Aaron Kangas ja Krista Tervo heittivät voittoon Kankaanpäässä järjestetyissä moukarikisoissa.
Kankaanpään Seudun Leiskun
Aaron Kangas jatkoi vahvaa alkukesän virettään Kankaanpäässä järjestetyssä moukarikilpailussa. Viime viikonloppuna ennätyksensä 77,09 heittänyt Kangas heitti kotikentällään Kankaanpäässä jälleen yli vanhan ennätystuloksensa 74,40, kun hänen voittotuloksekseen kirjattiin 75,30. Tämän lisäksi hän onnistui myös toisella onnistuneella heitollaan ylittämään 75 metrin rajapyykin.
Kilpailu oli myös Kankaan takana kotimaisittain hyvätasoinen, sillä myös kolme muuta heittäjää heitti päälle 72 metriä. Someron Esan
Henri Liipola oli toinen tuloksella 73,91 ja Vehmaisten Urheilijoiden
Aleksi Jaakkola kolmas tuloksella 73,22. Neljänneksi kilpailussa sijoittui kokenut arvokisakävijä
Tuomas Seppänen tuloksella 72,82.
Kankaanpään kilpailu oli alunperin tarkoitus järjestää Tampereella, mutta kilpailua edeltävänä päivänä todettiin, ettei kenttä ole täysin sääntöjenmukainen. Tästä syystä kilpailu siirrettiin viime hetkillä Kankaanpäähän.
# | Urheilija | Tulos |
1. | Aaron Kangas (Kankaanpäänseudun Leisku) | 75,30 |
2. | Henri Liipola (Someron Esa) | 73,91 |
3. | Aleksi Jaakkola (Vehmaisten Urheilijat) | 73,22 |
4. | Tuomas Seppänen (Noormarkun Nopsa) | 72,82 |
5. | Joni Syrjälä (Tampereen Pyrintö) | 61,59 |
Krista Tervo naisten kilpailun ykkönen
Naisten puolella voittoon heitti odotusten mukaisesti muutama päivä sitten uuden Suomen ennätyksen 71,93 heittänyt
Krista Tervo. Karhulan Katajaisten heittäjä ei tällä kertaa onnistunut ylittämään 70 metrin rajapyykkiä, mutta heitti kuitenkin parhaallaan kotimaisittain kelpotuloksen 68,22.
Tervon lisäksi myös muut suomalaisnaiset jatkoivat hyvää tekemistä. Alle 20-vuotiaiden SE-nainen
Silja Kosonen osoitti, että hän on noussut pysyvästi uudelle tasolle heittäen peräti kolmesti päälle 66 metriä. Hänen paras heittonsa kantoi lukemiin 66,87. Kauhajoen Karhun
Suvi Koskinen sijoittui kolmanneksi tuloksella 65,96, mikä jää vain viisi senttiä hänen ennätyksestään.
# | Urheilija | Tulos |
1. | Krista Tervo (Karhulan Katajaiset) | 68,22 |
2. | Silja Kosonen (Someron Esa) | 66,87 |
3. | Suvi Koskinen (Kauhajoen Karhu) | 65,96 |
4. | Johanna Witka (Someron Esa) | DNS |