Arttu Mattila sai hyppynsä rytmityksen kuntoon viime hetkellä ja kurottaa nyt kohti kovempia korkeuksia.
Alle 20-vuotiaiden EM-kisoista Suomen ainoan mitalin tuonut
Arttu Mattila tuskaili alkukaudesta tekniikkamurheiden kanssa. Mattilan mukaan murheet johtuivat lähinnä hallikauden väliin jäämisestä.
Hyppy asettui uomiinsa kreivin aikaan. Äänekosken urheilijoiden hyppääjä ylitti kisapaikan varmistaneen korkeuden 210 viimeisessä kilpailussa ennen Boråsin EM-kisoja. Tulos ei ylittänyt kisarajaa 212, mutta riitti kisalippuun Mattilan oltua tilastoissa 20 parhaan joukossa.
- Vaihdettiin vauhdinottoa, ja jonkin aikaa piti hakea rytmiä. Itse asiassa viimeisessä treenissä ennen tuota 210:en ylitystä saatiin rytmitys kuntoon, ja sen jälkeen se on ollut aika lailla balanssissa.
Tasapainossa on pysynyt myös Mattilan terveys,
Kalevan kisoja edeltävää pientä flunssaa lukuun ottamatta. Kyseisistä kilpailuista irtosi myös uran ensimmäinen yleisen sarjan SM-kulta ulkoradoilla. Boråsissa pronssin tuonut tulos 212 riitti Lappeenrannassa voittoon.
Aiemmin urallaan jo nuorten olympiafestivaalikultaa voittanut Mattilakaan ei ole aina onnistunut arvokisoissa. Viime kesänä hän jäi alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa kuudenneksi yhdellä kauden heikoimmista tuloksistaan. Mattila ei kuitenkaan kokenut lähtökohtien Boråsiin olevan lopulta kovin erilaiset.
- En ajatellut asiaa sillä lailla. Näyttöhalut olivat toki kovat, sillä tiesin pystyväni hyppäämään korkeammalta kuin alkukesästä.
Parhaimmillaan 216 hallissa hypännyt ja ulkona 214 ylittänyt lahjakkuus tietää, että reservissä on edelleen paljon korkeampia hyppyjä.
Hyvä paikka ennätysjahtiin avautuu tulevana viikonloppuna Puolan Bydgoszczissa käytävissä
Euroopan joukkuemestaruuskilpailuissa, joissa Mattila pääse haastamaan monia Euroopan kärkinimiä.
- Varmasti hyvä paikka hakea omaa ennätystä, kun niissä tavoitekorkeuksissa on todennäköisesti enemmän ukkoja mukana, ja kilpailun rytmi on parempi kovien tulosten tekoon.