Orimattilan loikkakone historiallisessa olympiafinaalissa - hyvä sijoitus ja Suomen ennätys tähtäimeen


Etusuora: 13.08.2016 23:35Yleisurheilu
Orimattilan loikkakone historiallisessa olympiafinaalissa - hyvä sijoitus ja Suomen ennätys tähtäimeen
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Suomalaisittain erittäin mielenkiintoinen Rion olympialaisten naisten kolmiloikkafinaali starttaa käyntiin sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä klo 2.55.

Suomen ja Orimattilan Jymyn 24-vuotias Kristiina Mäkelä raivasi tiensä finaaliin karsinnan viimeisellä kierroksella syntyneellä hienolla ennätyksellään 14,24. Finaalissa Mäkelä pääsee paineettomasti taistelemaan hyvistä sijoituksista ja hyppääjän nousukunto antaa lupauksia jopa Heli Krugerin Suomen ennätyksen 14,39 hätyyttelemisestä.

Edellisissä olympialaisissa kahdeksan sakkiin vaadittiin 14,24 (2012) ja Pekingissä 2008 puoli metriä enemmän 14,73. Taso tuskin kuitenkaan nousee Pekingin tasolle ja mikäli Mäkelä yltää hätyyttelemään Suomen ennätystä 14,39 on pistesija hyvinkin todennäköinen.

Vedonlyöntiyhtiöt pitävät Mäkelän menestysmahdollisuuksia heikkoina. Suomalainen on rankattu finaalin viimeiseksi ja naisen selviytyminen kahdeksan parhaan joukkoon on myös katsottu hyvin epätodennäköiseksi. Suomalaisen ennätyksen 14,24 rikkoutumiseen ei myöskään uskota.

Kaikkien aikojen paras suomalaisen naishyppääjän olympiasijoitus on Maire Österdahlin sija 9 Helsingin olympialaisten pituusfinaalissa 1952. Edellinen suomalainen hyppylajin olympiafinalisti oli kuudenneksi seipäässä Barcelonassa 1992 sijoittunut Asko Peltoniemi. Edellinen suomalainen kolmiloikan olympiafinalisti oli puolestaan Montrealissa 1976 kymmenenneksi sijoittunut Pentti Kuukasjärvi.

Etusuora teki katsauksen Rion naisten kolmiloikkafinaalin lähtölistaan.

Naisten kolmiloikkafinaali, osallistujat:

Caterine Ibarguen COL 14,52
SB 15,04, PB 15,31
- Jo 32-vuotias lajin maailmanmestari 2013 ja 2015 sekä olympiahopeamitalisti 2012. Tänä vuonna kahdeksan kisaa, joista seitsemässä hypännyt paremmin kuin 14,50. Ollut viime vuosina erinomaisen varma finaalihyppääjä arvokisoissa. Suosikki mestariksi, kotimantereella käytävät kisat antavat vielä lisäpuhtiin olympiakullan metsästykseen.

Paraskevi Papahristou GRE 14,43
SB 14,73, PB 14,73
- Saavuttanut tänä vuonna pronssin sekä MM-halleissa että EM-kisoissa. Tämän kauden kymmenessä kilpailussaan ylittänyt 14,40 vain kolmesti. Kova ennätys on hypätty kotimaisemissa Kreikassa. Toisaalta on osoittanut EM-Amsterdamissa ja Riossa olevansa hyvä arvokisasuorittaja. Mitaliehdokas, sillä naisella on potentiaalia 14,60:n tuntumaan.

Olga Rypakova KAZ 14,39
SB 14,61, PB 15,25
- 31-vuotias puolustava olympiavoittaja ja kaksinkertainen MM-mitalisti vuosilta 2011 ja 2015. Tällä kaudella kuusi kilpailua, joista kahdessa on ylittynyt 14,60 ja yhteensä viidessä 14,30. Erittäin varma arvokisasuorittaja, joka hypännee myös Rion finaalissa 14,70 tai paremmin.

Kristin Gierisch GER 14,26
SB 14,31, PB 14,46
- Viime kesän MM-kasi ja tämän kevään sisäratojen MM-hopeamitalisti. Erinomainen arvokisahyppääjä, joka ei loista tilastotuloksilla, mutta hyppää arvokisafinaaleissa toistuvasti vähintään ennätyksensä tuntumaan. Tällä kaudella seitsemän kisaa, joista viidessä ylittänyt 14 metriä. Joutuu parantamaan reilusti ennätystään, jos aikoo nyt yltää mitaleille.

