Maria Huntington otteli Suomen kaikkien aikojen kolmostuloksen Tallinnassa


Maria Huntington sijoittui Tallinnassa 6.2. kansainvälisessä viisiottelussa neljänneksi mainiolla tuloksella.
Etusuora: 06.02.2022 18:35Yleisurheilu
Maria Huntington otteli Suomen kaikkien aikojen kolmostuloksen Tallinnassa
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Maria Huntington lähtee Kalevan kisoihin tavoittelemaan uutta Suomen ennätystä.
Maria Huntingtonin hallikauden ensimmäinen ottelu sujui mukavissa merkeissä sunnuntaina Tallinnassa. Huntington sijoittui moniottelun World Combined Events Silver Tourin osakilpailussa neljänneksi Suomen kaikkien aikojen kolmanneksi parhaalla viisiottelun hallituloksella 4476. Huntington johti ottelua niukasi ennen viimeistä lajia, mutta joutui taipumaan 800 metrillä kolmelle kilpakumppanilleen.

Kilpailun voiton vei Puolan Adrianna Sulek (4598) vaivaisen yhden pisteen erolla ennen Iso-Britannian Holly Millsia (4597). Kolmanneksi otteli Ukrainan Julia Loban pistein 4482.



Huntington avasi kilpailun juoksemalla 60 m aidat aikaan 8,31. Korkeudessa ylittyi 181. Kuulaa Huntington työnsi 12,98 ja paras pituusleiskautus kantoi 626. Päätösmatkalla 800 metrillä hän juoksi ajan 2.24,02.

Huntingtonin halliviisiottelun kokonaistulos oikeuttaa Suomen kaikkien listalla kolmanneksi. Ykkössijaa pitää Tiia Hautala 4580 (v. 2000) ja toisena on Tina Rättyä 4528 (v. 1993). Huntington pudotti listan neloseksi seitsenottelun SE-naisen Satu Ruotsalaisen (4419).



Katso myös: Tallinnan naisten viisiottelun tulokset
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta