fi

Nuoret urheilijat kovassa vauhdissa 100 metrillä lauantaina Yhdysvalloissa


Useat nuoret juoksijat tekivät mainioita tuloksia lauantaina Yhdysvalloissa 100 metrillä.
Etusuora: 17.04.2022 13:36Yleisurheilu
Nuoret urheilijat kovassa vauhdissa 100 metrillä lauantaina Yhdysvalloissa
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Vasta 21-vuotiaaseen Matthew Bolingiin on ladattu suuria odotuksia jo vuosien ajan.

Yhdysvaltalainen Boling juoksi suuren yleisön tietoisuuteen kaudella 2019, kun hän alitti 10 sekunnin rajan 18-vuotiaana. Tuolloin hän takoi tauluun lukemat 9,97, mutta vastatuulta oli valitettavasti roimasti liikaa +4,2.

Lauantaina Gainesvillessä Boling onnistui ensimmäistä kertaa alittamaan 10 sekuntia sallituissa tuulioloissa kellottamalla ajan 9,98, joka oikeuttaa maailmantilaston kakkossijaan. Hän oli hätyytellyt jo 10 sekunnin rajaa jo maaliskuussa, kun hän juoksi suoran mitan aikaan 10,03.



Boling tunnetaan moniosaajana, sillä hän on tällä kaudella muun muassa hypännyt pituutta hulppeat lukemat 825.

Tilastot tuottaa: Tilastopaja

()

Syntynyt: 1.1.1970



Launtaina myös muualla Yhdysvalloissa nähtiin 100 metrillä kovaa kyytiä. Syypää huipputulokseen on nimeltään Micah Williams, joka juoksi Walnutissa ajan 9,83, mutta virallista tulosta ajatellen tuulta oli hieman liikaa (+2,5).

20-vuotiaan Oregonin yliopisto-opiskelijan ennätys on 9,91 (2021).

Tilastot tuottaa: Tilastopaja

()

Syntynyt: 1.1.1970



Myös Jamaikan 22-vuotias Davonte Burnett juoksi lauantaina satasen alle 10 sekuntia 9,99 sekä naisten puolella nähtiin nuorelta (s. 2001) Saint Lucianin juoksijalta Julien Alfredilta kova tulos 10,98.




Kaupallinen yhteistyö - Viaplay

Kaikki maastohiihdon maailmancupin kilpailut kaudella 2025-26 suorina lähetyksinä Viaplaylta! Lisäksi SM-hiihdot, Suomen Cupin kaikki kilpailut sekä suurin osa mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancupin kilpailuista näet suorana Viaplaylta!

Tilaa Viaplay nyt ja nauti talviurheilusta!