Kristiina Mäkelä FIN 14,24
SB 14,24, PB 14,24
- Hienon ennätyksensä karsinnassa loikkinut Mäkelä osoitti finaalihyppääjän kykynsä sekä Portlandin MM-halleissa keväällä (kuudes) että EM-Amsterdamissa heinäkuussa (yhdeksäs). Huippukunnon löytäneellä Mäkelällä on finaalissa paukkuja Heli Krugerin Suomen ennätyksen 14,39 tuntumaan. Pääsee urheilemaan paineettomasti finaalissa, karsinnan läpäiseminen täytti jo Mäkelään kohdistetut odotukset. Parantamalla ennätystään olisi jo lähellä sijoitusta kahdeksan parhaan joukkoon.

Kimberly Williams JAM 14,22
SB 14,56, PB 14,62
- MM-nelonen 2013, MM-vitonen 2015 sekä olympiakutonen 2012. Ei hurjastele tilastotuloksilla, mutta lataa yleensä arvokisafinaalissa ennätyksensä tuntumaan. Tänä vuonna yhdeksän kisaa, joista kuudessa hypännyt vähintään 14,30. Jamaikalainen on Riossa mitalikandidaatti, sillä hänellä ainekset yli 14,70:n kantaviin hyppyihin.

Yulimar Rojas VEN 14,21
SB 15,02, PB 15,02
- 20-vuotias kevään hallimaailmanmestari on nyt uransa ensimmäisissä aikuisten ulkoratojen arvokisoissa. Hypännyt tänä kesänä viisi kisaa, joista kolmessa on loikkinut vähintään 14,60 ja kahdessa jäänyt hieman päälle 14 metrin tuloksiin. Venezuelan ensimmäistä yleisurheilun olympiamitalia 64 vuoteen jahtaava Rojas on finaalissa arvaamaton kortti: nainen voi ylittää 15 metriä tai hyytyä totaalisesti tiukassa paikassa.

Hanna Minenko-Knyazyeva ISR 14,20
SB 14,25, PB 14,78
- Hopeaa sekä viime kesän MM-kisoissa että tämän kesän EM-kisoissa, Lontoossa neljä vuotta sitten olympianelonen. Ollut viime vuosina tilastotuloksiinsa nähden kova suorittaja arvokisafinaaleissa. Yltynyt olympialaisten lähestyessä hyvään vireeseen, joten EM-hopean Amsterdamissa hopean tuoneeseen tuulitulokseen 14,51 voi odottaa kohennusta Rion finaalissa. Jahtaa Israelin olympiahistorian ensimmäistä yleisurheilumitalia.

Patricia Mamona POR 14,18
SB 14,58, PB 14,58
- Tämän vuoden Euroopan mestari ja kesän 2012 EM-kakkonen. Vakiinnuttanut tulostasonsa 14,30:n tuntumassa ja välillä onnistuu erinomaisesti kuten kävi ennätyksen ja EM-kullan tuoneessa Amsterdamin EM-finaalissa. Amsterdamin tuloksen uusiminen ja mitalin hankkiminen Riossa on epätodennäköistä, mutta perussuoritus tuo paikan jatkokierroksille.

Anna Jagaciak POL 14,13
SB 14,33, PB 14,33
- Tämän vuoden EM-nelonen ja kesän 2013 MM-kymppi on löytänyt tuloskuntonsa oikeaan aikaan. Loikki Amsterdamin finaalissa hienon sarjan, jossa oli kolme yli 14,30:n hyppyä. Riossa kandidaatti jatkokierroksille, mutta mitalikamppailuun kyvyt eivät riitä.

Susana Costa POR 14,12
SB 14,34, PB 14,34
- Jo 31-vuotias portugalilainen loikki ennätyksellään viidenneksi EM-Amsterdamissa. Viime aikoina löytänyt mukavan tuloskunnon 14,20:n tuntumassa, joka olympiafinaalissa riittää taisteluun jatkokierrospaikasta.

Keturah Orji USA 14,08
SB 14,53, PB 14,53
- 20-vuotiaalla jenkillä on potentiaalia yllättää, vaikka selvitti karsinnan vain vaivoin. Keväällä Portlandin MM-halleissa nappasi neljännen sijan silloisella ennätyksellään. Kilpaillut tänä kesänä vain Yhdysvalloissa, missä on loikkinut kahdessa kisassa yli 14,50. Varmahko perustaso noin 14,30:n tuntumassa. Saattaa roiskaista yli 14,5 metrin, mikä veisi jo mitalitaistelun tuntumaan.