain 3000 metrin ennätyksensä, joten nähtäväksi jää paljonko tämän kauden kympin ajasta vielä lähteekään

Kolmiloikassa Sanna Nygård voi hyvin tehdä seuraa Kristiina Mäkelälle. Hyppääjä on jäänyt EM-rajasta 13,90 vain yhdeksän senttiä. Kalevan kisat voisi olla Nygårdille se tarvittava elementti, sillä viime vuonna hän kävi Seinäjoella tiukan senttitaiston Mäkelän kanssa.

Seiväshyppääjä Saga Andersson on hypännyt kesän aikana epätasaisesti. Joissakin kisoissa on lähennelty EM-rajaa 445, mutta taas toisissa homma on takunnut avauskorkeuksiin. Hallikaudella syntyi 440, joten ei EM-paikka täysin utopiaa ole.

Moukarinheittäjä Inga Linna on jäänyt EM-rajasta 69 metriä vain harmittavat 48 senttiä. Kuluvalla kaudella väkevästi kisannut ja ennätyksensä tehnyt Krista Tervo voi olla kuitenkin se tarvittava sytyttäjä, joka ajaa Linnan EM-paikkaan kiinni.

Naisten keihäässä Suvi Kemppainen on kiskaissut ennätyksensä 57,75 EM-rajan ollessa 59 metriä. Kuitenkin rajan ylittäneitä on 21. Euroopan tilastossa sijalla 28 oleva parikymppinen heittäjä voisi uudella ennätyksellään parannella asetelmiaan EM-paikan suhteen.

EM-joukkueeseen jo valitut urheilijat: Arttu Vattulainen, Elmo Lakka, Topi Raitanen, Aku Partanen, Aleksi Ojala, Jarkko Kinnunen, Simo Lipsanen, Tommi Holttinen, Urho Kujanpää, Tomas Wecksten, Arttu Kangas, Henri Liipola, Elmo Savola, Nooralotta Neziri, Camilla Richardsson, Elisa Neuvonen, Tiia Kuikka, Anne-Mari Hyryläinen, Minna Nikkanen, Jenni Kangas, Salla Sipponen, Krista Tervo.

EM-rajan tehneet urheilijat: Oskari Lehtonen, Oliver Helander, Antti Ruuskanen, Reetta Hurske, Annimari Korte, Lotta Harala, Viivi Lehikoinen, Sara Kuivisto, Kristiina Mäkelä, Wilma Murto, Ella Junnila, Sanna Kämäräinen, Helena Leveelahti.

Suomella on paikka myös miesten pikaviestiin. Lisäksi Tero Pitkämäki on ylittänyt EM-rajan, mutta häntä ei Berliinissä loukkaantumisen takia nähdä.

Muokattu 21.40: Kolmiloikan tulosraja korjattu 13,90