Murto kamppailee seiväskarsinnassa
Wilma Murto on Suomen edustaja naisten seiväshypyssä Glasgow'n EM-hallikisoissa.
Etusuora: 01.03.2019 21:05Yleisurheilu

Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Wilma MurtoWilma Murto ylitti tammikuussa Australiassa 451 ja Uudessa-Seelannissa 441 mutta Euroopassa on ollut vaikeampaa: kahdessa kisassa suomalainen on jäänyt ilman tulosta ja SM-halleissa voittulokseksi kirjattiin 425.
Karsintarajaksi on lyöty 465, mutta sitä sentään tuskin tarvitsee ylittää. 19 hyppääjästä vähintään kahdeksan parasta etenee sunnuntain finaaliin.
Viime EM-halleissa hypättiin suora finaali, jossa Murto sijoittui kahdeksanneksi tuloksella 440. Minna Nikkanen oli tuolloin kuudes. Hänen nimissään on myös paras suomalaissijoitus, kun Nikkanen sijoittui jaetulle neljännelle sijalle 2011.
Ennakkosuosikeista Anzhelika Sidorova (RUS) on hypännyt 491 ja Holly Bradshaw (GBR), Nikoleta Kiriakopoulou (GRE) sekä Angelica Bengtsson (SWE) 481. Ruotsilla on laittaa kisaan myös toinen mitaliehdokas: Michaela Meijer on taivuttanut 475. Hallitsevan mestarin Ekaterini Stefanidin tilastotulos on 474 ja voittaessaan hänestä tulisi ensimmäinen nainen, joka on onnistunut puolustamaan seipään EM-hallikultaa. Neljä vuotta sitten mestaruuden vei Sidorova ja kuusi vuotta sitten Bradshaw.
Naisten seipään karsinta lauantaina klo 12.03
Kaupallinen yhteistyö
Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella
MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2025 ainoastaan
MTV Katsomo+ Urheilusta.
MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:
- Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
- Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
- Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
- MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta
Hanki katseluoikeus ja
nauti huippuurheilusta suorana lähetyksenä.
