Onko pituudella väliä? Vertailimme eri lajiryhmien kotimaisten sekä maailman huipputulosten tekijöiden pituuksia miesten osalta.
Pituudet ovat tehty loppuvuoden 2018 tilastojen perusteella. Eli esimerkiksi Suomen ja maailman top5-tuloksia vuosilta 2019 ja 2020 ei ole huomioitu. Urheilijoiden pituuksien lähteenä on käytetty Tilastopajaa ja WorldAthletics-sivustoa.
Mikä on miesurheilijan optimipituus kiekonheittoon? Entä 100 metrille? Tähän tuskin on yksiselitteistä vastausta, mutta tutkimalla Suomen- ja maailman huipputulosten (viisi parasta molemmista tilastoista) tekijöiden pituuksia, saadaan tähän suuntaa-antava vastaus, sillä jossakin määrin voidaan olettaa, että maailman parhaimmat tulokset ovat syntyneet myös lajiin optimaalisen luontaisen pituuden omaavilta urheilijoilta.
Sileiden juoksumatkojen urheilijoiden pituuksissa selkeät erot
Kaikkien aikojen viiden parhaan 100 metrin tuloksen tekijän keskipituus on 186,4 cm. On kuitenkin merkille pantavaa, että
Usain Bolt (196 cm) ja
Asafa Powell (190 cm) nostattavat merkittävästi keskipituutta, sillä esimerkiksi kaikkien aikojen kakkos- ja kolmosajat omaavat
Tyson Gay ja
Yohan Blake ovat selkeästi heitä lyhyempiä, noin 180 senttisiä. Kovimmat suomalaiset satasen menijät ovat keskiarvoltaan maailman eliittiä lyhyempiä – keskiarvopituus on hitusen päälle 180 cm.
Kun siirrytään pidemmille matkoille, niin keskipituudet säilyvät maailman huipputulosten tekijöiden joukossa melko samana (noin 185 cm) aina ratakierrokseen asti. Sen sijaan 800 metrillä keskipituus onkin enää 180,4 cm ja 1500 metrillä 175,6 cm. Erityisesti 1500 metrillä ero Suomen huipputulosten tekijöihin on suuri, sillä vain
Antti Loikkanen on Suomen top5-tulosten tekijöistä alle 184 cm.
Siirryttäessä 5000 ja 10 000 metrille maailman kärkinimien pituudet jatkavat laskemistaan, jopa hämmentävän kovalla vauhdilla, sillä näiden matkojen top5-tulosten tekijöiden keskiarvopituudet ovat 167-168 cm(!) Verrattaessa suomalaisiin lajikaimoihin, on eroa keskiarvossa lähes 15 senttiä.
TOP5-keskiarvopituudet (juoksut & kävelyt)
Jos olet pitkä, ota kiekko käteen
Tilastojen valossa merkittävintä hyötyä pituudesta saavat kiekonheittäjät. Kaikkien aikojen top5 kovimpien kiekkotulosten tekijöiden joukossa keskipituus asettuu 196 cm tuntumaan. Pitkien miesten pitkiin kaariin on myös luonnollinen selitys, sillä pitkillä urheilijoilla on myös useimmiten suuri syliväli, josta saa merkittävää hyötyä kiekon viskaamisessa taivaan tuuliin. Suomen top5 kovimpien tulosten joukon keskipituus on myös lajiryhmien korkein 193,8 cm.
Myös muissa heittolajeissa pituus vaikuttaa olevan merkittävässä roolissa. Niin Suomen kuin maailmankin top5-kuulamiehet ovat keskiarvoltaan päälle 190 cm. Lisäksi Suomen huipputulosten tekijöiden keskipituus ylittää 190 cm myös keihäässä ja korkeudessa.
TOP5-keskiarvopituudet (heitot, hypyt & ottelu)