Mistä näkyvät maailmancup ja MM-kisat? Näin katsot talvilajeja kaudella 2024-2025


Mistä näkyvät maastohiihdon, mäkihypyn, yhdistetyn ja ampumahiihdon kilpailut kaudella 2024/25? Katso kattava listaus talvilajien kisakohtaisista lähetysoikeuksista.
Etusuora: 16.10.2024 13:49Hiihto
Mistä näkyvät maailmancup ja MM-kisat? Näin katsot talvilajeja kaudella 2024-2025
Kuva: Ruka Nordic (PTB-Creative)
Remi Lindholm


Viime kaudella talven yksilölajien seuraajat kokivat merkittäviä muutoksia, kun YLE ei enää totuttuun tapaan välittänytkään esimerkiksi kaikkia hiihdon maailmancupin kisalähetyksiä. Samalla sapluunalla jatketaan myös tulevalla talvikaudella eli Viaplay näyttää kaikki maastohiihdon talvilajien tapahtumat ja YLE osan niistä.

Tulevalla kaudella YLE näyttää kaikki osakilpailut kotimaisesta maastohiihdon Suomen Cupista sekä SM-hiihdoista, mutta maastohiihdon maailmancupin osalta noin puolet kilpailuista jää näkemättä, mikäli seuraa talviurheilua ainoastaan YLE:n kanavilta.

Esimerkiksi Tour de Skin neljä ensimmäistä osakilpailua Toblachissa näkyvät vain Viaplayn palveluissa.

Maastohiihdon pitkien matkojen kilpailusarjan Ski Classicsin televisioinnista Suomessa ei ole vielä tietoa.

Mäkihypyn ja yhdistetyn osalta YLE lähettää osan maailmancupin kilpailuista, mutta iso osa kisoista jää valtakunnallisilta kanavilta näkemättä. Viaplaynäyttää näiden lajien osalta lähes kaikki maailmancupin osakilpailut. Ainoastaan Itävallassa kilpailtavat osakilpailut eivät näy Viapaylta.



Talvilajien TV-lähetykset & livestreamit Suomessa 2024-2025


Tarkemmat Ylen lähetysajat ja linkit Yle Areenan lähetyksiin löydät osakilpailukohtaisilta sivuiltamme.

Maastohiihto

PvmKisatYLEViaplay
2.-3.11.Vuokatin Suomen cup
23.-24.11.Rukan Suomen cup
29.11.-2.12.Ruka maailmancup
6.-8.12.Lillehammer maailmancup
13.-15.12.Davos maailmancup
28.12.-1.1.Toblach maailmancup (Tour de Ski)
3.-5.1.Val di Fiemme maailmancup (Tour de Ski)
10.-12.1.Imatran SM-hiihdot
17.-19.1.Oberhof maailmancup
24.-26.1.Engadin maailmancup
31.1.-2.2.Cogne maailmancup
8.-9.2.Vantaan SM-hiihdot
14.-16.2.Falun maailmancup
26.2.–9.3.Hiihdon MM-kisat, Trondheim
15.-16.3.Holmenkollenin kisat
19.3.Tallinna maailmancup
21.-23.3.Salpausselän kisat
29.-30.3.Iisalmen Suomen cup
4.-6.4.Taivalkosken SM-hiihdot



  • Hanki Viaplay Total nyt ja nauti talvilajilähetyksistä täysimääräisesti!

Mäkihypyn maailmancup

PvmKisat (M/N)YLEViaplay
22.–24.11.Lillehammer, Norja (N)
22.–24.11.Lillehammer, Norja (M)
29.11.–1.12.Ruka, Suomi (M)
6.–8.12.Wisla, Puola (M)
13.-15.12.Titisee-Neustadt, Saksa (M)
13.-15.12.Zhangjiakou, Kiina (N)
21.–22.12.Engelberg, Sveitsi (M+N)
28.–29.12.Oberstdorf, Saksa (M)
31.12.Garmisch-Partenkirchen, Saksa (N)
31.12.-1.1.Garmisch-Partenkirchen, Saksa (mäkiviikko) (M)
1.1.Oberstdorf, Saksa (N)
3.-4.1.Innsbruck, Itävalta (mäkiviikko) (M)
4.-6.1.Villach, Itävalta (N)
5.-6.1.Bischofshofen, Itävalta (mäkiviikko) (M)
17.-19.1.Sapporo, Japani (N)
18.–19.1.Zakopane, Puola (M)
23.-26.1.Zao, Japani (N)
26.-28.1.Oberstdorf lentomäki, Saksa (M)
31.1.-2.2.Willingen, Saksa (M)
31.1.-1.2.Willingen, Saksa (N)
6.-9.2.Lake Placid, USA (M+N)
14.-16.2.Sapporo, Japani (M)
15.–16.2.Ljubno, Slovenia (N)
21.-23.2.Hinzenbach, Itävalta (N)
27.2.–8.3.MM-kisat, Trondheim, Norja (M+N)
12.-13.3.Oslo, Norja (M+N)
14.-16.3.Vikersund, Norja (lentomäki) (M+N)
20.–23.3.Lahti, Suomi (M+N)
27.–30.3.Planica, Slovenia (M)



Edellä mainittujen kanavien lisäksi ilmainen Eurovision Sports -palvelu näyttää Itävallassa hypättävät mäkihypyn osakilpailut, kuten mäkiviikon kaksi viimeistä kilpailua. Palvelu on maksuton, mutta se vaatii rekisteröitymisen.


Yhdistetyn maailmancup

PvmKisatYLEViaplay
29.11.–1.12.Ruka, Suomi
6.–8.12.Lillehammer, Norja
19.-21.12.Ramsau, Itävalta
18.-19.1.Schonach, Saksa
30.1.-2.2.Seefeld, Itävalta
8.-11.2.Otepää, Viro
27.2.–8.3.MM-kisat, Trondheim
14.-16.3.Oslo, Norja
21.-23.3.Salpausselän kisat, Lahti, Suomi



Ampumahiihdon maailmancup & MM

PvmKisatYLE
30.11.–8.12.Kontiolahti, Suomi
13.-15.12.Hochfilzen, Itävalta
19.-22.12.Annecy, Ranska
9.-12.1.Oberhof, Saksa
15.-19.1.Ruhpolding, Saksa
23.-26.1.Antholz-Anterselva, Italia
7.-18.2.Lenzerheide, Sveitsi (MM-kisat)
3.-6.3.Nove Mesto, Tsekki
13.-16.3.Pokljuka, Slovenia
21.3.-23.3.Holmenkollen, Oslo, Norja


Yllä mainittujen lajien lisäksi YLE näyttää tulevalla kaudella alppihiihdon, lumilautailun ja freestylen maailmancupin kilpailuja sekä MM-kisat. Katso koko lista YLE:n talviliajien lähetyksistä kaudelle 2024/25.



Kaupallinen yhteistyö - Viaplay

Kaikki maastohiihdon, yhdistetyn ja mäkihypyn maailmancupin kilpailut suorina Viaplaylta!

Tilaa Viaplay nyt ja nauti talviurheilusta!